2. syyskuuta 2017

Kjell Westö - Rikinkeltainen taivas



Westön Rikinkeltainen taivas on yksi niistä syksyn uutuuskirjoista, joihin olen ladannut suurimmat odotukset. Pettymyksen humahdus iski alkumetreillä, ja kestikin pitkään, mutta sitten Westö alkoi kuljettaa tätä suurta sukupolvisaagaansa sellaisella imulla, etten edes vikissyt. Kirjan kertoja on takavuosien bestselleristi, joka on sittemmin flopannut kahdella romaanillaan. Hän yrittää kertoa rehellisesti oman ja tiiviin ystäväpiirinsä elämäntarinan 60-luvulta nykypäivään valoineen, varjoineen ja kirvelevine kipupisteineen. Tapahtumapaikkana tietenkin suomenruotsalainen Helsinki ympäristöineen.

Olen yrittänyt kirjoittaa tätä kertomusta kolmekymmentä vuotta, olen yrittänyt kerran toisensa jälkeen, ja siihen että olen epäonnistunut yhä uudestaan on monia syitä. XX ja XX ovat kaksi syytä, joiden takia minun on ollut vaikea saada tarinastani kokonaista ja ymmärrettävää ja antaa ihmisille sitä arvokkuutta ja merkitystä jonka he ansaitsevat. (...) Todellista tarinaa on ollut vaikea kertoa minun itsenikin takia.

Rabellien mahtisuvun vaikutus kertojaan alkaa kun hän on kymmenvuotias pikkupoika. Rautakaupan myyjänä työskentelevä isä on pystynyt vihdoin vuokraamaan perheelle kesämökin meren rannalta. Kyläkaupalla kertoja törmää Alex Rabelliin, Eirassa asuvan yläluokkaisen perheen poikaan. Kertoja alkaa melkein asua uuden ystävänsä kotona Ehrensvärdintiellä ja kesäisin suvun kartanossa. Hän ihastuu kaikkeen tähän loistoon ja varakkuuteen, mutta luokkakuilu on syvä ja pysyvä: vaikka kelpuutetaankin joukkoon, tasavertaiseksi ei pääse ikinä. Rabelleilla on synkät salaisuutensa, joita Alex yrittää määrätietoisesti piilottaa, mutta harhautus ei kestä ikuisesti. Isä on poissa arkipäivän kuvioista, isoisä Poa hallitsee ja sijoittaa, lisäten liikeyrityksillään perheen varallisuutta.

16-vuotiaana tämä alemman keskiluokan kertojamme rakastuu päättömästi ja pakkomielteisesti ylimieliseen ja hemmoteltuun Stellaan, Alexin siskoon. He ovat eri maailmoista, mutta fyysistä vetovoimaa pakoon he eivät pääse. Heidän rakkaussuhteensa on tulevina vuosina alituisten on-off -vaiheitten rikkomaa. Ollaan erossa jopa vuosikausia kunnes taas päädytään muiden suhteiden jälkeen samaan sänkyyn. Kun fyysinen intohimo vanhuuden kynnyksellä lopulta on kulutettu loppuun jää kaunis ystävyys ilman seksuaalisia jännitteitä. Minusta tämä oli hienoa tässä parissa ja Westön kuvauksessa. Tarinan tärkeä nainen on myös Linda Vogt, kertojan toinen suuri rakkaus: Lindan syliin hän etsiytyy aina kun Stellan kanssa käy mutkikkaaksi.

Alexin ja Stellan kanssa vietettyjen varhaisten vuosien yllä lepäsi kimallus. (...) Nyt niillä kesillä on musta reunus, ja tiedän että se reunus oli niissä jo alusta asti. Minä en vain nähnyt sitä.

