17. marraskuuta 2017

Mauri Kunnas - Koiramäen Suomen historia




Koiramäen Suomen historia on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas, eikä syyttä. Kirja on mahtava Suomen historiakatsaus kaikenikäisille. Lapsille sen tekevät mieluisaksi hurmaavat & yksityiskohtaiset kuvat ja hauskat pikkusattumukset. Sisäaukeamalla on heti alkuun pikkutarkka, oikeastaan luupilla luettava Koiramäen sukupuu. Keskiympyrästä löytyy vuonna 1810 Tyrväällä syntynyt Koiramäen isäntä Fransi Yrjönpoika eli Pransi emäntineen. Hänestä sitten sukupuun haarat laajenevat huikaisevasti kehä kerrallaan 1400-luvulle asti.

Eerik XIV (1533 - 1577) kosi monia ylhäisiä naisiamutta sai kaikilta rukkaset. 
Lopulta hän otti kuningattarekseen tavallisen aatelittoman hovineidin 
Kaarina Maununtyttären. 
Tämä oli ainoa, joka sai Eerikin rauhattoman mielen tyyntymään.  


Mutta tästä lähtien aina kun Kallen korvista alkoi nousta savua, 
Kaisa ripusti ukkonsa aitan orrelle puntarin koukkuun viilenemään. 
Kun Kalle lähti sotimaan nuijasotaan (1596 - 1597)
hän otti aseekseen vaimonsa rakkaan puntarin.

Taas kerran tulee muistutetuksi siitä, että historiamme on ollut yhteistä sekä Ruotsin kuningaskunnan että Venäjän keisarikunnan kanssa. Kirjassa käsitelty historian aikajana ulottuu vuodesta 1510 vuoteen 1855. Ehkä seuraavassa kirjassaan Kunnas ottaa käsittelyyn 1800-luvun lopun ja Suomen itsenäistymisen alkutaipaleen?

Minusta lapsille, ja itsellenikin, hyvin kiinnostava oli Suomen kaupunkeja esittelevä aukeama. Vuonna 1229 perustettu Turku on aukeaman vanhin, vuonna 1848 perustettu Joensuu nuorin. Tämän aikajanan sisälle mahtuu 29 muuta kaupunkia, kaikki keskittyneet Etelä-Suomeen. Erittäin havainnollinen on myös historian aikajanan käärmeen lailla luikerteleva polku, jossa selkeästi luetellaan historiamme tärkeimmät merkkipaalut. Sieltä ne löytyvät: kuninkaat, tsaarit, sodat ja nälänhädät; Lutherit, Agricolat ja noitavainot.

Kustaa III (1746 - 1792) kumarteli, huitoi ja keikaroi, ja yleisö oli ihastuksissaan. 
Mutta kartanon vanha kukko ei katsonut hyvällä mokomaa keekoilua.  

Suomalainen kasvitieteilijä Pietari Kalm (1716-1779) oli Carl von Linnén oppilas.
Hän kävi mm. Niagaran putouksilla. Hänen ansiotaan on se, että meillä kasvavat 
vaikkapa villiviini, tuoksuvatukka ja orapihlaja.

Helsingin kirjamessuilla Kunnas kertoi työstäneensä tätä teosta vuodesta 2008 lähtien, pitkä prosessi siis. Koiramäen Suomen historia on valloittava, havainnollinen ja hauska. Juttuja lukiessa ja kuvia katsellessa tulee hyvälle tuulelle. Kirjasta on iloa moniin lukutuokioihin lapsen kanssa, sillä 350 vuotta historiaa ei heti painu lapsen mieleen ja kuvituksesta löytyy joka kerta uusia hauskoja yksityiskohtia. Soisin joulupukin ymmärtävän tämän kirjan hyvyyden, niin että se löytyisi mahdollisimman monen lapsen lahjapaketista.

