23. toukokuuta 2017

Johan Egerkrans - Pohjoismaiset jumalolennot


Aikojen alussa. Kun mitään ei ollut. 
Ei hiekkaa, ei merta, ei viileitä aaltoja, ei myöskään maata eikä taivasta yläpuolella, 
oli suunnaton kuilu Gungagap mutta ruohoa ei ollut.

Pohjoismaiset jumalolennot kertoo miten maailmankaikkeus sai alkunsa, miten syntyivät aurinko ja kuu, miten aasat ja vaanit, miten ihmisten maailma. Alusta lähtien mytologisten jumalien ja taruolentojen maailma oli hyvin väkivaltainen eivätkä veriset valtataistelut ota loppuakseen. Egerkrans esittelee lukuisia jumalia nimineen, sukulaisuussuhteineen ja ominaisuuksineen. Vaanit asuvat Vanaheimissa, aasat loisteliaassa Asgårdissa valtavissa saleissaan kullan ja kimalluksen keskellä. Sinne johtaa silta, jonka me ihmiset näemme sateenkaarena.

Pohjolan jumalat nykypäivässä
Jumalilla on suunnattomat voimat ja kyky yliluonnollisiin tekoihin. Toisaalta he ovat hyvin inhimillisiä ja myös kuolevaisia eivätkä pysty muuttamaan heille määrättyä kohtaloa. Tässä on jännää ristiriitaa. Tutuimpia meille suomalaisille ovat viekas silmäpuoli Odin - ylijumala sekä hänen poikansa Tor - vahva ja mahtava ukkosen jumala, jotka elävät tänäänkin viikonpäivien nimissä: Tiistai, tisdag on saanut nimensä sodanjumala Tyriltä; Keskiviikko, onsdag, Odens dag ylijumala Odinilta; Torstai, torsdag ukkosenjumala Torilta; Perjantai, fredag rakkauden jumalatar Friggiltä. Arnaldur Indridasonin dekkareissa vilahtelevat niinikään vankat uskomukset islantilaisten piilokansaan, huddufolkiin.

Ukkosenjumala Tor pelottavine Mjölner-vasaroineen, joka palaa
bumerangin tavoin takaisin isäntänsä rautahanskakäteen

Merkillinen Valhalla
Jumalat ovat hyvin puuhakkaita ja riitaisia. He taistelevat toisiaan vastaan alituiseen, mutta maaginen realismi on aika huikeaa: taistelupäivän jälkeen henkensä ja jäsenensä menettäneet sotilaat palautuvat eläviksi ja ehjiksi Odinin Valhallassa ja Freijan saleissa. Niihin kokoontuvat kaikki taisteluissa kaatuneet soturit juhlimaan, syömään ja juomaan, leikkimään sotaleikkejään.  Ihmeellisen Särimner-sian liha ei ikinä lopu, ei myöskään runouden sima.

Fenris-susi
Alussa se oli pieni ja haukahteleva pentu, joka ei voinut aiheuttaa sen suurempaa vahinkoa, kuin että se pureskeli rikki jumalien kenkiä ja pissaili Valhallan lattialle, mutta päivä päivältä se kasvoi suuremmaksi ja pahansisuisemmaksi. Seurasi vaikea taistelu, jossa jumala Tyr menetti kätensä mutta Fenris saatiin vangittua. 

Ragnarök - maailmojen ja jumalten tuho
Aurinko alkaa mustua, maa vajoaa mereen, taivaalta sortuvat liekehtivät tähdet. Maa peittyy liekkeihin, repeää ja vajoaa mereen. Kaikki muuttuu siksi, mitä se kerran oli: kaaosta, tulta ja jäätä. Hyvyyden ja pahuuden voimat taistelevat, tuho koittaa. Mutta mikään ei kestä ikuisesti, ei edes maailman tuho. Uusi maailma alkaa vehreänä ja koskemattomana nousta merestä, puhdistuneena kaikesta pahasta ja kärsimyksestä. Odinin ja Torin pojat ovat elossa, kaksi ihmistä on elossa ja heistä syntyy uusi ihmissuku.

