22. kesäkuuta 2017

Juhlaa ja juhannusiltaa!


Eihän tässä mittään hättää: juhannussää noudattaa perinteistä kaavaa
- sataa, mutta toivottavasti vain vettä.
Lohduksi meille yöttömän yön juhlaa viettäville muutama kaunis kuva ja runo.
Juhannuksesta ovat kirjoittaneet runoja monet. Tässä niistä kolme 
 -  Erkki Kivijärveltä, Eino Leinolta ja Tove Janssonilta. Olkaapa hyvät.


Oli juhla ja juhannusilta

Oli juhla ja juhannusilta ja koivut ja seppeleet,
soi laulelot rantamilta ja helkähti säveleet.
Oli suvisen riemun raikuja ja liekissä kokkopuut,
kävi karkelo, kiiri kaiku, oli naurussa nuorten suut,
oli suvisen riemun raiku, oli naurussa nuorten suut.

Sinä ylinnä karkelossa, tuli silmissä hymysuin,
minä piilossa, pimennossa sulountani uneksuin:
on kammari lehvitetty, kukat pihlajan tuoksun luo,
ja seinät on sivelletty, mies nuorikon taloon tuo!
On kammari lehvittty, mies nuorikon taloon tuo!

- Erkki Kivijärvi


Aino Ackté oli tilannut Erkki Kivijärveltä (1882-1942) ja Ilmari Hannikaiselta (1892-1955) kansanoopperan Olavinlinnan kesäisiin oopperaesityksiin. Säveltäjä tuli keväällä 1930 Pariisista valmiina tarttumaan työhön, mutta libretto ei ollutkaan valmis. Sävellys valmistui kuitenkin kuudessa viikossa, mutta ooppera siitä ei tullut, vaan laulunäytelmä Talkootanssit, jonka ensiesitys oli vuonna 1930. Näytelmän suosituimpiin lauluihin kuuluu tämä juhannushäiden kuvailema romanssi.
- Suuri toivelaulukirja 4, Wsoy 1981


Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen, 
voi ottaa jättää paikoilleen 
tai olla niin kuin luonnostaan 
ja maata vaan. 

Mä peikko siihen uskoon jään, 
on maailmaa tää minkä nyt mä nään. 

– Tove Jansson




Juhannus

Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.


- Eino Leino



Kerreeppä seihtemä er heinee tyyny alle
ja jos uamula o nivustaipeis ihottummoo tai piä kippeenä
ni allerkine oot!
Hyvvee juhannusta!



Ja juhannustoivotus vielä suomeksikin:

Aurinkoista ja nautinnollista juhannusta 
kaikille kirjojen ja runojen ystäville!



Kohtahan se on sitten Runokävelykin...

Maisemakuvista kiitän ystävääni Pekkaa, kukkakuvat minun.

Enni Mustonen - Ruokarouva




Ruokarouva - Syrjästäkatsojan tarinoita #4 / vuodet 1914 - 1918 Idan elämässä

Ida synnytti vuonna 1905 Kirsti-tyttären Ruotsissa ja on ollut siellä vuosia professori Lundströmin taloudenhoitajana. Kun tämä kuolee ja jättää uskolliselle taloudenhoitajalleen suuren summan rahaa, Ida päättää palata Suomeen ja ryhtyä täysihoitolayrittäjäksi. Lundströmin perinnöllä ja säästöillään hän pääseekin alkuun. Sopiva huvila löytyy Albergasta eli Leppävaarasta, mikä tuntui tuolloin olevan kaukana keskustasta ja täyttä maaseutua.

Ida vetää hyviä ihmisiä puoleensa kuin magneetti. Nyt hän saa tuekseen ja turvakseen Pohjanmaalta kotoisin olevan Iisakin. Naapurihuvilan isäntäväestä, hiukan hupsuista ja pikkupossuja silkkinauhassa taluttelevista Ville Vallgrenista ja hänen vaimostaan Viivistä on myös apua ja seuraa. Hyvä ihminen on Ida itsekin: hän auttaa pulassa olevia ja ottaa kasvattaakseen myös Kirstin ikäisen orvon Allin. Pikkuhiljaa keskeneräinen huvila valmistuu ja täysihoitolaan saadaan asukkaita.