Tykästyin täysillä Kunnaksen riemastuttaviin kuviin ❤︎

Koiramäen Suomen historiaa on luettu myös täällä: Kirjasähkökäyrä, Kirjojen pyörteissäTuijata,

Mauri Kunnas
Koiramäen Suomen historia
Otava 2017
****
Omasta hyllystä

16. marraskuuta 2017

Karo Hämäläinen, Alexander Stubb - Alex



Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkuuden saavuttanut Alex on ensi vuonna pyöreät 50 vuotta täyttävän Stubbin tähänastisesta elämästä ja urasta kertova kirja. Vauhdikas elämä jatkuu, huikea ura jatkuu, ties mitä mielenkiintoista tulevaisuus tuo, mutta kyllä tähänastisessa urassakin on riittänyt menoa ja meininkiä. Alex on yhtä vauhdikas ja ilotteleva kuin tämä kansainvälisyyden kyllästämä ja avoimuutta kuuluttava EU-fani. Kotimaan päivänpolitiikka on nyt jäänyt taakse hurjine myllytyksineen ja asemapaikka vaihtunut Luxemburgiin Euroopan investointipankin varapääjohtajuuteen sekä Martti Ahtisaaren Crisis Management Initiativen hallituksen puheenjohtajajuuteen.

Haluan ensiksikin kiittää Hämäläistä ja Stubbia siitä, että kirja ei todellakaan ole mitään puisevaa poliittista jargonia vaan se on mukaansa tempaavasti kirjoitettu, modernein ja rennoin twistein. Monet pienet itseironisetkin lausahdukset ja nyanssit toivat hymyn huulille. Alex on runsaista nimistä ja faktatiedoista huolimatta miellyttävälukuinen. Lukija pääsee kurkistamaan Stubbin lapsuuteen, josta hän imi intohimonsa urheiluun ja kansainvälisyyteen. Koulussa ehkä eniten kiinnostivat kielet, ja sehän tottakai kuuluu. On voinut tuntea ylpeyttä suomalaisuudestaan kerrankin, kun tankeroenglanti on loistanut poissaolollaan Stubbin esiintymisissä.

Furmanissa minusta tuli kolmen pointin mies: Kirjoitin kaikki koevastaukset niin kuin nykyisin pidän luennot: ensin intro, sitten kolme pointtia ja lopuksi yhteenveto. Aina samalla tavalla.

Jos haluaa tietää millaista EU:n toiminta on sisältä päin, kannattaa ehdottomasti tarttua Alexiin. EU alkoi kiinnostaa Stubbia jo opiskelujen aikana punaniska-alueella Etelä-Carolinassa ja EU oli myös väitöskirjan aihe. Neljä vuotta meppinä EU:n ytimessä ja senkin jälkeen tiiviisti siinä kiinni avaavat lukijalle sisäpiiritietoa Eurooppamme kulisseista. Tuleva vaimo Suzannekin löytyi Bruggen 'Love' College of Europesta, kohta jo muutettiin Brysseliin, josta tuli koti. Stubbin luonteeseen on aina kuulunut heittäytyä kulloiseenkin tehtävään intohimoisesti ja kaikkensa antaen. Flitets lampa on palanut työpöydällä yömyöhään aika usein.

Minusta ei koskaan pitänyt tulla poliitikkoa. Ajattelin meppiyttä pysyvänä ammattina.

Neljä vuotta meppinä (2004-08) Brysselissä oli uurastusta innostavassa EU-euforiassa aamusta iltaan - DINK - double income, no kids. Toki tämä rumba johonkin totutti, mutta ei siihen mitä oli tulossa. Seuraavien vuosien elämänsuunnan sinetöi puhelimesta kuulunut: Jyrki tässä moi. Katainen tarjosi Stubbille ulkoministerinpaikkaa - ohi eduskunnan, ohi puoluekoneiston, koska Ilkka Kanerva oli tekstiviestikohunsa syövereissä. Ulkoministeriaikaan (2008-11) mahtui monia kriisejä: heti kärkeen Espanjan bussiturma, äidin kuolema, Georgian sota, YK:n turvaneuvostopaikan haku, Ahtisaaren Nobel-palkinto, Helsingin Etyj-kokous... Ulkoministerin ohjelma oli niin hektinen, että lukijaakin huimasi.

Muutamille olin varmasti raikas tuulahdus, muutamille kauhistus.

