31. elokuuta 2017

Lukusuosituksia tietokirjaviikolle


Tietokirjaviikolla sopii hehkuttaa hienoja tietokirjoja. Niinpä suosittelen sinulle joitakin tänä vuonna lukemiani. Ilokseni olen petrannut kovasti - olen lukenut paljon enemmän tietokirjoja kuin viime vuonna. Tietokirjoissa minua kiinnostavat monet aiheet: erityisesti taide ja historia, mutta myös elämäkerrat. Merkkaan tähän tyttömäisesti punaisin sydämin ❤︎❤︎❤︎❤︎❤︎ ne viisi, joita sinulle suositan erityisen lämpimästi,  mutta kuten antamistani Goodreads-tähdistä näkyy, erinomaisia olivat kaikki.

Osallistun tällä postauksella myös Klassikkojen lumoissa -blogin tietokirjahasteeseen.


TAIDE: Vuoden alussa ilmestyi tämä huikea Riitta Konttisen kirja Täältä tullaan! ❤︎❤︎❤︎❤︎❤︎ Siltala 2017, joka kertoo unohdettujen naistaiteilijoittemme elämästä sanoin ja runsain kuvin. Kirja innosti minua lukemaan lisää jo aikaisemmin julkaistuja taidekirjoja. Suositan kaikkia alla listaamiani, ja toki taiteilijoihin liittyviä fiktioita myös: Mila Teräksen Jäljet kertoo Helene Schjerfbeckistä ja Venla Hiidensalon Sinun tähtesi Albert Edelfeltistä.

Riitta Konttinen - Taiteilijatoveruutta **** Siltala 2014
Riitta Konttinen - Oma tie, Helene Schjerfbeckin elämä ***** Otava 2004
Anna Kortelainen - Puolivilli puutarha, Albert Edelfeltin Haikko **** Otava 2004
Edelfelt Pariisissa - Useita kirjoittajia ***** Turun taidemuseon näyttelyjulkaisu 2001


ELÄMÄKERRAT: Vuoden alku oli myös merkittävien suomalaisten naisten elämäkertojen aikaa. Lenita Airiston Elämäni ja isänmaani ***** Bazar 2017 oli ennennäkemättömän upea ja värikäs. Stig Hansénin Birgitta Ulfsson, med och mot min vilja **** Förlaget 2017 oli myös ihastuttava.


HISTORIA: Venäjän 1900-luvun alun historiaan vei kiinnostavasti
Helen Rappaport - Pietari 1917 ***** Minerva 2017 

Mikko-Olavi Seppälän Suruton kaupunki ❤︎❤︎❤︎❤︎❤︎
Wsoy 2016 vei eläväiseen, ajan hermolla tansivaan 20-luvun Helsinkiin. Kansi ilmentää loistavasti aikakauden henkeä ja on yksi vuoden kauneimmista. Myös kuvitus on upeaa.

MYTOLOGIA: Kiintoisia pyrähdyksiä pohjoismaiseen mytologiaan tarjosi
Johan Egerkransin - Pohjoismaiset jumalolennot **** Minerva 2017. Upea kuvitus! Puuhakkaat tarustojen pakanajumalat ja heidän vauhdikkaat seikkailunsa voisivat kiinnostaa fantasian ystäviä.


KIRJALLISUUDEN JA SUOMEN KIELEN HERKUT:
Lari Kotilainen - Kielen elämä ❤︎❤︎❤︎❤︎❤︎ Siltala 2016
John Gillard - Luovan kirjoittajan työkirja ❤︎❤︎❤︎❤︎❤︎ Art House 2017
Satu Grünthal - Säkeilyvaara, runouden käyttöopas ❤︎❤︎❤︎❤︎❤︎
Wsoy 2016. Runoja avaavia mielenkiintoisia esseitä myös!

SYKSYN TIETOKIRJAUUTUUKSISSA on paljon sisällissotaa käsitteleviä aiheita. Lukulistallani ovat mm. nämä:

* Mervi Kaarninen - Punaorvot 1918, Minerva
* T. Keskisarja, M. Kuisma, K. Häggman, J. Kukkonen - 1917 Suomen ihmisten vuosi, Wsoy
* Ojanen Eero, Linnea Sirkku - Suomalaiset taruolennot, Minerva

Antoisaa tietokirjaviikkoa ja kirjasyksyä!