Ruokarouva on hellyttävää ja lämminhenkistä kerrontaa Ida-yrittäjän työntäyteisestä arkipäivästä. Hän on järkevä nainen, jolla on jalat maassa ja hän on erinomainen äiti tyttärilleen. Maailmanpolitiikan kuohut Venäjän vallankumouksineen tuovat kovasti levottomuutta mieleen ja puutetta arkeen. Venäläistämistoimet senkun kiihtyvät, jääkäreitä koulutetaan Saksassa ja Helsingin työväentalon tornissa liehuu punainen lippu. Punakaartilaiset valtaavat kaupungin ja syttyy sisällissota.

Kovat koettelemukset ovat Idan, hänen läheistensä ja täysihoitolan asukkaiden edessä. Punakaartilaiset tekevät tihutöitään, takavarikoivat ruokatavaroita ja Iisakkiakin haavoitetaan, mutta keväällä saapuvat maahan jääkärit ja valkoinen Mannerheim ratsastaa kaupunkiin. Tässäkin osassa tekstissä vilahtelee muutamia tunnettuja kulttuuripersoonia: Ville Vallgrenin ja vaimonsa Viivin lisäksi Eino ja Kasimir Leino, Leevi Madetoja ja L. Onerva, lähellä Tarvaspäässä asuva Akseli Gallen-Kallela ja nuori Hertta Kuusinen, Kirstin ja Allin luokkatoveri.

Idan ensirakkaus, kovia Ameriikassa kokenut Eliaskin ilmaantuu kuvioihin ja vanha romanssi ottaa uudestaan kipinää. Elias toimii jääkäriliikkeessä ja katoaa teille tietymättömille moneksi kuukaudeksi. Sydän syrjällään Ida odottaa ja pelkää mitä miehelle on sisällissodan melskeissä käynyt.

Ruokarouva on pieteetillä kirjoitettua ajankuvaa noista sekasortoisista vuosista. Yrittäjän elämä oli raskasta ja vaati tavatonta kekseliäisyyttä, kun ympärillä oli väkivaltaa, uhkia ja puutetta aivan kaikesta.  Manninen keskittyi Idan ja hänen täyshoitolansa arjen kuvaukseen. Teksti on sujuvaa ja mutkatonta lämminhenkistä kuvausta Idasta ja tästä hänen elämänsä jaksosta. Sarjan viidettä osaa Ruokarouvan tytärtä saan odottaa kirjastosta vielä kauan, mutta ehdottomasti haluan lukea mihin 38-vuotias Ida seuraavaksi tarttuu ja mihin taiteellisesti lahjakkaan Kirstin tie vie.

Googlailun satoa:
En tiennyt mitään venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikaisista linnoitustöistä Leppävaarassa. Linkistä voi lukea minkälaisen sekasorron keskellä Ida täysihoitolaansa pyöritti. Nykyajan kuvia Leppävaaran juoksuhaudoista ym. Ja historiafriikeille vielä Museoviraston kiinnostava linkki. Historia elää ja jäljet näkyvät tänäkin päivänä!

Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV Tuijata
Koko sarjasta Kirjasähkökäyrä
Enni Mustonen - linkki häneltä lukemaani

Enni Mustonen
Ruokarouva #4
Otava 2016
***
Kirjastosta

19. kesäkuuta 2017

Enni Mustonen - Emännöitsijä


Emännöitsijä - Syrjästäkatsojan tarinoita #3 / vuodet 1900 - 1905 Idan elämässä

Niinhän siinä sitten kävi, että parikymppinen Ida otti emännöitsijän pestin Albert Edelfeltin ateljeesta - Aino Sibeliuksen kauhisteluista huolimatta. Ateljee sijaitsi Elisabetinkadulla hissittömän talon neljännessä kerroksessa. Ruokaa ei tarvinnut laittaa, sillä kestitykset tilattiin hienosti Kämpistä. Sen sijaan siivousta, vaatehuoltoa, halkojen kantamista, laskiämpärin tyhjentämistä ja viinikauppareissuja riitti. Albert-herrakin näet viihtyi viftailemassa oman rakkaan herraköörinsä kanssa pikkutunneille ja toi ystävänsä usein jatkoille. Työajoista ei täälläkään ollut tietoa, vaan Ida hyppäsi ja palveli herroja kunnes nämä väsähtivät.

Heittopussina Idaa pidettiin muutenkin. Edelfeltin Pariisin matkojen aikana hänet patistettiin itsestäänselvästi siivoamaan ja auttamaan taiteilijan äidin ja tämän sisarten kotiin, sitten myös Ellan-vaimon uuteen huvilaan Kiloon ja kesäisin Haikon huvilalle. Sibeliusten huusholliin nähden oli se parannus, että rahasta ei ollut pulaa. Edelfelt antoi avokätisesti rahaa talousmenoihin ja Idan vaatteisiin.

Minua miellytti kovin Elisabetinkadun talon asukkaiden yhteishenki: toisia autettiin puolin ja toisin. Toki talosta löytyivät myös ne tavalliset juoruämmät ja arvonsa tuntevat ärhäkät naiset, mutta Ida tuntui viihtyvän Helsingin vilinässä oikein hyvin. Tuleva taidehistorioitsija Edvard Richter asui samassa talossa ja vei Idaa elokuviin, tansseihin  ja taidenäyttelyihin, mutta taas olivat luokkarajat vakavamman seurustelun esteenä. Kansankirjaston sivistävät kirja-aarteet olivat toki Idankin lainattavissa.

Emännöitsijä pyörii tiiviisti Edelfeltin viimeisten aikojen ympärillä. Mustonen kuvaa kuinka sairas ja väsynyt taiteilija oli: hän kärsi vatsahaavasta ja sydänvaivoista. Vain viisikymmenvuotiaana Edelfelt tunsi itsensä vanhaksi ja väsyneeksi mieheksi, mutta häntä ajoi taiteentekemisen intohimo ja vastuu sitoumuksistaan. Stressiä ei toki lieventänyt huoli sairaalloisesta Erik-pojasta, suru Alexandra-äidin kuolemasta ja taloudellinen vastuu vaurauteen tottuneesta vaimosta sekä sisarten toimeentulosta.

Ja sitten seuraa juonipaljastuksia. Jos et halua tietää, lopeta tähän.

Matkalla Elisabetinkadulle Albert tarttui käteeni ja puristi sitä, kun istuimme vossikanpenkillä. Ilo ailahti sisälläni. Olin jo ehtinyt pelätä, että jokin on muuttunut välillämme. Heti kun talonmies oli saanut kannettua ateljeeriin matkatavarat, Albert veti minut syliinsä ja hukutti suudelmiin. Vasta silloin ymmärsin, miten ikävä meillä oli ollut toistemme syliin.

Yllätyksekseni Mustonen pani Idan rakastumaan Albertiin ja kirjan loppupuoli onkin pitkälti tämän epävarman ja epäsäätyisen rakkauden kuvausta, kaunista toki. Tilannehan oli äärimmäisen vaikea, sillä suhde oli tiukasti salattava Edelfeltin siskoilta, vaimolta, aivan kaikilta. Toisen naisen osa oli väliin hyvinkin kirvelevä, kun Edelfelt aika ajoin lähentyi vaimonsa kanssa tai kun tuli puhe hänen lukuisista rakastajattaristaan.

