9. elokuuta 2017

Ben Kalland - Vien sinut kotiin

Likapyykki pestään kotona.

Vien sinut kotiin on vuonna 1959 syntyneen Kallandin esikoisteos. Kirjailija tuntee aiheensa: it-alalla työskentelyn ohella musiikki ja säveltäminen ovat yksi hänen intohimoistaan. Jehovan todistajat taas on tuttu sisältä päin, sillä lapsuuden perhe kuului liikkeeseen. Kirja kertoo sisaruussuhteista ja uskonlahkon doktriinien järkyttävästä vallasta niihin (näin maallisen ihmisen silmin) sekä järjestön huipun häikäilemättömistä valtapeleistä.

Valitsen tähän mukaan sellaisia hetkiä, jotka nyt tuntuvat merkityksillisiltä. Ne ovat fragmentteja, joista kokonaisuus muodostuu, pieniä irrallisia palapelin osia. Ne ovat pelkkiä muistoja, mutta niiden takana on pala todellisuutta.

Näin sanoo kertoja Markus, mies joka pakeni nuoruuden painolastejaan Yhdysvaltoihin 30 vuotta sitten ja uppoutui Jehovien organisaation rattaisiin. Hän on kiipinyt määrätietoisesti porras portaalta liikkeen huipun tuntumaan. Hänestä on tullut oikea järjestöjyrä, joka taitaa juonittelut ja vehkeilyt. Hän on uhrannut liikkeelle elämänsä rakkauden ja suvunjatkamiskykynsä. Edessä olisi vielä vihonviimeinen hyppy huipulle, mutta suru-uutinen Suomesta kutsuu kotiin kesken tärkeän äänestyksen. Markus kertoo elämästään ja muistelee lapsuuttaan Helsingin Herttoniemessä, myös ihania ja etuoikeutettuja kesiä Porkkalassa. Markuksen muistikuvat ovat kuitenkin valikoituja ja sekavia kuin elämä itse. En tiedä voiko niihin luottaa.

Perheessä oli Markuksen lisäksi kolme tyttöä: kaksoissisko Carola, muutaman vuoden nuorempi musikaalisesti huippulahjakas Ellen sekä pikkusisko Sofia, joka oli vauva vielä kun muut lähestyivät jo teini-ikää. Markus sanoo että koti oli onnellinen, mutta muistoista paljastuu muuta. Perhe piti kulissia yllä, vaikka kaikki ei olllut hyvin. Isän ja äidin avioliitto ei olllut onnellinen, riideltiin. Äiti oli sairas ja väsynyt, syynä ehkä masennus tai jokin muu mielenterveyden häiriö. Lääkäriapua ei haettu, sillä liikkeen vanhimpien mielestä tarvittiin vain enemmän kilvoittelua. Isä oli energinen, taisi juosta naisissakin ja noudatti kauhistuttavan tiukasti liikkeen kaksinaismoralistisia ja patriarkaalisia doktriineja.

Kalland aloittaa Markuksen muistelut järkyttävällä nuoruuden tragedialla, yltiöpäisellä varomattomuudella, jollaiseen hiprakkapäiset nuoret usein syyllistyvät. Kirjaa pitemmälle luettuani luulen, että Markus ei tapahtumasta kerro koko totuutta. Muistamattomuus on helpompi valita selitykseksi kuin tarkoituksellisuus tai kosto. Markuksen muistelot pomppivat kronologiasta piittaamatta menneisyyteen ja nykyisyyteen, niin Helsinkiin, Porkkalaan kuin Yhdysvaltoihin. Tämä fragmentaarisuus ilmaisi minusta viileää toteavuutta ja haikeutta, jonkinlaista elämänkulun alakuloista tunnustamista.

Päätä pahkaa ei sukelleta perheen salaisuuksiin, vaan Kalland pitää lukijaa jännityksessä ja raottaa niitä verho kerrallaan. Juuri kuolleen pikkusisko Sofian avioliitossa oli pimeä puoli ja kaksoissisko Carolan erottamiseen liikkeestä oli syynsä. Erottaminen ja luopioksi leimaaminen oli sama kuin kuolema. Carola oli kuin spitaalinen, hänen kanssaan ei puhunut perheestä kukaan muu kuin Markus ja hänkin salaa.

