25. tammikuuta 2017

Joel Haahtela - Mistä maailmat alkavat


Mistä maailmat alkavat? Visalle on päivänselvää, että hänen maailmansa alkoi tuona lumisateisena euforian iltana kauppatorin liepeillä, kun sielua ravisutti juuri valkokankaalla nähty korvaton Vincent van Gogh. Visa tunsi valaistuneensa ja kutsumuksensa löytyneen. Köyhälle puoliorvolle pojalle taiteilijan ura ei suinkaan ollut helppo eikä itsestäänselvä valinta, mutta leskiäiti ei ihmeekseni kuitenkaan estellyt. Eletään 1950-luvun lopun Helsingissä.

Visa tunsi kevään ruumiissaan, ensi kertaa elämässään, sen perimmäisen olemuksen. Se virtasi hänen sisällään, yhtyi hänen mielentilaansa ja availi silmujaan. Hän ei kohdannut vastuksia, ei esteitä, ei mitään mikä todella olisi voinut häiritä keskittymistä. 

Tuosta hetkestä taide oli Visalle kaikki kaikessa. Hän eli ja hengitti taidetta, vanhat kaverit saivat jäädä. Vapaan taidekoulun ilmapiiri oli nyt Visan maailmaa. Visa kantoi kirjastosta kasapäin taidekirjoja ja jäljensi mestareiden töitä, tutki värejä, valöörejä ja sommittelua. Italiaan oli pakko päästä! Tuo matka venyikin sitten monen vuoden mittaiseksi seikkailuksi. Suomeen palattua seurasi omia näyttelyitä ja opettajan virka. Taidetta tehtiin vimmaisella intohimolla, viis ympärillä kuohuvista 60-luvun aatteista. Yksityiselämällekin jäi lopulta hiukan aikaa. Elämä kului, vuodet vierivät.

Taistolaiset meuhkasivat kommuuneissaan ja työnsivät toisinajattelijat ulos kadulle. (...) Hän huomasi toistuvasti jäävänsä yksin ja etsivänsä turvaa sieltä, mistä oli sen ennenkin löytänyt: vanhojen kirjojen sivuilta. Hän ei ollut koskaan kuulunut joukkoon, niinkuin Vincentkään ei ollut kuulunut.

Visan elämää ja hänen ajatuksiaan taiteesta
Visa eli vimmaisesti vain taiteelle, ihmissuhteet jäivät toiselle sijalle. Siksi muut henkilöhahmot saavat kirjassa vähän tilaa jääden melko ohuiksi ja pinnallisiksi. Suhde äitiin oli arkinen ja traditionaalinen kuin vanhoissa Suomi-filmeissä. Sodan viemä isä tuli mieleen silloin tällöin, samoin syyllisyys Tapio-ystävän kohtalosta. Helmin kanssa Visa koki huumaavan ensirakkauden, ja Haahtelan kuvaus tästä ajasta on hyvin kaunista. Mutta Visa ei epäröinyt kun taide ja Italia kutsuivat. Hän näyttäytyi vain taiteelleen elävänä miehenä, itseensä sulkeutuvana ja eristäytyvänä. Pinnallinenko vai vain lapsenomainen ja arka? 

Maalaustaiteen ylistystä
Kaikesta kuultaa Haahtelan oma rakkaus taiteeseen ja hänen tietämyksensä. Chagallin sadunomainen Vitebsk leijuttaa taivaalla lehmiään ja morsiusparejaan, Rembrandtin valo hohtaa ja Rubensin ihot hehkuvat. Mielenkiintoisella tavalla Haahtela punoo juoneen todellisia tunnettuja taiteilijoita. Vapaan taidekoulun opettajia edustaa mm. Unto Pusa, jonka suuhun asetellut lausahdukset olivat loistavaa antia. Pusan särmikäs opetustyyli ja motto piirtyivät lukijan ja Visan mieleen:

Aina rehellinen, ei koskaan falski. Taiteen tehtävä on paljastaa kohteestaan jotain salattua. Olet lintu ja lentelet, kokeilet, et takerru.
Isä ja poika Enckell, Eino Ruutsalo, Sam Vanni, Juhana Blomstedt ja Olli Lyytikäinen mainitaan myös, ehkä muitakin; sekä bolognalainen vaaleanpunaisia asetelmia maalannut Giorgio Morandi (1890-1964), jonka asetelmista Haahtela Visan suulla tuumii näin:



Asetelmissa viipyili jotain hyvin runollista, vaatimatonta ja nöyrää, jotain mikä sai ymmärtämään miksi itse oli siinä. Maalausten hiljaisuus pyysi kuuntelemaan, kallistamaan korvaansa ihoa vasten, kuin menneiden aikojen lääkäri kuulotorveaan. Ne tuntuivat kuiskaavan: tämän enempää emme ole, emmekä halua olla, ja juuri se tekee meistä eläviä.

Kielen hivelevää kauneutta
Haahtelan kieli on ilmeikästä, tavattoman runsasta ja täynnä kauniita kielikuvia. Itse koin että vertauksia ja metaforia oli paikoin jopa uuvuttavan paljon. Runsaimpien kielikuvien karsinta olisi ollut minulle mieleen. Ennakko-odotukseni olivat kovat. Kirja alkoikin mielenkiintoisesti, mutta sitten Italian vuosien kuvaus oli kuin veijaritarinaa. Lopussa löytyi taas kauneus ja ihmisen elämänkulun hieno kuvaus. Sekä Visa että itse tarina jäivät aavistuksen etäisiksi. Jossain luurasi Haahtelan opettajan sormi ja jotain epäaitoa, kenties naiviutta.

Visa noudatti Pusan häneen istuttamaa mottoa: lenteli eikä takertunut. Parasta oli Visan nöyryys taiteen edessä, intohimo taiteen tekemiseen. Tuo intohimo kantoi häntä myös vanhuuden yksinäisinä aikoina. Myönnän että Haahtela taisi sittenkin tavoittaa luovuuden ytimen: suuri taide kumpuaa usein lapsenomaisuudesta, yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden kokemuksesta.

Maiseman läpi kulki valoaalto, ja silloin ultramariini alkoi liukua syvän siniseen sinooperiin, ja pian taivaanranta liekehti oranssina päivän alkamisen merkiksi. Se oli syttymisen ja sammumisen maa, alkamisen ja loppumisen maa. Äkillisyyden maa.


Joel Haahtela
Mistä maailmat alkavat
Otava 2017
***
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle.


8 kommenttia:

  1. Hienosti hivuttaudut haahteluuden ytimeen. Viehättävä taiteilijaromaani on tämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteesta ja taiteilijoista on aina ilo lukea. Haahtelan haltioituminen taiteesta kuulsi läpi.

      Poista
  2. Luen tätä parhaillaan. Jaa-a. En vielä oikein tiedä. 50 sivua jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että osaat jo lukea rivieni välistä Omppu. Paljon kaunista, paljon hyvää, mutta joku häiritsi.

      Poista
    2. Olen lukenut vain yhden Haahtelan, mutta se liika kauneus ja kuten sanoit osuvasti, epäaitous, jäivät vaivaamaan. Tavallaan kuitenkin tekisi mieleni lukea lisää ja kokeilla.

      Poista
  3. Minua on kiinnostanut tämä kirja. No, saapa nähdä tuleeko luettua. Hyvin kirjoitit siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kauniita kielikuvia, ehkä jopa liikaa kuten kirjoitin. Mutta toivoisin oppivani haltioitumaan taiteen edessä kuten Haahtela!

      Poista
  4. Aloin lukea tätä hieman epäillen, koska olin lukenut mm. sinun ja Ompun arviot. Lempikirjailijani teksti kuitenkin voitti epäilyt ja olin pian Visan taiteentekemisen lumoissa. Minulle tässä oli sitä jotain.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...