25. helmikuuta 2017

Raymond Carver - Runoja


Innostuin Carverin novelleista sen verran, että halusin tutustua myös hänen runoihinsa. Lainasin kirjastosta kaksi hänen runokokoelmaansa, joilla on eri suomentajat ja eri kustantaja. Käsittelen näitä teoksia samassa postauksessa, koska niissä on myös samoja runoja.


Raymond Carver
Sateisten päivien jälkeen
Suomentaneet Juha Rautio ja Arto Lappi
Sammakko 2013
****
Kirjastosta

Sateisten päivien jälkeen on paksu teos. Se sisältää kustantajan mukaan 2/3 Carverin julkaistusta tuotannosta. Kokoelman 193 runoa on valittu ja esitetään kronologisessa järjestyksessä neljästä kokoelmasta, jotka on julkaistu vuosina 1983 - 1989: Fires 1983, Where water comes together with other water 1985, Ultramarine 1986 & A new path to the waterfall 1989.

Carverin runot ovat proosamaisia runoja, jotkut hyvin lyhyitä aforismin omaisia. Tekstissä kuultaa eletty elämä ja omaelämäkerrallisuus. Aiheet löytyvät läheltä arkipäivästä tai muistoista, nuoruudesta ja tehdyistä matkoista. Välittyvä kuva on yhtä ankean realistinen ja alkoholinhuuruinen kuin hänen novelleissaan. Arjen pieniä ja tarkkoja havaintoja, mutta hiukan myös onnen ja rakkauden tunteita. Carver mainitsee molemmat vaimonsa, Maryannin ja Tessin nimeltä.

Monet runot koskettivat. Erityisesti mieleeni jäi isän hätähuuto: runot, joissa hän raitistuneena alkoholistina puhuu alkoholisoituneelle tyttärelleen. Haruki Murakamille omistetussa runossa Carver ja Murakami keskustelevat Carverin Japanin suosiosta ja tuotannossa kuultavasta nöyryytyksestä. Poikansa kanssa Carver kiertelee Pariisin Montparnassen hautausmaalla kuuluisten kirjailijoiden haudoilla. Carver jättää paljon sanomatta, antaa lukijan omille ajatuksille tilaa. Kyllä nämä proosarunot viehättivät ja liikuttivat, olivat hyvinkin tutustumisen arvoisia. Loppuosan runoissa Carver on jo vakavasti sairas ja kuoleman ajatukset valtaavat mielen. Viimeinen runo Myöhäinen katkelma on kuulemma kaiverrettu hänen hautakiveensä:

Entä saitko elämältäsi
mitä halusit, kuitenkin?
Sain.
Ja mitä halusit?
Kutsua itseäni rakastetuksi, tuntea itseni
rakastetuksi tässä elämässä.

Raymond Carver
Rivi riviltä, lyönti lyönniltä
Suomentaneet Lauri Otonkoski ja Esko Virtanen
Wsoy 1994
****
Kirjastosta

Tämän kokoelman 52 runoa on poimittu viidestä kokoelmasta ajalta 1983 - 1989. Edellisen kirjan neljään alkuperäiskokoelmaan on lisätty In a marine light 1987.





Tämän kirjan lopussa on Carverin kirjoittama mielenkiintoinen essee Kirjoittamisesta. Hän toteaa, että romaanin kirjoittamiseen vaadittava pitkäjänteisyys katosi häneltä elämän melskeissä, siksi hänestä tuli novellisti ja runoilija. Hän ihaili Anton Tšehovia ja kuuluttaa kirjailijan omaa tyyliä:

On kyse tyylistä, mutta ei yksin siitä. Kaikessa mitä kirjailija kirjoittaa, tulee olla hänelle ominainen ja kiistaton leima. Hänen maailmansa, ei kenenkään muun. Tämä erottaa kirjailijat toisistaan. Ei lahjakkuus. Sitä kyllä riittää. Mutta kirjailija, jolla on erityinen näkökulma ja kykenee tämän esittämään taiteellisessa muodossa; tällainen kirjailija saattaa päästä pitkällekin.

Carver ei myöskään pidä kikkailusta. Ei kikkoja. Piste. Hän toteaa myös, että usein aloittaessaan kirjoittaa, hän ei tiedä mihin tarina tulee viemään, usein vasta ensimmäinen lause on hänelle valjennut. Hän sanoo pitävänsä siitä, että novellissa on pelon tuntua tai uhkaa, ja tekstin tulee olla tarkkaa ja täsmällistä.