Kylmä ja laskelmoiva Alex on itsestäänselvä kingi ystäväporukassa, jota hän pyörittää miten tahtoo jo nuorena. Samaa häikäilemättömyyttä hän osoittaa myöhemmin myös bisneksissään, mikä johtaa tavattoman hienosti kuvatun 90-luvun laman kierteissä tragediaan, jolla on sitten dramaattiset seurauksensa myöhemmin. Tiiviiseen porukkaan kuuluivat myös pahis ja hyvis, nuoruuden seksisekoilut, ryyppäämiset, tappelut ja ristiinnaimiset. Ihmettelin mikä Alexia ja kertojaa  yhdisti. Yksinäisyys ja rikkonaiset kodit, vai sekö että Alex tarvitsi ympärilleen tämänkin ihailevan alamaisen, ja kertoja halusi itselleen rahtusen yläluokan glamourista?

Westö luo henkilöittensä ympärille pääkaupunkiseudulle levittäytyvän upean kudelman, kokonaisen maailman, jossa on paljon nyansseja. Mielenterveyspotilaisiin ei osata suhtautua hyvin vieläkään. Siksi voin hyvin kuvitella, että etenkin paremmissa piireissä toimittiin juuri kuten Rabellin suvussa: henkisesti sairas suvun jäsen oli piiloteltava suunnaton häpeä,  ja rahan ja vallan sokaisemia ihmisiä on ollut kaikkina aikoina,

Westö kirjoittaa lempeästi ja ymmärtävästi ihmisen elämästä ja ajan vääjäämättömästä kulusta, mutta hyvin realistisesti rumuutta kaihtamatta. Kerronta tuntuu avoimelta ja rehelliseltä kuvatessaan tiivistä ystäväpiiriä väärinymmärryksineen ja riitoineen, välirikkoineen ja taas uudestaan löytyvine yhteyksineen; se on terävää tutkailua suomenruotsalaisten piiri pieni pyörii -systeemistä, johon joskus joku vähempivarainenkin kelpuutetaan; mutta ennen kaikkea se on elämänmittainen rakkaustarina kertojan ja Stella Rabellin välillä.

Rikinkeltaisesta taivaasta löytyy paljonkin pohdittavaa: yhteiskuntaluokkien välinen kuilu, ystäväporukan dynamiikka, raha ja valta, ihmisten heikkoudet, alhaisuudet ja typerät teot, intohimo ja seksuaalisuus, vanheneminen, lasten suhde vanhempiin, elämän vaikeudet, nykymaailman haasteet... loputtomiin. Romaanin henkilöhahmot joutuivat luopumaan monesta rakkaasta ja tärkeänä pitämästään ihmisestä ja asiasta. Luopumisen kuvauksen koinkin itselleni hyvin puhuttelevana: jopa Stella Rabell joutui luopumaan rakkaasta lapsuuden Ramsvikista ja kertojamme sekä siitä että pitkäaikaisesta perheen vuokramökistä. Ei pettänyt Westö odotuksiani, sillä Rikinkeltainen taivas on terävä, avoimelta ja rehellisen raadolliselta tuntuva kuvaus ihmisen elämästä valoineen ja varjoineen.

Kjell Westö
Den svavelgula himlen 2017
Rikinkeltainen taivas
Suomentanut Laura Beck
Otava 2017
*****
Kustantajan lukukappale - kiitos

Muissa blogeissa on luettu jo paljonkin mm.:
Kirjasähkökäyrä, Mummo matkallaReader why did I marry him?, Tuijata

15 kommenttia:

  1. Samoin minä alkupuolella jännitin, kuinka lukukokemukseni käy. Hyvin siinä kävi - niin kuin sinulla. Nautin tavastasi esitellä kirjan ytimiä ja monipuolisuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Olin itse asiassa kirjan alussa aivan kauhuissani, mutta sitten lähti :)

      Poista
  2. Sisältäpäin jaettu kertomus noista aurinkoisista lapsuuden kesistä oli todenoloinen ja loi runsaasti kosketuspintaa. Sen jälkeen otti arvelutus ja iski pieni lukupaussi, mutta Westön tapa käsitellä elämänkaaren varrelle osuvia kysymyksiä oli näppärä ja jätti pähkittävää; ilmava teos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tässä kaikenlaista, mutta itse koin, että Westö halusi kertoa tyhjentävästi ja rehellisesti että näennäisesti menestyvien ja kultalusikka suussa syntyneiden ihmisten elämässä on ne mustat ja rumat juttunsa. Aivan lopussa tunnelma vähän putosi.