Edelfeltin kuolemaa edeltävä aika on koskettavasti ja herkästi kuvattu. Ida hoiti sairasta miestä pyyteettä yöt läpeensä, syötti kauravelliä ja juotti seltterivettä. Edelfeltille raskaana oleva Ida-parka saa syrjästäkatsojana seurata tapahtumia eikä pääse edes hautajaisiin, sillä Ellan-vaimo määrää, että hänen on jäätävä Haikon huvilalle panemaan paikat kuntoon.

Ida salaa raskautensa ja päällimmäisenä on ajatus päästä pois ihmisten silmistä ja pakoon Helsingistä. Onnellinen sattuma on taas kerran Idan puolella. Kun hän astuu laivaan matkustaakseen Sipooseen Nytorpin Fiinan luo, samalla laivalla matkustaa entinen Topeliusten sisäkkö Irene-mamselli. Kuultuaan Idan raskaudesta tämä lupaa auttaa ja puhuu asiasta ruotsalaisen taidemaalari Acken kanssa avioituneen Topeliuksen nuorimman tyttären Evan kanssa. Ida matkustaakin sitten Ackejen kanssa Ruotsiin Vaxholmiin ja synnyttää siellä eräänlaisessa ensikodissa pienen tyttären, joka saa nimen Kirsti.

Minun pikkuiseni, nuppuseni, lintuseni, kuiskuttelin lapselle, kun kapaloon kääritty nyytti vihdoin laskettiin kainalooni. Silitin sormenpäilläni nukkaista poskea. Pienet kynnet tuntuivat teräviltä rintaani vasten. - Kirsti, minun pikkuinen Kirstini.

Emännöitsijä oli aivan hurmaavaa luettavaa. Kyllä, muistan toki että tarina on fiktiota, mutta viihdyttävän sarjan on Manninen kehitellyt. Loistavasti hän on löytänyt jokaiseen osaan kiinnostavat tunnetut henkilöt. Ajankuva oli taas niin taidokasta ja elävää, että tuntui kuin olisi itsekin ollut tapahtumien keskellä. Suomalaisten taidepiirien kahinointi tuli kirjassa hyvin esiin kuin myös Edelfeltin kiireinen ja todella kuluttava, juhlien täyteinen elämäntyyli. Loppupuolella oli vähään liikaa chick litiä ja yltiöromanttista vivahdetta. Aluksi vierastin tätä käännettä, mutta hyvinhän se lopulta kokonaisuuteen istui.

Mielenkiinnolla odotan, mitä Ruokarouvassa Idan ja hänen tyttärensä elämässä tapahtuu ja keitä tunnettuja kulttuurihenkilöitä Manninen keksii tarinaan punoa.

Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV Tuijata
Koko sarjasta Kirjasähkökäyrä
Enni Mustonen - linkki häneltä lukemaani

Enni Mustonen
Emännöitsijä #3
Otava 2015
*****
Kirjastosta


18. kesäkuuta 2017

Enni Mustonen - Lapsenpiika


Syrjästäkatsojan tarinoita #2 / vuodet 1898 - 1900 Idan elämässä

Kun satusetä Topelius kuoli, 18-vuotias Ida jäi pestipaikkaa vaille, mutta onnekseen hän pääsi lapsenpiiaksi Jean Sibeliuksen värikkääseen & vilkkaaseen perheeseen, ensin Helsinkiin ja sitten Keravalta vuokrattuun taloon. Työtä oli 24/7, vapaapäiviä tuskin ollenkaan ja Ida joutui nukkumaankin kapealla laverilla lastenhuoneessa. Tätä oli Idan elämä:

Olo oli kuin sillä kartanon vanhalla konilla, jonka olin nähnyt pyörittävän hevoskiertomyllyä. Samaa ympyrää päivästä toiseen oli minunkin kierrettävä, lastenkamarista kyökkiin, kyökistä liiteriin, liiteristä kyökkiin, sieltä ruokasaliin ja takaisin kyökkiin...