Tässä  vielä linkit muihin kahteen tietokirjaviikon postaukseeni:
M. Paulaharju, E. Tarkoma - Kirjailijoiden Hietaniemi ***** Avain 2017
Konstantin Paustovski - Kertomus elämästä I ***** Gummerus 1967

30. elokuuta 2017

M. Paulaharju, E. Tarkoma - Kirjailijoiden Hietaniemi

Anni Swan / Sadut kasvattajina
Tommy Tabermann / Modernistit rikkovat riimin
Hilja Haahti / Kirjoittavat Krohnit
Lauri Pohjanpää / Proosan ja lyriikan eriytyviä teitä
Rudolf Koivu / Sadut kasvattajina
Ihmettelet ehkä mitä kansikuvan alla olevat tekstit tarkoittavat, 
mutta odotahan hetki, kaikki selviää pika pikaa!

Kaunis ja hyvinhoidettu Hietaniemen hautausmaa Helsingin ytimessä on sekä rauhallisen sunnuntaikävelyn että kiinnostavan kulttuuriretken kohde - niin helsinkiläisille kuin matkailijoille. Kaikkihan me tiedämme että siellä on Taiteilijakukkula, jossa monet eturivin taiteilijamme ovat saaneet viimeisen leposijansa, ja sieltä löytyvät myös seitsemän Suomen presidentin haudat. Hietaniemeen on perustamisestaan (1829) lähtien haudattu myös suuri joukko kirjailijoita ja alan kulttuurivaikuttajia.

Kirjailijoiden Hietaniemi. Kulttuurikävelijän opas kiinnostaa varmasti jokaista kirjallisuuden ystävää. Kirja on hämmästyttävän runsas faktapaketti lähes 200 kirjailijasta ja muista alan vaikuttajista, jotka on haudattu Hietaniemeen. Paulaharju ja Tarkoma ovat laatineet 16 erilaista kirjallista kulttuuripolkua, jotka vievät niin tunnettujen kuin katveeseenkin jääneiden nimien elämäkertoihin ja tuotantoon. Jokaisen henkilön kohdalla on myös pieni ote heidän tekstistään. Tämä viehätti kovin, vei ajan siivin kauas ja kevensi tiukkaa fakta-aineistoa.

Selkeä, kirjan kansikuvaa mukaileva kartta aloittaa kustakin kulttuuripolusta kertovan luvun. Hautojen sijainnit on merkitty selkeästi vihreällä värillä ja hautausmaalla käytössä olevan merkkijärjestelmän mukaisella numeroinnilla. Eri polkuja kuvaavat esim. otsikot Fennomaanit isänmaan rakentajina, Kirjailijat kustantajina, Kääntäjien matkassa, Vierailla mailla, Draaman luojat ja Elämäkerrallisia kuvia.

Minä voisin vaikka aloittaa polusta Tulenkantajat vapauttavat taiteen, jossa kerrotaan ryhmän synnystä ja sen jäsenistä, joista Hietaniemeen ovat haudatut L. Onerva, Elina Vaara, Mika Waltari, Saima Harmaja, Arvi Kivimaa, Elmer Diktonius, Uuno Kailas, Olavi Paavolainen ja Ilmari Pimiä.

Alistukaa, avaruudet
pienen tähden välkynnälle!
Tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle.
- L.Onerva (1882-1972), Särjetyt jumalat, 1910 / Tulenkantajat

Sitten voisin piipahtaa vaikka Kirjallisiin salonkeihin ja lukupiireihin, joita pitivät Elisabeth Järnefelt (1839-1929), Maila Talvio (1871-1951) ja rouva Sylvi Kekkonen (1900-1974).