Mutta paratiisia ei tule: myös paha on säilynyt. 
Pimeyden lohikäärme tulee aikanaan aloittamaan uuden Ragnarökin. 
Ja niin tarina alkaa uudelleen.

Egerkrans kertoo pohjoismaisesta mytologiasta kiehtovasti, nykykielellä mutta tiukasti islantilaisiin Runo-Eddaan (800-1100) ja Proosa-Eddaan (1220-luku) tukeutuen. Kirjan sivuilla vilisee jumala poikineen, huurretursaita ja jättiläisiä, keijuja ja kääpiöitä, noitia ja pimeyden väkeä - kukin hurjissa seikkailuissaan. Egerkrans on eräänlainen luova runonlaulaja: hän tukeutuu edellä mainittuihin Edda-taruihin, mutta lisäilee omiaan ilkikurisella huumorilla. Seikkailutarinoita ja fantasiaa rakastavalle nuorelle varmasti antoisaa luettavaa ja katseltavaa, vaikka koulujen päättäjäislahjaksi.

Jumalia ja taruolentoja on hirvittävän paljon ja heidän suomalaiselle hankalilta tuntuvat nimensä tekevät kirjasta raskaslukuisen. Toki tarinat ovat hauskoja, mielikuvituksellisia ja kiinnostavia. Johan Egerkrans on tukholmalainen freelance-kuvittaja. Sarjakuvataiteilija mainitsee yhdeksi esikuvakseen Akseli Gallen-Kallelan, mikä tietysti ilahduttaa meitä suomalaisia.

Johan Egerkrans
Nordiska gudar 2016
Pohjoismaiset jumalolennot
Suomentanut Eero Ojanen
Minerva 2017
****
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle

21. toukokuuta 2017

Rosa Montero - La Carne



Kesähurmokseen sopii ehkä tarina gigoloista ja hulluista kirjailijoista, valitettavasti tätä ei ole suomennettu. Luin hiljattain Monterolta Marie Curiesta kertovan kirjan. Ihastuin siihen kovasti ja halusin lukea kirjailijalta lisää. La carne - Lihaa on aivan erilainen. Päähenkilö on yksinäinen virkanainen Soledad Alegre, kuusikymppinen ja sinkku. Nimi on äidin koomista pilaa, sillä se merkitsee Yksinäinen & Iloinen. Mutta yksinäisyys ei todellakaan ilahduta Soledadia. Äiti teki pilaa toisestakin tyttärestään, ja antoi tälle nimeksi Dolores eli Tuska & Iloinen. Tuskastaan ei iloitse myöskään skitsofrenian vuoksi laitokseen suljettu Dolores.

Soledadimme on käärmeissään raskaana olevan vaimonsa helmoihin paenneelle ex rakastajalleen. Tärkeä oopperailta lähestyy eikä Soledad kertakaikkiaan voi näyttäytyä siellä yksin. Nainen päätyy netin seuralaispalveluja tarjoavalle sivustolle klikkailemaan vapisevin sormin itselleen sopivaa gigoloa. Vaikka pelottaa, muuta vaihtoehtoa ei ole. Soledad päätyy 32-vuotiaaseen Adamiin, joka näyttää kreikkalaiselta jumalalta.

Seuraa kaikenlaista. Tietenkin Soledad rakastuu gigoloonsa, vaikka suhteella ei ole järjellä ajatellen tulevaisuutta. Pankkitili hupenee uhkaavasti, sillä minimitaksa on 300 € / kerta, yön yli viipyvä gigolo maksaa 1200 €. Lapsena kovia kokenut Adam paljastuu venäläiseksi sähkömieheksi, jolla on nuori tyttöystävä ja jota rikollisuuden polut ja helppo raha kiehtovat. Soledad nöyryyttää itseään mitä naurettavimmin tavoin, mutta ei voi itselleen mitään. Rakkauden, rakastamisen  ja läheisyyden tarve ovat niin suuret.