Kun nyt sattui käsiin mahdollisuus vertailla eri suomentajien tulkintoja, tuli selväksi miten valtavan tärkeää ja haasteellista kaunokirjallisuuden ja varsinkin runouden suomentajan työ on. Olikin jännittävää tutkiskella eri suomentajien näkemyksiä. Siteeraan tähän loppuun parin saman runon eri versiot, jotta näet mistä puhun. Itsellä on selvä suosikki näitten suomennosten suhteen, mikähän on sinun? Toki nämä lyhyet runot eivät anna tarpeeksi näkemystä, mutta luettuani kirjat kokonaan suosikki selkiytyi. Englannin kielistä alkuperäisrunoa ei ole käytettävissä.

Lappi & Rautio / Hiljaiset yöt
Menen nukkumaan yhdellä rannalla,
herään toisella.

Köyttänsä vasten riuhtoo
vene täysissä varusteissa.

Otonkoski & Virtanen / Hiljaiset yöt
Eräällä rannalla vaivun uneen,
toisella herään.

Liekaansa tempoo
matkaan varustettu vene.

Lappi & Rautio / Talvinen unettomuus
Mieli ei asetu levolle, valvoo vain
ja märehtii, kuulee lumen kasautuvan
kuin lopulliseen rynnäkköön.

Se toivoo, olisipa Tsehov täällä,
määräisi jotain - kolme tippaa valeriaanaa, lasin
ruusuvettä - mitä vain, kunhan jotakin.

Mieli tahtoisi ulos,
lumen luo. Se haluaisi juosta
pitkäkarvaisten eläinten laumassa, paljastetuin hampain,

kuutamossa, lumen yli, jättämättä
jälkiä tai merkkejä, mitään jälkeensä.
Tänä yönä mieli sairastaa.

Otonkoski & Virtanen / Talvinen insomnia
Ei osaa nukkua mieli, valvoo vain ja
märehtii, kuulee lumen kinostuvan
kuin viimeiseen rynnäkköön.

Tulisipa Tšehov ja määräisi
jotakin - kolme tippaa valeriaanaa, lasillisen
ruusuvettä - mitä vain, ei olisi väliä.

Pois haluaisi mieli ulos
lumelle. Haluaisi rynnätä
takkuisten eläinten laumassa, yhtä hammasta,

kuutamossa, yli lumen, ei merkkiä
ei jälkeä, ei mitään jää.
Tänä yönä mieli sairastaa.


Carver-bloggaukset blogissani. Runohaasteeseen lisää 200 runoa, en jaksa tutkia mitkä luin kahteen kertaan! Total 540

23. helmikuuta 2017

Raymond Carver - Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta


Luin tämän Carverin novellikokoelman ystävänpäivämaratonilla. Keskittymiseni ehkä jonkun verran aaltoili, mutta voi herranjestas miten loistavia nämä kokoelman 17 novellia olivat! Carverilla on taito vangita lukija ensimmäisestä lauseesta ja ensimmäisestä kappaleesta novellinsa maailmaan. Siinä olet kuin kärpänen liimapaperissa, et pääse irti vaan olet kirjailijan kerronnan armoilla.

Novelleissa huokui minusta 80-luku, ihmisten punaniskainen arki ja junttius. Näin silmissäni amerikkalaisten elokuvien kalseita dinereitä ja resuisia ihmisiä, lohduttomia välähdyksiä elämän ankeudesta jostain syvästä etelästä, keskilännestä tai aavalta maaseudulta. Carverin oma elämä oli aluksi juuri tätä, joten hän tunsi aiheensa hyvin. Kaikissa novelleissa oli joku synkkä twisti ja ihmisissä pimeät puolensa. Mutta pidin kovasti tyylistä ja kerronnasta. Minusta tuli fani.

Carver osaa aloittaa novellin, ja hätkähdyttää lopussa. Ensin kolme aloitusta - A, sitten kolme lopetusta - L.

A - Miksi ette tanssi?
Mies kaatoi keittiössä itselleen uuden paukun ja katseli makuuhuoneen kalustoa etupihallaan. Patja oli päällyksetön ja karamelliraitaiset lakanat lojuivat piirongin päällä. Muuten kaikki oli aika lailla niin kuin makuuhuoneessakin oli ollut - yöpöytä ja lukulamppu hänen puolellaan sänkyä, yöpöytä ja lukulamppu vaimon puolella. Hänen puolensa ja vaimon puoli. Hän tuumaili asiaa ja naukkaili viskiä.