Kirjailijoiden roolit eivät olleet ennenkään suppeasti rajattuja, sillä moni toimi myös kääntäjänä, toimittajana, kriitikkona tai kustannusalalla, ja monen kirjailijan tuotantoon kuului sekä lyriikkaa että proosaa. Itseäni kiinnostivat mm. kustantamoiden synty ja ihmiset näiden yritysten takana. Henkilöiden elämäkerroista selvisi myös kiintoisia sukulaisuussuhteita. Kirja oppaanani ajattelin valita pari kulttuuripolkua ja käväistä Hietaniemessä tunnelmaan sopivana sumuisena myöhäisen syksyn päivänä.
Kuva: Kainuun Eino Leino seura
Eino Leino (1878-1926) on sijoitettu polulle Kritiikki on repliikki. Suomen Kirjailijaliiton pystyttämässä muistomerkissä on Ville Vallgrenin reliefi Leinosta runoilijanhattuineen. Kirjailijaliitto myös ylläpitää Leinon hautaa, ja muistomerkkiin on kaiverrettu Leinon runo::

On elon aika
lyhyt kullakin
siis palakaamme
lieskoin leimuvin
tulessa kohotkaamme korkealle!
Maa maahan jää
mut henki taivahalle.

Kirjailijoiden Hietaniemi antaa hyvän kuvan maamme kirjallisuuden kehittymisestä ja sen vaikuttajista pääkaupunkiseudulla. Toki merkittäviä kirjailijoita on asunut ympäri maata ja heidät on haudattu kotipaikkakunnilleen, mutta liki 200 henkilön otos on vahva. Listoineen ja lähdeaineistoineen 464 sivua käsittävä kirja on erittäin tiivis faktapaketti ja hyvä hakuteos. Kirjassa on mustavalkoisina muotokuvia, kirjojen kansikuvia sekä kuvia haudoista ja muistomerkeistä.

Meidän (suomalaisten) velvollisuus on mahdollisuuksien mukaan pelastaa suomensukuiset kielet katoamasta, eikä mikään muu kansa voi suorittaa sitä yhtä menestyksellisesti kuin me.
- August Ahlqvist (1826-1889) vuonna 1857 / Fennomaanit

1800-luku oli tavattoman tärkeä kansalliselle identiteetille ja suomen kielelle. Fennomaanit puuhasivat väsymättä ja halusivat Suomen kielestä tasavertaisen ruotsin kielen rinnalle mottonaan Arwidsonin (1791-1858) lentävä lause Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia. Kirjailijoiden Hietaniemi vei varsin kiinnostavalle aikamatkalle näiden edesmenneitten kirjailijoiden elämään ja tuotantoon. Heitä meidän on kiittäminen siitä, että suomen kielinen kirjallisuus on tänä päivänä vahvaa ja voi hyvin. Kirjailijoiden Hietaniemi on hieno kulttuurilahja 100-vuotiaalle Suomelle. Itsenäisyyden ja isänmaan ylistykseen yhdyn  tämän tutun kirjasta löytyvän runon sanoin:

Yks voima sydämehen kätketty on,
Se voima on puhdas ja pyhä,
Se tuttuko on vai tuntematon,
Niin valtaa se miestä yhä,
Salamoina se tuntehet saa palamaan,
Se taivaast' on kotoisin kerrotaan,
Ja isänmaa on sen nimi.
- Paavo Cajander (1846-1913), Maljan esitys isänmaalle, 1872 / Fennomaanit

Marjut Paulaharju on eläkkeellä oleva filosofian maisteri ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut useita kansanperinnettä ja kulttuurihistoriaa käsitteleviä teoksia ja artikkeleita. Kirjallisen työnsä ohella hän on toiminut Bibliophilos-lehden päätoimittajana. 

Elise Tarkoma on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja tietokirjailija. Lisäksi hän toimii Bibliophilos-lehden päätoimittajana.

Tuijata on testannut kävelyreittejä jo käytännössä.

Marjut Paulaharju, Elise Tarkoma
Kirjailijoiden Hietaniemi. Kulttuurikävelijän opas
Avain 2017
*****
Lukukappale kustantajalta - kiitos


Osallistun tällä postauksella Klassikkojen lumoissa -blogin järjestämään tietokirjahasteeseen.

28. elokuuta 2017

Konstantin Paustovski - Kertomus elämästä #1



Lapsuus ja kouluvuodet #1 / 6
Luin alkukesästä parikin Helen Rappaportin kirjaa: Pietari 1917 ja Jekaterinburg, Romanovien viimeiset päivät. Tuolloin saksalainen blogiystäväni Mascha suositteli minulle luettavaksi Konstantin Paustovskia (1892 - 1968). Englanniksi Wikipediasta löytyy enemmän tietoa tästä kirjailijasta, joka oli ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 1965, mutta tuolloin sen vei Mihail Šolohov.