Vuonna 1951 syntynyt Montero ei itsekään ole enää aivan nuori tyttö, joten tietää kyllä mistä puhuu. Hän kuvaakin loisteliaasti Soledadin toimintaa ja itsensä puleeraamista ennen nuoren rakastajan tapaamista. Kylpyhuoneessa kuluu tunteja, ihovoiteita hölvätään, sääret silotellaan ja myös intiimialueen karvoitus muotoillaan viimeisen päälle; alusvaatteet valitaan huolella,  ja kokeillaan koko vaatekomero läpi eikä siltikään mikään vaate tunnu hyvältä. Valaistuksen ja musiikin suunnittelu vaativat nekin tarkkaa mietintää.

Vanheneva Soledad ajattelee kauhulla tulevaisuuttaan ja kaikkien asioiden viimeisiä kertoja: viimeinen kerta kun rakastelet, viimeinen kerta kun nouset vuorelle, viimeinen kerta kun juokset Retiron ympäri. Vanhenemista vastaan voi taistella, mutta ei loputtomiin. Suhde Adamiin stressaa, ja samanaikaisesti stressaa myös työ: hän on konsulttina Madridin Kansalliskirjastoon tulevalle suurelle näyttelylle, jonka teema on Kirotut kirjailijat. Muuten hulluista tai onnettoman rakkauden hulluiksi tekemistä kirjailijoista ja heidän kirjojensa hahmoista kirjailija kertoo paljonkin. Mukana on monta espanjankielistä kirjailijaa mm. Gregorio Sierra (1881-1947), jonka vaimo kirjoitti kaikki hänen teoksensa. Kansainvälisistä hulluista  Soledadin suunnitteleman näyttelyn listalla ovat mm.:

  • Guy de Maupassant (1850-1893) - Kirjailijaa vaivasi 20-vuotiaasta asti syfilis, joka myöhemmin aiheutti pahenevia mielenterveysongelmia. Ne heijastuivat myös Maupassantin tuotantoon, erityisesti kauhunovelleihin. Vuonna 1892 Maupassant yritti viiltää kurkkunsa auki ja joutui mielisairaalaan, jossa kuoli seuraavana vuonna.
  • William S. Burroughs  (1885-1965) - Burroughsin vaimo kuoli kun Burroughs yritti ampua pistoolilla vaimonsa pään päällä olleen lasin Wilhelm Tellin mallin mukaan. Leikkasipa Burroughs palan sormestaankin mustasukkaiselle homorakastajalleen.
  • Philip K. Dick (1928-1928) - Tieteiskirjailija näki näkyjä, Monteron mukaan hän oli skitsofreenikko. Elokuva Blade Runner perustuu löyhästi Dickin romaaniin Palkkionmetsästäjä - Do Androids Dream of Electric Sheep? 
  • Thomas Mann (1905-1955) - Monteron mukaan Mannissa oli samaa onnetonta homoseksuaalisuutta kuin hänen päähenkilössään Aschenbachissa novellissa Kuolema Venetsiassa.
Soledadin lapsuus oli kurja: isä hylkäsi, äiti oli sadisti ja kaksoissisar Dolores sairastui skitsofreniaan teini-iässä. Lisäksi nuoruudenrakkaus päättyi hylkäämiseen. Kaikki tämä on edelleen mustana aukkona ja rakkauden nälkänä Soledadissa, niin fiksu ja pätevä nainen kuin hän ammatissaan onkin. Eikä surkeasti päättynyt seikkailu Adamin kanssa Soledadia hillinnyt. Kotvan aikaa itseään kokoon kerättyään pää kääntyy Retiron juoksulenkeillä taas himokkaasti seksikkäisiin miesten pakaroihin.