Kotimaan politiikkaan tuntemattomuudesta singahtanut Stubb jatkoi kiihdytystään: vuorossa oli Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerin virka (2011-14). Tämä tiesi rankkoja, joskin kiinnostavia vienninedistämismatkoja ympäri maailman ja tutustumista yrittäjyyden olemukseen. Kataisen hallitus kulki kiistasta kiistaan, kriisistä kriisiin ja pääministeri Katainen joutui lujille.  Muistan itse noilta vuosilta hänen uupuneet kasvonsa, kun häntä höykytettiin mediassa päivästä toiseen. Lopulta Katainen luopui puolueen puheenjohtajuudesta ja pääministeriydestä - oli Stubbin vuoro tarttua puikkoihin. Pääministeriyttä ja puolueen puheenjohtajuutta kesti seuraavan vuoden (2014-15). Se oli tuplapesti, vaativa pesti. Hallitusyhteistyötä ei suinkaan helpottanut SDP vastavalittuine tuoreine puheenjohtajineen.

Puheenjohtajaksi valituksi tuleminen oli poliittisen urani pelottavin hetki.

Tästä vuodesta muodostui Stubbin elämän rankin. Kriisiä kriisin perään, twitterkohua, shortsikohua - media & some hyeenoina kimpussa. Uhkaa ja hyökkäyksiä, jopa perheen turvallisuus oli vaarassa. Hallitusyhteistyössä demarit panivat kapuloita rattaisiin kaikin tavoin, oman puolueenkin sisällä ilmeni outoa liikehdintää. Stubb juoksi oravanpyörässään ja oli palaa loppuun. Pelastukseksi koituivat hänen paljon parjattu avoimuutensa ja läheiset ystävät. Tätä lukua oli miltei tuskallista lukea. Kyllähän sen tietää, että poliitikon virka on koiranvirka, mutta että vihapuhe saa näin rajuja muotoja Suomessakin, on vaikea hyväksyä.

Jussi Vatanen Stubbin mustassa yössä

Herään taas aamuyöstä. En saa unta. Päässä pyörii vain yksi asia: työ.

Marraskuun Kirja vieköön! -illassa Jussi Vatanen tulkitsi sieluun käyvästi Stubbin kokemuksen mustasta hetkestään. Hoidettavien tehtävien listat jatkuivat loputtomiin, joka puolelta tuli lunta tupaan, mediassa velloi kohu kohun perään. Ja sitten yksi huolimattomasti lausuttu prosenttiluku hallintarekistereistä merkitsi suurta kohua ja lopun alkua. Seuraavana keväänä puoluekokouksen lähestyessä kuhina ja kohina omassakin puolueessa yltyivät > Stubb hävisi puheenjohtajavaalin Petteri Orpolle.

Alex on erinomainen EU:ta ja Suomen sisäpolitiikan armottomuutta valaiseva elämäkerta. Näiden asioiden parissa työskentelevät panevat itsensä 110-prosenttisesti likoon, mutta likaista peliäkään ei kaihdeta. Ihmetyttää miten Stubb kesti, tai ylipäätään miten kukaan poliitikko kestää ja jaksaa. Ulospäinsuuntautuva, verkostoituva ja perusoptimistinen luonne on kannatellut Stubbia myrskyissä: rakastava perhe ja paljon läheisiä & tukevia ystäviä. Lisäksi tietysti terveet elämäntavat mottona: Uni, ruoka ja liikunta. Näistä kolmesta pointista Stubb on aina pitänyt huolta: pyrkinyt nukkumaan 8 tuntia yössä ja syömään kevyesti kala-ja kasvispainotteisesti. Hänen liikuntansa on luku sinänsä. Se on ollut tavoittteellista ja ajoittain kovaakin: lätkää, golffausta, pyöräilyä, lenkkeilyä, punttia, maratonia, triathlonia... Hurjaa - maltillisemmat liikuntarutiinit omaavaa suorastaan pyörryttää!