Aloitin  hänen kuusiosaisen pääteoksensa Kertomus elämästä ensimmäisestä osasta, joka kertoo Paustovskin lapsuudesta ja kouluvuosista. Paustovski oli ujo ja yksin viihtyvä poika, jonka mielikuvitus oli rajaton. Hänellä oli kaksi veljeä, Borja ja Dima sekä sokeutuva ja sairaalloinen sisko Galja; isä oli vallankumouksellinen ja työskenteli rautatievirkailijana, äiti hoiti kotia. Suku oli värikäs ja kansainväliseltä tuntuva, mm. toinen isoäiti oli turkkilainen; tätejä ja setiä oli paljon. Perhe asui talvisin Kiovassa, mutta vietti kesiään maaseudulla isoisän kartanossa Tserkassyssa.

Painotalolle oli sattunut harvinainen ja harmittava kömmähdys: yhdessä kohtaa oli muutaman aukeaman verran blanco-sivuja. Juuri tuolloin perheessä tapahtui jotain dramaattista: isä ja äiti muuttivat erilleen, eri kaupunkeihin ja lastenkin tiet erosivat. Syy perheen hajoamiseen jäi siis hämärän peittoon. Olivatko syynä isän poliittiset mielipiteet vai toinen nainen, en tiedä. Joka tapauksessa äiti muutti sisaren ja nuorimman pojan kanssa Moskovaan, vanhemmat pojat, Borja ja Kostikiksi kutsuttu Paustovski jäivät Kiovaan, isä eli vähän siellä sun täällä, ja kuolikin sitten pian.

Paustovski kertoo valloittavasti perheestään, suvustaan ja venäläisistä tavoista. Kouluvuodet Kiovan kymnaasissa olivat vaiheikkaita, kujeita tehtiin paljon ja opettajia kiusoiteltiin. Paustovski asui kouluaikanaan pääosin yksin ja elätti itsensä yksityistunneilla. Ympäröivä yhteiskunta hyökyi myös nuorten mieliin: juutalaisiin kohdistuvat pogromit, Venäjän-Japanin sota, vallankumouksellisuus ja tsaarinvastaisuuus. Nikolai II vieraili perheineen tylynä ja ylhäisenä koulussa ja Paustovski oli sinä iltana Kiovan oopperassa kun tsaarin ministeriä Stolypinia ammuttiin kuolettavasti (1911). Täysin kronologisesti Paustovski ei etene, vaan kerronta hypähtelee. Tärkeä muisto oli myös Leo Tolstoin kuolema 1910.

Me odottelimme Polevitskajaa (näyttelijätär) näytäntöjen jälkeen teatterin takaovella. Hän tuli ulos - pitkänä, kirkassilmäisenä, hymyili meille ja istuutui rekeen. Kulkuset helähtivät soimaan. Niiden kilahtelu eteni alas Nikolainkatua ja katosi lumisiin syvyyksiin. Me menimme asuntoihimme. Lumi putoili putoilemistaan. Posket hehkuivat. Meidän nuori ja hehkuva onnemme juoksi kilpaa kanssamme liukkailla jalkakäytävillä, saatteli meitä eikä antanut pitkään aikaan nukkua.

Kymnaasi oli korkeatasoinen huippuoppilaitos, jossa luettiin latinaa, ranskaa ja saksaa; erityisesti keskityttiin sekä länsimaiseen että venäläiseen kirjallisuuteen. Pojat ihailivat runoilijoista Lermontovia ja Puškinia. Jo kouluaikana Paustovski sai julkaistua muutaman kirjoituksensa paikallisissa lehdissä, haave kirjailijan urasta olikin syntynyt jo lapsena. Mielenkiintoista oli lukea Paustovskia vuoden vanhemmasta Bulgakovista, joka opiskeli samassa kymnaasissa.

