5. toukokuuta 2017

Maria Matinmikko - Värit


Untitled Studies of the Human Perception and Body. 

Matinmikon runokokoelmassa on sekä pitkähköjä proosarunoja että lyhyitä runoaforismeja. Runot ottavat kuvia arkipäivästä (myös huumoria!), mutta sinänsä tavallisiin ilmiöihin ja näkyihin työntyy aina joku vinksahtanut ja pistävä surrealistinen ajatus. Lukijan pää on pyörällä ja pyörteessä. Kun luulee vihdoinkin ymmärtävänsä, ymmärrys repeää jonnekin rakosiin tuota pikaa. Mutta ehkä nämä ovatkin juuri tuota yllä olevan sitaatin kertomaa: repaleisia tutkielmia inhimillisestä tavasta havainnoida ja ihmisen kehosta?

Runoilija tekee seilaavia havaintojaan mm. rannalla, jolla tapahtuu kaikenlaista. Otetaan aurinkoa, luetaan kirjaa, kaivaudutaan hiekkaan. Meren kuohut ovat yhtä valkoisia kuin lumiputoukset tai valkoiset terälehdet niityllä myrskyssä. Tragedian tuoksu on laimentunut, mutta leijuu hiekan yllä yhä ohuena vanana. Toisenkin kerran ollaan rannalla, ja kun nainen riisuu lanteitaan peittäneen huivin, paljastuu penis. Rinnat ja penis. Odottamatonta kauneutta. Jokaisen ruumis näyttää yhtäkkiä mielenkiintoiselta, hyvin erilaiselta kuin kenenkään muun.

Työhuoneessa rakennetaan stillebeniä, on vanhan pöydän kulunutta puupintaa ja harkiten asemoitua hedelmävatia... Runoilija pohtii tekemistensä taustalla olevaa filosofiaa ja motiiveja, miettii samalla pelkojaan. Olen karsinut kaiken epäoleellisen. Epäoleellisen määrittely on makuasia. (...) Kuulostaa helpolta! Kuulostaa jopa runsaalta, turhamaiselta. Ei tämä ole helppoa. Kyse on siitä, mihin huomionsa kohdistaa. (...) En jaksa kannatella kovin raskaita esineitä juuri nyt, käteni ovat uupuneet. Lämpötila on melko sopiva, aavistuksen viileä.

Paljon värejä löytyy runosta, joka kertoo moitteettoman siististä ja kalliista ravintolasta, jossa yhtä asiakasta närästää toisen värikkyys: Kyllähän sellainen väriloisto ottaa silmiin. Kuinka siinä pitäisi jauhaa lammas nieltävän tuntuiseksi muussiksi, kulauttaa viiniä päälle aivan kuin kaikki olisi normaalisti, normaalin harmonisessa ja kalliissa ravintolassa.

Kahvilassa taas sattuu käsiin Hesari, jossa on juttu tyttöjen ympärileikkauksista Meeri Koutaniemen kuvin. Juttua lukiessaan Hän tilaa paukun ja asettuu ilmavirtaan. Katusoittaja vaipuu agressiiviseen epätoivoon. Samalla hän tarkkailee ohilipuvia ihmisiä kesävaatteissaan. Sillä kesä saapui eilen. Asiat tönivät kulmillaan toisiaan, eivät kiinnity selkeäksi tunteeksi. Äiti ja tytär ovat pysähtyneet nakkikioskille. Sunnuntain hodarit.

Mielenkiintoinen lukukokemus, joka ei läheskään auennut. Matinmikon proosarunoihin sisältyy kauniita ja taitavasti rakennettuja lauseita, mutta minun pääni absurdit surrealistiset heitot sekoittivat. Ehkä on turhaa yrittääkään ymmärtää, sillä runoilija itse toteaa näin:

Mitä teemoja? Ei ole mitään teemoja. On kliseitä, kielekkeitä ja kielenpäitä aukileessa. Mahdotonta röpelöä, röyhelöä, kidukset.

Kirjan ovat lukeneet mm. Omppu ja Tekstiluola

Maria Matinmikko
Värit
Siltala 2017
***
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle

6 kommenttia:

  1. Kyllä, tuo viimeinen sitaatti on mahtava ja sanoo kaiken ymmärtämisen sekä päänsisäisen luokittelun tarpeesta. Itsekin päädyin postauksessa sellaiseen, onneksi lukiessa ei häirinnyt, vaan pelkästään nautin tekstistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin :) nimim. 'värien pyörteissä'

      Poista
  2. Onneksi on värejä talven jälkeen :D
    (ei välttämättä liity noihin runoihin, tuli vaan muuten mieleen)

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Haa; täällä vielä innolla "röpelöä ja röyhelöä" odottelen kirjastosta. Sen verran kiintoisia ovat postauksenne olleet, jotta ans' kattoo, kuinka ammolleen kidukset sen kanssa aukeavat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mahdotonta röpelöä ja röyhelöä :) Antoisaa viikonloppua!

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...