Alex on vetävä kurkistus kansainväliseen ja kotimaan 2000-luvun politiikkaan. Elävästi kirjoitettu, moderni,  avoin ja rehellisen tuntuinen. Erityisesti mieleeni jäi pääministerivuoden raakuus ja rankkuus. Yhteistyö Hämäläisen ja Stubbin välillä on tuottanut mieliinpainuvan poliitikon elämäkerran. Epätavallisen kyllä, mutta päähenkilönsä näköisen.

Alexander Stubb s. 1.4.1968: 
Bachelor of Arts / Furman University 1993, Master of Arts / Brugge College of Europe 1995, filosofian tohtori / PhD / London School of Economics 1998 - väitöskirjan aihe Euroopan unionin joustava yhdentyminen; Europarlamentaarikko 2004–08, ulkoministeri 2008–11, Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri 2011–14, pääministeri 2014–15, valtiovarainministeri 2015–16, Euroopan investointipankin varapääjohtaja 2017...

Karo Hämäläinen, Alexander Stubb
Alex
Otava 2017
****
Omasta hyllystä

15. marraskuuta 2017

Alex Schulman - Unohda minut


Schulmanien ruotsalaisessa julkkisperheessä oli kolme 70-luvulla syntynyttä poikaa: Niklas, Alex ja Calle. Isä Allan oli syntyjään suomenruotsalainen, vaimoaan 30 vuotta vanhempi. Vanha isä näille toisen avioliittonsa pojille siis, luonteeltaan pikkutarkka, aikatauluja noudattava adhd-luonne. Äiti Lisette oli kaunis, säkenöivä, älykäs ja valovoimainen. Hän oli lasten elämän keskus, hän oli ihana ja rakastava, kunnes kaikki muuttui.

Äidin aina vain syvenevä alkoholismi varjosti veljesten lapsuutta, mutta tämä on keskimmäisen Alexin tarina. Tärkeintä Alexille oli äidin juomisen salaaminen. Se oli salattava millä hinnalla hyvänsä:  pienenä kavereilta, nuorena tyttöystäviltä, jopa ensimmäiseltä vaimolta. 30 vuoden salailu päättyi vasta äidin kuoltua, kun Alex räjäytti perheen suuren salaisuuden julki. Ahdistuksesta syntyi kirja Glöm mig - Unohda minut, joka palkittiin Bonnierin Vuoden kirja -palkinnolla.

Tämä on rankka, omakohtainen aihe. Kerronnassa on välähdyksiä myös lapsuuden onnellisista hetkistä äidin kanssa. Äiti oli pojan maailman keskus, tuki ja turva. Schulman kuvaa äidin persoonallisuuden vähittäistä muuttumista: päiväkausien sulkeutumista makuuhuoneeseen suljetun oven taakse, poissaoloja töistä, kiukunpurkauksia ja ärsyyntymisiä. Äidistä tuli töykeä, ilkeä ja arvaamaton. Häneen ei voinut luottaa. Pieni Alex pelkäsi ja oli varuillaan joka hetki; hän tulkitsi ennusmerkkejä: oliko äiti selvä, oliko juonut, ja kuinka paljon. Hän pelkäsi mm. äidin sammumista savuke kädessä. Ei pelko turha ollut, äidin aamutakin hihat olivat jo tupakan jättämiä reikiä täynnä.

Virtahepo asui talossa, mutta teeskenneltiin että sitä ei ollut. Äidin juominen oli suuri tabu. Se tyypillinen kuvio: piiloteltiin, salattiin ja mahdollistettiin äidin juominen. Nuorena aikuisena veljekset jopa joivat äidin kanssa, koska siten oli helpompi kestää. Lopulta vuosikausien ahdistus ilmeni Alexissa rajuina paniikkikohtauksina. Hän romahti täysin.

Minua ihmetytti, että isä Allan ei puuttunut vaimonsa juomiseen. Oliko hän jo liian vanha ja väsynyt? Jäi se kuva, ettei hän myöskään puhunut poikiensa kanssa asiasta, vaan hyssytteli: äiti on nyt huonona, pitää olla hiljaa. Alkoholi toki maistui isällekin. Halusin myös saada selityksiä tai syitä äidin juomiselle, ja hiukan niitä kirjasta löytyikin. Äidin isä oli ollut tuottelias ja kuuluisa kirjailija Sven Stolpe, joka lähetti tyttärensä jo hyvin nuorena sisäoppilaitoksiin, pois kotoa. Ehkä Lisette etsi vanhemmasta puolisosta isähahmoa; ehkä tällä lapsuuden rakkaudettomuudella ja hylkäämisen kokemuksella oli vaikutusta alkoholismin kehittymiselle.