Muistan hyvin hänen poreilevan eloisuutensa, armottoman kielensä, jota kaikki pelkäsivät, hänen määrätietoisuutensa ja voimansa - se oli tunnettavissa hänen jokaisessa, jopa merkityksettömässä sanassaankin. Bulgakov pursui kekseliäisyyttä, pilailua, uskomattomia tempauksia. Hän muutti viimeistä nikamaa myöten tuntemamme kymnaasin arkipäivän mahdottomien tapausten ja henkilöitten maailmaksi.

Paustovskin teksti on hurmaavaa ja viettelevää kuin impressionistinen maalaus. Hänen lukunsa ovat lyhyitä ja novellinomaisia, kokonaisuuksia jo itsessään. Luin hänen tarinoitaan kuin tuhannen ja yhden yön satuja, ja olin aivan ihastuksissani. Alkupuolelta jäi mieleeni esimerkiksi novelli joka kertoi huumaavasta Kiovan keväästä. Luonnon ja Venäjän koskemattoman maaseudun kuvaajana hän onkin kiitetty ja vuodattaa niille rakkauttaan. Lukiessani mieleeni tulivat kuvat jostain venäläisestä televisiosarjasta. Näin maisemat, kartanoitten salit, hevosvaljakot ja ihmisten asut. Aika upea aikamatka!

Niukoista ja köyhistä oloista huolimatta Paustovskissa ja hänen koulutovereissaan eli palava nuoruuden into ja usko tulevaisuuteen. Suruja ei mietitty, ne tavoittivat kaikki ihmiset sitten aikanaan Venäjän mullistusten ja sotien myötä. Kaiken kaikkiaan kiehtovaa ja sadunomaista ajankuvaa fantastisesti kirjoitetussa paketissa. En osaa sanoa tuleeko kaikki kuusi osaa luettua, mutta kyllä näin upeaa tekstiä ainakin parin osan verran haluan kokea.

Tämä on hyvin kauniisti kirjoitettu ja kaunokirjallisesti ansiokas, ja pitkä elämäkerta - 6 osaa, mutta kai tämäkin on tietokirjallisuuten luettava.

Paustovsky’s autobiography Povest o Zhizni / Story of a Life is not a strictly historical document but rather a long, lyrical tale focusing on the internal perceptions and poetic development of the writer. It has been called a "biography of the soul" rather than a biography of events. Nonetheless, it does provide a unique view of life in Russia during the turbulent years of World War I, the Russian Civil War and rise of the Soviets, all of which Paustovsky participated in.

Tarukirja on lukenut Paustovskin kirjan Valkoista kultaa / Kara-Bugaz
Täällä Jelena Polevitskajasta espanjaksi.  Googlesta löytyy kaikenlaista:)

Konstantin Paustovski
Povest o Zhizni, ilm. 1945-55
Kertomus elämästä #1, Lapsuus ja kouluvuodet 
Suomentanut Juhani Konkka
Gummerus 1967
*****
Kirjastosta


heitti ilmoille pikalanseeratun tietokirjahaasteen. 
Kiitos sinulle haasteen järjestämisestä - en sano emännöinnistä :)

27. elokuuta 2017

Runokuu: Rakkaudesta runoon


En yleensä harrasta avautumisia blogiteksteissäni, mutta ehkäpä nyt teen Runokuun kunniaksi poikkeuksen. Kuten festivaaliviikon rakkausteemaan sopii, tunnustan: Olen rakastunut - runoon. Mitenkäs tässä näin pääsi käymään, jalat maassa kulkevalle keski-ikäiselle naisihmiselle? Eivätkös runot ja rakkaus ja höpsö hullaantuminen olekin nuorten asioita? Onhan tässä runorakkaudessa ihanatkin puolensa, mutta minä etsin nyt syyllistä - pilke silmäkulmassa, ehkä. Suhteeni runouteen on ollut samanlainen kuin varsin monen, paljonkin kirjallisuutta lukevan - viileä. Mutta sitten Reader why did I marry him? -blogin Omppu heitti ilmoille Runohaasteen tämän vuoden alussa. Yllytyshullu kun olen, annoin runoudelle varovasti mahdollisuuden. Ryhdyin tutustumaan nykyrunouteen ja lukemaan oudoilta tuntuvia säkeitä. Eipä tullut vastaan totuttua runomittaa, ei loppusointuja eikä paljon hempeyttäkään. Pitkiä tiiviitä litanioita, merkillisiä kielikuvia ja pomppivaa typografiaa. Vaikeaa, vaikeaa, tuumasin.