A - Huvimaja
Sinä aamuna hän kaataa Teacher'siä mahalleni ja latkii sen siitä. Sinä iltapäivänä hän yrittää hypätä ikkunasta. "Näin ei voi jatkua, Holly. Tämän on loputtava", jäkätän.

A - Löylytys
On lokakuu. Kostea päivä. Hotelli-ikkunastani näkyy yllin kyllin tätä keskiläntistä kaupunkia. Näen rakennusten valoja, sankkaa savua nousee korkeista piipuista. Toivon ettei minun tarvitsisi katsoa tuota näkymää.

L - Sano naisille että me häivytään
Bill olisi halunnut pikku paneskelut. Tai vain nähdä heidät alastomina. Häntä ei olisi harmittanut jos hommasta ei olisi tullut mitään. Hän ei käsittänyt mitä Jerry halusi. Mutta kivestä se alkoi ja kiveen se loppui. Jerry käytti samaa kiveä molempiin tyttöihin, ensin Sharoniin ja sitten siihen toiseen, jonka piti olla varattu Billille.

L - Vakava keskustelu
Hän väisti pihatielle lässähtänyttä piirakkaa ja palasi autolle. Hän käynnisti moottorin ja rusautteli pakkia päälle. Se ei onnistunut ennenkuin hän oli laskenut tuhkakupin kädestään.

L - Yleistä mekaniikkaa
Hän pitäisi vauvan. Hän kurotti vauvan toista kättä. Hän sai otteen vauvan ranteesta ja nojasi taaksepäin. Mutta mies ei luovuttanut. Hän tunsi vauvan lipeävän käsistään ja vetäisi takaisin todella rajusti. Tällä tavalla asia tuli ratkaistuksi.

Toki Carver taitaa novellien keskikohdatkin, sillä hänellä on taito mahduttaa lyhyeen tarinaansa koko ihmiselämä ja sen romuttuneet unelmat. Carverin tyyliä on sanottu likaiseksi realismiksi, ja sitä se todella on. Kerronta on rajua ja rosoista, aivan kamalaa ja samalla niin ihanaa, kuten Leena Lumi sanoi. Carverin realismissa on vetoa ja tyyli on jotenkin hyvin taloudellista. Seppo Lahtisen suomennos ilmentää hienosti novellien henkeä. 

Muutama mielipide lisää: MaiLaura, Tuija, Elegia

Novellihaasteeseen lisää 17 novellia, total 172

Raymond Carver
What we talk about when we talk about love, ensipainos1981
Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
Suomentanut Seppo Lahtinen
Sammakko 2015
*****
Kirjastosta - Samanniminen suomennos on ilmestynyt Tammen keltaisessa kirjastossa jo 1986 / suomennos Raija Mattila. Näissä 1986 vs 2015 novellikokoelmissa on eri kokoonpano.


Carver syntyi Clatskanien pikkukaupungissa Oregonissa vuonna 1938. Hänen isänsä oli alkoholisoitunut sahatyöläinen, äiti työskenteli tarjoilijana ja kauppa-apulaisena. Mickey Spillanen romaanit täyttivät hänen nuoruutensa. Carver avioitui raskaana olevan 16-vuotiaan tyttöystävänsä kanssa ja oli vasta 20-vuotias heidän toisen lapsensa syntyessä. Vuosien myötä alkoholista tuli Carverille yhä pahempi ongelma, mutta hän lopetti juomisen nelikymppisenä. Carver kuoli keuhkosyöpään 50-vuotiaana.


Carveria pidetään yhtenä 1900-luvun jälkipuoliskon keskeisistä kirjailijoista ja novellin 1980-luvun uuden nousun tärkeimpänä edustajana. Hän on julkaissut myös runoja.

22. helmikuuta 2017

Synttäriarvonta lukijoilleni


Kirja vieköön! täyttää näinä päivinä yhden vuoden. Beibejä tässä siis ollaan! Itse asiassa aloitin kirjabloggausten kirjoittamisen toiseen blogiini jo puolitoista vuotta sitten, syksyllä 2015. Monenkirjava postausympäristö tuntui kuitenkin turhan sekavalta, joten päätin perustaa kirjajutuille oman blogin. Ensimmäinen kirjabloggausvuosi on ollut hurjan antoisa ja mukava. Kiitos siitä teille lukijani - kommenteista ja keskusteluista; ja bloggaajakollegoilleni yhteisöllisyydestä! Riitan nimipäivä on 1. helmikuuta - päätin että se olkoon tulevina vuosina myös synttäreiden juhlintapäivä!