Vihdoin veljekset saivat yli kuusikymppisen äidin vieroitushoitoon ja tämä ehti elää raittiina parisen vuotta ennen kuolemaansa. Schulman kirjoittaa koskettavasti traagisesta lapsuudestaan ja sen hänelle aiheuttamista vaikeuksista nuorena aikuisena. Näen tämän terapiakirjana, jonka kirjoittaminen oli hänelle pakko: piti kirjoittaa ulos kaikki se ahdistus ja suru, jotta ylipäätään voisi jatka elämää. Schulman teki tämän kauniisti haluten muistella myös onnellisia hetkiä ja äidin hyviä puolia.  Ymmärrän ruotsalaisen lukijakunnan kiinnostuksen, olihan tämä uskomaton paljastus Schulmanien julkkisperheestä.

Yksi kirja lisää siitä, miten alkoholismi tuhoaa läheisten ja etenkin lasten elämää. Schulman ei ilmeisesti perheen julkisen roolin vuoksi uskaltanut mennä AA-yhteisön autettavaksi. Alkoholistien läheisillehän on Al-Anon ja nuorille Alateen.

Kirjan on lukenut myös Reader why did I marry him?

Alex Schulman
Glöm mig 2016
Unohda minut
Suomentanut Raija Rintamäki
Nemo 2017
***
Lukukappale kustantajalta - kiitos

14. marraskuuta 2017

Cristina Sandu - Valas nimeltä Goliat


Vasta kun päärynät kasvavat poppelipuissa...

Näin satuili Ceaușescu juuri ennen kukistumistaan, ja satuili varmasti paljon muutakin. Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi juuri valittu Valas nimeltä Goliat vie lukijan Romaniaan ja sukuun, jossa tarinankerronnan perinne on vahva. Miellän Romanian vampyyrien, Draculan ja Transsylvanian maagiseksi maaksi; mutta myös köyhäksi, itäblokin leiriin kuuluneeksi valtioksi, jolla oli rasitteenaan  parikymmentä vuotta tuo järkyttävä diktatuuri. Suomalais-romanialaisen Sandun päähenkilössä Albassa on paljon häntä itseään: elämää kahden kulttuurin ja kahden kielen välissä, juurettomuutta ja juurtumista, omien juurien etsimistä ja hyväksymistä, sekä lapsuuskoti, jossa kirjoilla ja kirjallisuudella on tärkeä sija.

Minulle tämä romaani avautui kerronnaltaan tavattoman kauniina SATUNA. Saduissa on aina hyviksensä ja pahiksensa, niin tässäkin. Pahiksen roolia kantoi etenkin isoisä Susi salaisen poliisin univormussa ja Pavelin kohtalo tunnollaan. Pahiksena näyttäytyivät myös köyhyys ja Romanian poliittinen järjestelmä. Alba liikuskelee tässä sadunoloisessa kauneudessa ja kauheudessa, yrittää selvittää itselleen omaa ja vanhempiensa, isovanhempiensa, suvun ja koko pienen köyhän romanialaiskylän menneisyyttä ja nykyisyyttä. Häntä eivät sido ajan lainalaisuudet, vaan hän voi solahtaa läsnäolevana menneisyyteen, vaikkapa nuorten vanhempiensa ensi tapaamiseen, jota katselee hellästi tulevaisuudesta.

Jos Punainen kylä olisi ihminen, se olisi vanha mies. Se kulkisi toinen jalka ontuen ja selkä kumaralla. Se haalisi luokseen aarteita, piilottelisi niitä helmoihinsa ja työntäisi suuhunsa, kielensä alle, kuroisi kiinni rikasta ystäväänsä ja kiristelisi leukojaan ja hätyyttelisi köyhyyttä jaloistaan. Se olisi väsynyt yrittämisestä mutta nälkäinnen ja janoinen. Ahneet silmät ja ovela salaisuuksia piilotteleva suu.