Mutta suomalainen sisuhan ei periksi anna - prkl. Kokoelma kokoelmalta runot ovat alkaneet avautua paremmin, tosin joskus vain pienen rakosen verran. Runorakkaudesta minun on syyttäminen siis ensiksikin Omppua; toiseksi Satu Grünthalin toimittamaa Säkeilyvaaraa, joka on aivan ihana runoutta avaava teos; kolmanneksi syytettyjen penkille istutan Sinikka Vuolan & Replikan, vaikka se ei nyt runokirja olekaan, mutta löysin sen avulla hänen runonsa myös; sinne penkille istutan myös Ilpo Tiihosen & Largon sekä Anja Erämajan, jonka hengästyttävä runokokoelma Töölönlahti vei jalat alta. Ehkä liioittelen vähän räjäytti tajunnan - no, ehkä minäkin liioittelen vähän. Kyllä sinne syytettyjen penkille on passitettava vielä SusuPetalkin runoilevine vanhoine & nuorempine poikaystävineen ja kaikenikäisine tyttökavereinen. Alkaa olla tungosta vai mitä?

Kuvat Lavaklubilta: Eetu & Anna-Riikka

Näin se nyt vaan on edennyt, pikkuamorin nuoli ei tainnuttanut kerralla, mutta rakkaus runoon alkoi pikku hiljaa kuumeta, kohta jo polttaa. Tiistaina Runokuun SUOMI ON RUNO -runomaraton sitten sytytti roihun. Löysin nimittäin itseni, mukaan raahaamani siipan kera, elämäni ensimmäisestä lavarunotapahtumasta. Sali oli täpötäysi, ei yhtään istumapaikkaa missään, seisoin ja tuskailin - pitkään ennen kuin väljeni ja istumapaikka löytyi. Mutta lumouduin.

Kirjailija Tuija Välipakka perusti SUOMI ON RUNO -blogin vuoden alussa juhlistamaan Suomi100 -juhlavuotta - ei ansiotarkoituksessa, vaan rakkaudesta runoon. Blogissa julkaistaan joka maanantai uusi, ennen julkaisematon suomalainen runo. Tuija itse sanoo bloginsa ideasta näin:
Mikä olisikaan parempi lahja Suomelle ja suomalaisille runon ystäville kuin kymmenittäin uusia, julkaisemattomia tekstejä! Tämän me saamme: 52 maanantaita, 52 runoilijaa, 52 uutta runoa. Ja tämä on tärkeää: blogi taltioi tuleviin vuosiin vuoden 2017 suomalaisen, ainutlaatuisen runomaiseman nautittavaksi yhä uudelleen.

Jos et ole vielä SUOMI ON RUNO -blogiin tutustunut, kurkkaa nyt. Aivan mahtava idea! Tästä Välipakan poppoosta oli 24 runoilijaa Lavaklubin lavalla sytyttämässä runoinnostusta helsinkiläisten sydämiin. Lehdistöstä ainakin Aamulehti oli paikalla ja kirjoitti hienon jutun. Kolmituntinen runomaraton Lavaklubilla oli mahtava elämys: eturivin runoilijamme siinä lavalla muutaman metrin päässä esittämässä livenä syvimpiä tuntojaan ja avaamassa sieluaan. Runot tarjoiltiin muutaman runoilijan seteissä, joiden aiheet olivat: Tämä hetki, Alueet, Sinua kohti, Rakkaus ja kuolema ja Yhteydet ja yhteisöt.

Livenä ja intiimisti esitettyinä runot heräsivät henkiin aivan toisella tapaa kuin vain kirjasta lukemalla. Jotkut runoilijoista olivat kuin teatterikorkeasta tulleita, mutta aivan jokaisella oli oma persoonallinen tapansa esittää ja käsitellä kulloistakin teemaa: leiskuvan punatukkainen Katariina Vuorinen oli kuin shamaani transsissa, Tomi Kontion melko hiljaista lausuntaa oli kuunneltava melkein hengittämättä ja Jouni Inkalan esityksessä etelän itsemurharadan veturinkuljettajan tragedia meni sieluun. Loistava oli koko kavalkadi.