Synttäriä juhlistaakseni järjestän kirja-arvonnan, johon voivat osallistua lukijani. Jos et vielä lukijani ole, voit liittyä oikeassa sivupalkissa. Arvon nämä 6 kirjaa - kaikki hienoja viime tai tämän vuoden uutuuksia:

Terhi Törmälehto - Vaikka vuoret järkkyisivät / Otava 2017
Linda Olsson - Sisar talossani / Gummerus 2017
Shari Lapena - Hyvä naapuri / Otava 2017
Tanja Kaarlela - Lasissa on tyttö - Reuna 2017
Jessie Burton - Nukkekaappi / Otava 2017
Sanna Tahvanainen - Pikkumusta / Otava 2016



Osallistut arvontaan kommentoimalla kommenttikenttään. 
Kommentoi sen / tai niiden kirjojen alle, joiden arvontaan haluat osallistua.
Voit siis osallistua useammankin kirjan arvontaan kiinnostuksesi mukaan.

Arvonnan suoritan ja tulokset julkistan sunnuntaina 5. maaliskuuta klo 20.00.
Onnea arvontaan! 

21. helmikuuta 2017

Mikko Rimminen - Maailman luonnollisin asia




Maailman luonnollisin asia tapahtuu Berliinissä (pääasiassa). Teoksessa on kertoja, joka kirjaa päähenkilön, Ernstin muistiinpanoista johdonmukaista ja selkeää tarinaa (mielellään!). Kertoja aloittaa tarinansa kuvailemalla Ernstin, tuon harmaan, turvallisuushakuisen ja rutiineita rakastavan virkamiehen työmatkaa. Ennen kuin Ernstimme on päässyt kotoaan Elsa-Brändström-Strasselta työpaikalleen Rimminen on käyttänyt yli 40 sivua.

Ensi vaikutelma on, että Rimmisellä on hirveästi sanoja (tai jotain sen tapaisia). Toiset sanat ovat tuiki tavallisia (arkipäiväisiä, jopa kauhtuneita) suomen kielen sanoja, toiset taas aivan uusia Rimmisen päästä putkahtaneita (maailman ensi-illassaan kenties?). Välimerkkien puutekaan ei tunnu kirjailijaa vaivaavan. Tyylinä on suoltaa pilkkujen väliin tai sulkeisiin ripoteltuja huomautuksia ja lisäselvennyksiä, joita lukijan pitää jatkuvasti tarkkailla (ehkä jopa kyräillä), jotta ei tipahtaisi kärryiltä (tai kyydistä?). Tästä seuraa se, että lukija väsyy (uuvahtaa, herpaantuu ehkä tuskastuukin?) eikä siis pysty lukemaan kerrallaan (yhdellä rupeamalla tai istunnolla) kuin parisenkymmentä sivua. Ehkä sallittiin pieni leikillisyys... No niin. Asiaan.

Rimmissanojen loputon vyöry
Rimmisen sanasto on hyvin runsas ja omaperäinen. Hän vääntää ja kääntää suomen kieltä aivan miten tahtoo. Minua ihastutti hänen kekseliäisyytensä, se mitä hän sai aikaiseksi käyttämällä epätavallisia sananmuunnoksia ja johdanteita. Mutta, miksi, oi miksi niitä piti käyttää näin valtavasti ja peräkkäin, ähkyyn asti? Liiasta runsaudesta menee teho ja häviää ihastus.

Satunnaisotannalla muutama rimmissana luvuista kolmekymmentäviisi ja -kuusi, siinä sijamuodossa kuin ne tekstissä esiintyvät:  mitähyvänsäisemmäksi, äkkinytkähti, kängersi, kiukersi, taivallukselliseksi, köpellyksestä, jolpahtelevaa, läyspätti, konsonanttipirunpellolla, pistäväiskysyvästi, ohhohhismin, myrmelsi, väyryämistä, uikahteli... Riittääkö?

En ole suomen kielen ekspertti, joten tarkemman analysoinnin jätän muille. Kiinnostaisi kuitenkin tietää teoksessa esiintyvien rimmissanojen lukumäärä - satoja, tuhansia? On selvää että Maailman luonnollisimman asian pystyy lukemaan vain se, jonka äidinkieli on suomi. Monelle meistäkin teksti on melkoisen haasteellista. Rimminen voisi seuraavaksi paneutua vaikkapa Rimmissanaston kokoamiseen, jossa hänen uudissanansa esiintyvät sekä perusmuodossaan että eri sijamuodoissa taivutettuina.