      Poista
  3. Tätä en ole lukenut. Viimeksi luin Westön Kangastus 38:N. Tykkäsin. Tämän laitan Ehkä-listalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on juuri ilmestynyt Kirsti - talvi on pitkä, sinullekin tulee aikaa kirjoille.

      Poista
  4. Tykkäsin tästä lukukokemuksesta. Kirja herättää useita näkökulmia tapahtumiin. Itselleni nousi tärkeimmäksi ystävyys ja sen muuttuminen eri vaiheissa. Seuraavaksi luokkaero ja sen vaikutukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Mai, runsaasti eri näkökulmia. Ihanaa oli että ystävyyssuhteet säilyivät vuosikymmenien melskeissä. Itse päädyin nuorena opiskelijana 'kultalusikka suussa' syntyneiden joukkoon, heistä yhden kanssa menin jopa naimisiin. Koko ajan tunsi itsensä huonommaksi kuin he ja ulkopuoliseksi. No, ne ajat ovat onneksi takana päin.

      Poista
    2. Sinä olit sitten niinkuin päähenkilö tässä kirjassa.
      Minulla on ollut kavereita laidasta laitaan, eli ei ole päässyt syntymään sellaista tunnetta, että olisin ulkopuolinen. Eräs ystävätär on avoliitossa todella rikkaan miehen kanssa, asuvat isossa talossa, joka on kuin taidemuseo, mutta tauluja on paljon enemmän. Hän siivoaa siellä, sitten lennetään Turkkiin, ystävättäreni siivoaa siellä, sitten lennetään Leville tai Saariselälle ja ystävättäreni siivoaa siellä, sillä taloja ja asuntoja on kymmeniä. Jos jossakin säästetään, vaikka ollaan miljonäärejä, niin jumankekka siivoamisessa säästetään, ja mies ei ole vieläkään eronnut koska miljoonat pitäisi jakaa. En lähtisi ilmaiseksi siivoojaksi yhdellekään miljonäärille. Sitten se älytön näytteleminen muille ihmisille turkit päällä ja kullat kimaltaen. Tavallinen elämä riittää minulle.

      Poista
    3. No johan :D En istunut tuohon joukkoon koskaan, paremmin tähän nykyiseen, tavalliseen elämääni :) En vaihtaisi. Ainoa hyvä minkä tuo elämä minulle toi on minun pojat.

      Poista
  5. Tämä on minulla juuri alkumetreillä. Tähän asti olen pitänyt lukemastani, vaikkakin hieman tulee tiettyjä asioita vertailtua Kangastus 38:aan, koska kyseistä kirjaa luen samaan aikaan ulkoilulukemisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista paljoakaan Kangastus 38:sta, lukemisesta on aikaa. Missä kuljimme kerran on edelleen minulle Westön kirjoista ykkönen, olen lukenut sen kai kolme kertaa :) Kyllä tämä veti hyvin alun hitauden jälkeen.

      Poista
  6. Anonyymi10 lokakuuta

    Hei, kiitos mielipiteistänne. Olen jo toivonut kirjan joulupukin pussiin. Olen ulkosuomalainen, joka rakastaa Helsinkiä! Ja nyt myös Kjell Westötä. En päässyt oikein vielä mukaan Kangastuksessa, mutta "Missä kuljimme kerran" läjähti oikein kunnolla. Odotan joululoman rauhallisia päiviä sisareni luona, luemme varmaan molemmat takkatulen äärellä punaviinilasi kädessä. Ihanaa! Kerron joulun jälkeen, pidinkö tästä vielä enemmän kuin edellisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä kuljimme kerran on minunkin suosikkini, olen lukenut sen kolme kertaa :) Toivottavasti viihdyt Rikinkeltaisen taivaan parissa. Sulle on tulossa ihana joulu <3

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...