Montero kuvaa terävästi, mitä kaikkea vanheneva nainen on valmis tekemään ja miten paljon valmis itseään nöyryyttämään rakkautta etsiessään. Hulluiksi tulleista maailmankirjallisuuden nimistä oli kiinnostavaa lukea.

Frau, Signora & Bibi -haasteen seitsemäs.

Rosa Montero
La carne
Alfaguara 2016
***
Kirjastosta

Lihaa - ei suomennettu

18. toukokuuta 2017

Heli Laaksonen - Sulavoi



Mun päivä ova
ko puuvillalankka pujotetui pualukoi
ja nii o eläjäl hyvä.


Tulipa tehtyä riemastuttava murrehyppy Heli Laaksosen (s. 1972) lounaismurteella kirjoittamiin runoihin. Karjalaisena läntiset murteet ovat itselleni melkein täyttä hepreaa, ja tovi kuluikin sanoja ja runojen rytmiä hakiessa. Ymmärtämistä helpotti kun kuvittelin runot ääneen lausutuiksi, oikeiksi otaksumillani äänenpainoilla. Vaikka en jokaista sanaa ymmärtänytkään, Laaksosen huumori ja yllättävyydet ilostuttivat ja riemastuttivat.

Sulavoin runot ovat kesältä maistuvaa voisulaa uusien perunoiden kanssa tai äidin leipoman uunilämpöisen ruisleivän päällä! Niissä kuplii mielikuvitus, ilo ja huumori kerrassaan nautittavalla tavalla. Laaksosen runoissa voi tapahtua mitä vaan: naakalla on kirkkotaivaan väriset silmät, prinsessan kruunu takertuu pyykkinaruun,  narsissit viivyttelevät keväisin ja mummut odottavat, kurjet huutavat kun runoilija pesee tukkaa...  Elämä ei aina ole päivänpaistetta, mutta ihmiselon surut on kiedottu myötätunnon lämpöiseen syliin. Monista runoista löytyy mainiota leikkisää vääntöä. Muutama irrallinen esimerkki:

Oleksää koska tahtonu olla joku muu?
E. Hee sanova mut tahtovat kyl.
...
Mää laitan tääl peruni kiahuma
keitän koko suvise saro,
seittemän kaikkias.
Niil o nimiki jokasel
ja yks niist o rakkaampi ko muut.
...
Yäl kattelen
puutarhatontunmuatost rakast möykky saman täkin al.
...
Suami o essumuatone maa ja sää asut toise helma reunas
...
Makkan marketin pallomerenpohjal
hiavahtamat
ko lööpeis hajeta karonnut naist.

Hykerryttävän hauskoja olivat myös Kalimera! Heii vaa! / Nykyajamiähe o nii monimutkassi /  Ei voittu sanno vasta /  Ko aik ei kulu /  Kauhi! Karhu! /  No nyy se o hyvä 

Runossa Leppäkerpun murhe leppis matkustaa junassa ja yrittää ratkoa lehden ristikkoa, muttei mene putkeen: Leppäkerppu ol täyttäny ristikost yhren kulma iha vääri. / Mistän paikka ei lähteny ratkema. / (...) VR:n asiakasleht ol pilal / ei tämmöst voi ikä ihmiste ilmoil jättä / kaik näke et joku iha viti o istun junas.

Sulavoin
runot ovat oikeita hyvänmielen runoja, täynnä pulppuavaa iloa. Ne ovat apean mielen karkotukseen mitä parhainta lääkettä. Pidin kovasti. Lopuksi ihana arkisen onnen ja rakkauden kuvaus Laaksosen tapaan:

Eikä erost viäl tieretä mittä
Laver on piän ja mää olen suur
ajan sut unissan seinä vaste littanaks
herät ain ko määki herän
kaneliposki
olet taas jättäny hellyyskraanan tippuma
tip
t
i
p
see valu yäs
vaik väität et laitit sen kii
ja harman toppatakkis povitaskus
kasvatat nii suuri
toiveihaaveisulossiunelmi
et saat myymäläetsivä 
epäilemä.