Sibeliuksen perheessä oli kolme lasta, kaikki tyttöjä. Lisäksi taloudessa asuivat säveltäjän veli Christian ja sisko Linda. Keskittymistä vaativaan sävellystyöhön ei kotona löytynyt rauhaa, joten öisin soitteleva ja herkästi räjähtelevä Sibelius vuokrasi itselleen studion, jossa vietti paljon aikaa. Päiväkausiksi pois kotoa hänet veivät myös iloisen herraköörin viftaussreissut. Näistä olikin Mustonen kehittänyt paljon humoristista kerrottavaa. Elettiin sortokautta ja Aksel Gallen-Kallelan maalaus Symposion (1894) herätti paljon närää venäläisessä hallinnossa. 

Kuva: Kansanuutiset 
Vasemmalta lukien Akseli Gallen-Kallela, Oskar Merikanto, 
Robert Kajanus ja Jean Sibelius, jotka pohtivat elämän ja taiteen arvoitusta. 

Ei todellakaan ollut Aino Sibeliuksen elämä helppoa Jannensa kanssa, jota tämä viftaileva herrakööri veti kuin hunaja. Lisää stressiä Ainolle aiheuttivat aina lopussa olevat rahat. Kun ei tunnettu antibiootteja, monet taudit olivat tappavia. Suuri suru ja menetys kohtasi Sibeliustenkin perhettä. Reipas Ida taiteili parhaansa mukaan ja oli lojaali isäntäväelleen.

Köyhyyden lisäksi elämää raskauttivat venäläistämispyrkimysten ahdistava ilmapiiri. Keisari Nikolai II antoi helmikuussa 1899 ns. helmikuun manifestin, mikä oli suuri järkytys, sillä se rikkoi Suomen perustuslakia. Leo Mechelinin johdolla aloitettiin massiivinen passiivinen vastarinta mm. venäläisten kutsuntoja kohtaan. Lyhyessä ajassa kerättiin Suureen adressiin yli puoli miljoonaa nimeä, ja Idakin kävi talon asunnoissa nimiä keräämässä.

Edellisessä jaksossa orastanut rakkaus Eliakseen koki hetken hurmansa, mutta tiet erosivat ainakin toistaiseksi. Elias halusi Idan mukaansa Ameriikkaan, mutta otti sitten tilalle toisen nuoren naisen. Keravalla Mattilan nuori Theodor eli Teutori kosiskeli Idaa, mutta luokkarajat olivat esteenä. Lika barn leka best - luokkarajoja oli lähes mahdoton ylittää tuon ajan yhteiskunnassa.

Kun Sibeliukset päättivät muuttaa vuodeksi Italiaan, Idalle oli järjestettävä uusi pesti. Työhaastattelu järjestettiin Albert Edelfeltin ateljeehen. Aino Sibelius pelkäsi Idan maineen puolesta, mutta Janne tuumasi näin:

Jos suoraan puhutaan, Albert on maailmanmies, jolla on suuret vaatimukset myös naisten suhteen. Se mitä pelkäät, ei tule tapahtumaan. Ida on trop rural, sans élégance, Albert haluaa nimenomaan luotettavan kansannaisen, ahkeran ja siistin taloudenhoitajan, joka voi huolehtia hänen ateljeensa yhteydessä olevasta asunnosta ja siellä mahdollisesti oleskelevista... vieraista.

Saas nähdä miten Idan maineen käy, pystyykö hän vastustamaan Edelfeltin charmia. Tässäkin osassa Mustosen ajankuva oli hienoa ja kurkistus Sibeliusten kodin ovien sisälle nautittavaa luettavaa. Minusta tosin lastenhoitoa oli liikaa muun kiinnostavan kustannuksella.

Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV Tuijata
Koko sarjasta Kirjasähkökäyrä

Enni Mustonen - linkki häneltä lukemaani


Lapsenpiika #2
Otava 2014
***
Kirjastosta
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...