Kokeellista välimerkkiproosaa
Jotkut nykyrunoilijat luovat kokeellisia kuvarunoja, joissa tekstin asemointi on olennainen juttu. Rimminen kokeilee tässä jotain samantapaista välimerkkien runsaalla ja vallattomalla käytöllä. Repertuaari on runsas: ( sulkeita), (runsaasti!), "lainausmerkkejä", "Jopa" "useita" "peräkkäin" "samassa lauseessa!", yliviivauksiaalleviivauksia, kissan tassutteluja: viuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu, <supistuksia>, >laajempia näkymiä<, xxxxxxx:illä sutattuja, vääriin kohtiin joutuneita sanoja ja lauseita, useampaan kertaan kopioituja kappaleita, valokuvia, alaviitteitä, pitkiä pilkkujen tai sulkeitten väliin sijoitettuja lisähuomioita (runsaasti!). 

Hienoa kokeellisuutta ehdottomasti, mutta välimerkkien runsas viljely töksäyttää lukijan tuon tuostakin, ajatus pysähtyy kuin kananlento. Lukemisesta tulee työlästä. Eniten lukemisflowtani haittasivat pilkkujen väleihin tai sulkeisiin sijoitetut pitkähköt lisähuomiot.

Ernstistä ja pienesti juonesta
Ernst. Niin. Ernst. Tuo laiha, keski-ikäinen, tunnollisen harmaan virkamiehen prototyyppi joutuu äkisti painajaismaiseen maailmankaikkeuden (universumin, multiversumin, kosmoksen, kosmoksien) myllytykseen, johonkin galaksienväliseen sodantapaiseen, josta hän ei ymmärrä yhtikäs mitään. Ernst joutuu puoli-robottimaisten turva-agenttien, men in black -tyyppien muiluttamana outoja voimia omaavan pienenlaisen kuution vartijaksi. Ernst-parka kokee outoa kuutioyhteyttä ja avaruusyhteyttä, jossa ajat ja ajanjaksot limittyvät, lomittuvat ja risteävät keskenään. Työtoveri Sonia sulautuu ajoittain Elsa Brändströmksi - tuoksi Siperiassa sotavankeja auttaneeksi ruotsalaissyntyiseksi filantroopiksi. Mitä yhteyttä on Ernstin kotikadulla Elsa-Brändström-Strassella, kuutiolla ja Tunguskan tapahtumilla? Mikä rooli on tarinassa kissoilla Brändström, Theo ja sillä jolla ei ole nimeä? Kuka helkkarissa on tarinan hengästynyt Kertoja?

Rimminen kiehauttaa hullun ja hulvattoman sopan, yhtä tiheän kuin sekametelikiisseli. Tarina on huikea, mutta sitä on tuskastuttavan raskasta lukea. Paikoin teksti juoksi hyvinkin, nimittäin aina lepotauon jälkeen. Sitten tuli stoppi. Rimmisen virtuoosimaisia kertojanlahjoja en toki kiistä: kirjailijan kielenmutkat ja -käännöt nostelivat myös hörähdyksiä ilmoille ja hymyjä huulille. Kuitenkin tuntui kuin olisin lukenut mielipuolen mielipuolista päiväkirjaa, jossa havainnot ovat älykkäitä, tarkkoja ja teräviä kuin partaveitsi, mutta jossa aikasiirtymät ja lukuisten välimerkkien väleissä hypähtelevät assosiaatiot olivat tehdä myös lukijan hulluksi. Rimmisen verbaliikka uuvuttaa ja hengästyttää vahvimmankin.

Viime viikolla Kirja vieköön! -illassa Rimminen sanoi pyrkivänsä itsestään eroon mm. kirjoittamalla.
Uskoisin että Maailman luonnollisimman asian kirjoittaminen toimi loistavasti tässä tarkoituksessa!

Kyllä, ihailen suuresti Rimmisen verbaalisia kykyjä ja charmanttia olemusta, vaikka tässä aika paljon motkotankin. Rimminen on hyvä, joskin kielentäminen ja kokeellisuus menivät minusta tässä teoksessa överiksi.  Lukijalle siksi pieni varoitus: jos päätät tarttua tähän kirjaan varaa sille aikaa, kyyti on näet sen verran hurjaa. Aavistuksen hillitympi linja olisi tehnyt teoksesta loistavan.

Ernstin matkassa Berliinissä on ollut myös Krista

Mikko Rimminen
Maailman luonnollisin asia
Teos 2017
****
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...