Heli Laaksonen
Sulavoi
Otava 2006
*****
Kirjastosta

Muualla: 
Turun Sanomat - "Mutta olipa runo nostalginen tai luontoaiheinen, nykyhetkessä kulkeva tai tapahtumista vihiä antava, kaiken takana kulkee vähintäänkin humoristinen vire tai jopa julkiriemastuttavuus."

Laaksosen esikoiskokoelmasta Pulu uis (Sammakko 2000): 
Kirjasähkökäyrä
Kiiltomato - Heli Laaksosella on hyvä rytmitaju ja tarkka silmä, mikä riittää tekemään Pulu uis -kokoelmasta hauskan ja koskettavan lukuelämyksen. Syvällistä monitulkintaisuutta tai haastavaa älyn leikkiä siitä ei kuitenkaan kannata etsiä, sillä kirjoittajan ote on – ehkä tietoisesti – puheliaan arkinen ja vähän naivi.


OMA NYKYRUNOPROJEKTINI 2017
Pirjo Aarnio,  Anja Erämaja, Esther Helmiä, Matti Kangaskoski, Sanna Karlström, Tapani Kinnunen, Ari Korhonen, Susinukke Kosola, Marianna Kurtto, Sirpa Kyyrönen, Heli Laaksonen, Heimo Lajunen, Sami Liuhto, Satu Manninen, Maria Matinmikko, Harri Markoff, Helena Numminen, Riikka Palander, SusuPetal, Kirsi Poutanen, Heidi Rundgren (nyk. Haataja)Uuna SyrjäsuoIlpo Tiihonen, Jarkko Tontti, Jukka ViikiläSinikka Vuola, Katariina Vuorinen...

17. toukokuuta 2017

Mila Teräs - Jäljet


Mila Teräksen Jäljet kertoo fiktiivisen romaanin keinoin yhden rakastetuimman naistaiteilijamme, Helene Schjerfbeckin (1862-1946) elämäntarinan. Vaikka teos on fiktiivinen, se perustuu tiukasti tosiasioihin, kirjan lopussa oleva kattava lähdeluettelo on tästä osoituksena. Hiljattain luin Riitta Konttisen ihastuttavat kirjat Schjerfbeckistä - Oma tie ja Taiteilijatoveruutta. Tämä fiktiivinen romaani oli pakettiin aivan loistava lisä.

Jäljet on yhtä ihana ja eteerinen kuin Schjerfbeckin maalaukset - kevyt ja kuiskiva kuin leppeä kesätuuli. Ihailen Teräksen kaunista kieltä ja kykyä asettua taiteilijan ajatuksiin. Kaikki nämä ajatukset voisivat olla totta. Teräs on tutustunut Schjerfbeckin persoonaan mm. lukemalla hänen runsasta kirjeenvaihtoaan. Tuohon aikaan ei ollut sähköposteja, puhelintakin käytettiin vähemmän - kirjeet olivat tapa pitää yhteyttä ystäviin.

Taidekauppias Gösta Stenman on houkutellut 83-vuotiaan Schjerfbeckin muuttamaan Ruotsiin Saltsjöbadeniin sodan jaloista. Siellä, vuonna 1945, jo vanhuudenheikko taiteilijatar muistelee elämäänsä ja keskustelee muistoissaan seitsemän vuotta aiemmin kuolleen parhaan ystävänsä Helena Westermarckin kanssa. Tämä ystävä tuntuu niin todelta ja elävältä. Hän ilmaantuu keskustelemaan ja katselemaan olan yli Schjerfbeckin maalatessa viimeistä omakuvaansa, jossa näkyy vain pääkallon muoto, suuret silmät ja huutoon avautunut suu.