Kolmikymppinen Alba toimii tulkkina romanikerjäläisten asioissa Helsingissä. Hänellä on myös jo kauan ollut romanialainen filosofirakastettu, jonka kanssa kohdataan ja eletään yhdessäkin, kunnes tiet taas eroavat koska mies ei sittenkään kykene jättämään kotimaataan. Tarina alkaa kun iäkäs isoisä Susi kuolee Bukarestin lähellä sijaitsevassa köyhässä kotikylässä. Yhdysvaltoihin ja Suomeen asettuneet Suden pojat perheineen kiiruhtavat hautajaisiin ja lapsuudenkotiinsa. Vainajan kolme päivää kestäviin ruumiinvalvojaisiin saapuu silmiinpistävän vähän kyläläisiä, sillä miehestä ei siellä pidetty. Alba kohtaa hilseilevässä ja pahoin homehtuneessa talossa leiskuvanpunatukkaisen isoäitinsä Flavian, tämän serkun Gabriellan (aikoinaan pienen hetken Bokassan vaimo!) ja 'amerikkalaistuneen' setänsä Costelin vaimoineen ja tyttärineen.

Neuvostoliitossa tutkijoiden ei tule asettaa lähdeluettelossa siteerattuja tekijöitä aakkosjärjestykseen, vaan tärkeysjärjestykseen: ensimmäisenä Marx, toisena Engels ja kolmantena Lenin, sitten vasta muut. Romaniassa ensimmäisenä tulee olla Ceaușescu... Ja nyt Mihai Popescun lähdeluettelosta puuttuu se kaikkein tärkein. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa hänelle huonoin mahdollinen arvosana.

Kylässä lapsuusmuistot virtaavat hyökyinä Alban mieleen, unenomaisina ja nostalgisina, mutta myös ristiriitaisina. Isoisä Susi oli särkenyt vaimonsa sydämen toistuvilla naisjutuillaan ja toiminut salaisen poliisin pimeissä tehtävissä. Äiti ja isä olivat joutuneet odottamaan kauan vihkilupaa, koska diktaattorin hallinto oli vainoharhainen. Isoäiti Flavia taas oli paistatellut ihailun kohteena ulkomailla asuvien poikiensa lähettämien tavaroiden turvin. Tämän suosion ansiosta isoäidin talossa oli aina ruokaa, vaikka muilla ei ollutkaan. Elämä Romaniassa oli tuolloin, ja on edelleen, köyhää ja korruptoitunutta. Ortodoksikirkko pitää huolen omistaan, ja rahoistaan. Marxin ja Jeesuksen patsaat kylän raitilla eivät välitä tuon taivaallista.

Sandu kirjoittaa tavattoman runollisesti ja herkästi. Annoin ihastuttavan tarinan viedä ja sukelsin tähän kuin satuun. Mutta kauneuden ja hiotun tekstin lomasta pilkahtelivat Ceaușescun ajan absurdiudet ja maan nykyisetkin ongelmat. Sain aavistuksen miltä tuntuu sekä lähtijöistä että niistä jotka jäävät. Miltä tuntuu köyhyys ja millaista on maahanmuuttajan arki - niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa. En tiedä miten fiktion ja faktan osuudet omaelämäkerrallisesti jakautuvat, mutta helisevän kaunis tämä Valas nimeltä Goliat on. Tunnelmaltaan maaginen & lumoava. Toivotan onnea ja menestystä Finlandia-kisassa!

Kuva: Marjo Tynkkynen

Cristina Sandu (s. 1989) liittyy tällä teoksellaan vuoden upeiden esikoiskirjailijoiden joukkoon. Hän on kotoisin Helsingistä ja asuu tällä hetkellä Englannissa ja on opiskellut kirjallisuustiedettä Helsingissä ja Edinburghissa.


Muualla: Anun ihmeelliset matkatMitä luimme kerran, Reader why did I marry him?

Cristina Sandu
Valas nimeltä Goliat
Otava 2017
****
Lukukappale kustantajalta - kiitos
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...