Ja sitten oli hurmaava Ellen, tuo huippulahjakas pieni 'mustalaistyttö', joka sai Stradivariuksen lumoavasti soimaan. Ellen oli Markukselle siskoista rakkain ja miehenä hänen tehtävänsä oli suojella tätä, mutta hän epäonnistui surkeasti. Tosin tässäkin taitaa velmu Markuksemme peitellä totuutta ja tietojaan. Ellenistä Kalland loi aivan ihanan persoonan. Hän oli mielikuvitusta kihisevä, villi ja luova pikkutyttö, joka näki musiikin väreissä ja loi viulullaan klassisten teosten päälle omia hurjia sovituksiaan. Kalland kuvaa musiikkia niin upeasti, että minäkin onneton sävelkorvaton tunnistin sen kauneuden. Löysin kirjasta hyvin vähän huumoria, mutta muutamat Ellenin pikkuvanhat tokaisut toivat hymyn huulille.

Vien sinut kotiin on kuvaus tiukan patriarkaalisen oppijärjestelmän tuhoamasta perheestä, sen tuhoamista tytöistä ja naisista. Jehovien opit, käsitykset ja naisiin liittyvät käytännöt olivat hyytävää luettavaa. Toinen juonne keskittyy maailmanlaajuisen järjestön huipulle silmittömään valtapeliin. Miljoonien jäsenten yhteisössä ylin päätäntä- ja toimeenpanovalta sokaisee ja häikäilemättömyys kukoistaa. Valtapeleissä ei paina ystävyys eikä vuosien läheinen työtoveruus. Ne uhrataan jos uhrattava on. Aivan kuten nuoret tytöt ja naiset opille ja kaksinaismoraalille.

Uskonlahkot ovat itselleni hankala aihe, sillä näen punaista kun herkkään lapsenmieleen istutetaan syyllisyys ja ikuisen kadotuksen pelko. Kalland kuitenkin kuvaa tarinaansa asiallisen viileästi ja toteavasti, jotenkin etäännyttäen ja ulkopuolelta, ilman tunnemyrskyjä. Minusta tämä huokui kylmää, mutta kaunista kyynisyyttä, ja tarinaa siivitti musiikki. Markuksen henkilökohtainen elämä oli alistettu liikkeelle ja näennäisesti sen säännöille, mutta kun se tie oli kuljettu loppuun oli inhimillisyyden ja pienen Rubyn aika. Vaikuttava, kuulaan kaunis ja traaginen esikoisteos.

Muissa blogeissa: Leena Lumi, Lumiomena, Tuijata

Ben Kalland
Vien sinut kotiin
Kansi Anna Makkonen
Atena 2017
****
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle

6 kommenttia:

  1. Tässä kyllä tuo muistelevan kerronnan kautta syntyvä viileys toimii hyvin: kaunis teksti vie mukanaan ja silti lukija havahtuu jälleen kerran uskonlahkon painoon. Pidin tästä romaanista paljon.

    T. Lumiomena-blogin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin tuo toteava viileys oli hienoa. Plus se, että Kalland paljasti hyvin, hyvin pienesti ikäänkuin sivulauseissa dramaattisia Markuksen todellisuuden palasia. Lukijan pitää olla tarkkana.

      Poista
  2. Hei, kirjailija itse tässä kommentoimassa: Kiitos hienosta tekstistä! Tuntuu todella hyvältä huomata että on lukija on ollut tarkkana ja oikeasti ymmärtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kirjailija Ben. Tälläkin puolella tuntuu hyvältä saada palautetta <3 Toivon myyntimenestystä kirjallesi!

      Poista
  3. Kissa vieköön sinun tahtiasi! Kirjoitat: "Kirja vieköön on nuori blogi, jossa luetaan ahkerasti." Tämä on blogi, jota myös luetaan ahkerasti. Kirjailijan kommentti on hieno huomionosoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas Kirsti. Myönnän että kirjailijan kommentti lämmitti kovasti mieltä. Hieno kirja tämä.

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...