Omakuva 1945
Minua viehätti kovasti, miten taitavasti Teräs osasi punoa tarinan sisälle monien Schjerfbeckin kuuluisimpien maalausten syntyvaiheet. Tekstistä kuultaa silloisen Suomen taidemaailman väheksyntä ja Schjerfbeckin jatkuva itsensä epäily. Hän etsi jatkuvasti oikeaa ilmaisutapaa ja kullekin mallilleen sopivaa väriä. Schjerfbeck oli tyytyväinen vain harvoihin maalauksiinsa, mistä kertoo se että hän maalasi niistä useita toisintoja, yrittäen löytää aina vain paremman ilmaisun, yrittäen vangita mallinsa sielun.

Ajattelen kohtaamista. Kuin kaksi tuntematonta ihmistä olisi hämärässä hakeutunut saman lyhdyn alle ja äkkiä nähnyt toisensa. Jotakin on tapahtunut, jokin on liikahtanut. Sisin on järkähtänyt. Pimeys on murtunut.

Jäljet on kauttaaltaan liikuttavaa ja koskettavaa luettavaa, mutta ehkä eniten sydäntäni riipaisi Schjerfbeckin rakkaus häntä itseään 20 vuotta nuorempaan Einar Reuteriin. Tässä nuoressa ja komeassa metsänhoitaja-taiteilijassa Schjerfbeck löysi sukulaissielunsa ja mies piti hänet elämässä kiinni monta vuotta.

Schjerfbeck 56, Reuter 36 - yhdessä vietetty lyhyt pariviikkoinen Tammisaaressa 1918 oli iloa, onnea ja tulevaisuuden haaveita täynnä. Tuolloin Schjerfbeck maalasi Reuterista Purjehtijan, jonka syntyvaiheita Teräs kuvaa näin:
Minä en ainoastaan maalaa Reuteria, minä hengitän häntä, hänen olemustaan ja merituulen tuoksuaan, joka on keuhkoissani, hiuksissani, siveltimessäni.


Kun Reuter sitten löysi itselleen morsiamen, Schjerfbeck murtui täysin: Ajatus tekee niin kipeää, että tuntuu kuin joku viiltelisi palettiveitsellä paljasta ihoani. Minun on pakko repiä hiuksiani, sillä tavalla tuska laimenee edes hiukan siedettävämmäksi. (...) Jos vielä kesäkuussa olin puu, joka huojui kukassa, nyt oksani ovat kuivuneet. Olen musta ja lehdetön.

Traagisesta elämästään, onnettomasti päättyneistä rakkauksistaan, köyhyydestään ja sairaalloisuudestaan huolimatta Schjerfbeckissä eli vahva taiteen palo ja tinkimättömyys omaan pelkistettyyn tyyliin. Tämä tinkimättömyys, Schjerfbeckin kuohuttava modernismi, ja naiseus pitivät hänet taidemaailman ulkopuolisena. Mutta tänään hän on yksi halutuimmista ja rahassa mitaten kalleimmista taiteilijoistamme. Koko elämän ajan Schjerfbeck eli ristiriitaa myös tyttären aikaavievien velvollisuuksien, sairaasta äidistä huolehtimisen, ja taiteensa välillä. Pariisissa vietetyt velvollisuuksista vapaat nuoruusvuodet kimmelsivät ihanina hänen muistoissaan, mutta paluu Pariisiin jäi unelmaksi.

Jäljet tuntuu autenttiselta fiktiivisyydestään huolimatta. Hurmaava ja koskettava teos, aivan loistava.


Mila Teräs
Jäljet
Karisto 2017
*****
Kirjastosta

Taloustaito: Schjerfbeckin piirustukset on hinnoiteltu taidemarkkinoilla tällä hetkellä noin 1 000-1 500 euroon, värilitografiat 2 000-10 000 euroon, vesivärityöt ja guassit noin 20 000-50 000 euroon ja maalaukset 10 000-1,5 miljoonan euroon. Schjerfbeckin töiden hintahajonta on nykyään niin suurta, joten hinnoittelu on hyvin tapauskohtaista.
Tanssiaiskengistä maksettiin 3,9 miljoonaa euroa Sothebyn huutokaupassa 2008.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...