Kaupunkisuunnittelun iloille!

Kun nykyrunoilijat voivat myös olla näin komeita ja hurmaavia kuin Juha Rautio, jalathan siinä alta menevät! Riemastuin vallan mahdottomasti hänen pitkän pitkästä runostaan Merkittävimmät puistot alueittain. Voi mitä vuodatusta ja sarkasmia! Oli pakko ostaa omaksi hänen runokirjansa Istu laulu - ikäänkuin lahjaksi miehelleni, jolle Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on tuttu paikka - seli, seli. Huomasin myös että Rautio on suomentanut Raymond Carverin runoja, joiden rosoisuuteen itsekin keväällä ihastuin.

Listasin tämän postauksen loppuun vielä Lavaklubilla esiintyneet SUOMI ON RUNO -blogin runoilijat ja etsin Wikipediasta heistä lyhyet luonnehdinnat - itselleni muistiin, toivoen että listauksesta on iloa sinullekin. Voisin päättää tämän postauksen kirjabloggarikollegani Tuija Takalan selkorunoon, joka ylistää kirjallisuuden ihmisiä yhdistävää ja elämyksiä tuottavaa ihmettä. Runouden osalta lisäisin että livenä se on ehdottomasti vielä sytyttävämpää!

Sanat on kirjoitettu paperille.
Minä näen ja luen ne,
niin myös sinä.

Joka kerta minua koskettaa
tämä ihmeellinen mahdollisuus.
Voi jakaa paperilla maailman.

- Onnen asioita, Avain 2017



Bye, bye Runokuu - tapaamisiin ensi vuonna!
Mutta muista:
jo huomenna ilmestyy SUOMI ON RUNO -blogissa uunituore runo!
Kenen, se selviää klikkaamalla.

Anja Erämaja s. 1963 Ensimmäinen proosarunokokoelma Laulajan paperit (2005), joka oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja Runeberg-palkinnon saajaksi. Olen lukenut Erämajalta kokoelmat Töölönlahti ja Ehkä liioittelen vähän. Janette Hannukainen s. 1982 Esikoisrunokokoelma Lennä vahingossa (2014). Olli Heikkonen s. 1965 Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinto vuonna 2000 kokoelmalla Jakutian aurinko. Heikkoselta on ilmestynyt myös kaksi muuta runokokoelmaa: Kuinka maa muuttui musiikiksi ja Jäätikön ääri. Jouni Inkala s. 1966 Inkalalta on ilmestynyt 12 runokokoelmaa. Hänen esikoisteoksensa Tässä sen reuna (1992) sai ilmestymisvuonnaan J. H. Erkon palkinnon. Olen lukenut Inkalalta kokoelman Nähty. Elämä Anna Elina Isoaro s. 1981 Runoilija, sanataideohjaaja ja kirjallisuusalan sekatyöläinen. Isoaro voitti Runo-Kaarina -kilpailun vuonna 2011 ja Poetry Slamin Suomen mestaruuden vuonna 2005. Hänen esikoisteoksensa Puolen mantereen kerhossa (2011) sai positiivisia arvioita ja myi nopeasti loppuun. Raisa Jäntti s. 1979 Esikoisteos Läpilyöntikipu (2014) voitti Runo-Kaarina -esikoiskirjapalkinnon. Tapani Kinnunen s. 1962 Karismaattinen lavarunoesiintyjä Turusta, joka on julkaissut useita runokokoelmia. Olen lukenut Kinnuselta Ranskalaisen suudelman. Tomi Kontio s. 1966 Kirjoittaa runoja, laulutekstejä, proosaa ja nuortenkirjoja. Esikoisteos Tanssisalitaivaan alla (1993) sai J. H. Erkon palkinnon. Keväällä isä sai siivet (2000) sai Finlandia Junior -palkinnon. Juha Kulmala s.1962 Esikoisteos ...väärin kootut runot (2002). Kirsti Kuronen s. 1966 on kirjoittanut pääasiassa lasten- ja nuortenkirjoja, mutta myös kolme runokokoelmaa ja yhden aikuisten romaanin. Sirpa Kyyrönen s. 1978 Esikoisrunoteos Naispatsaita (2010) oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Kyyröselle myönnettiin Katri Vala -palkinto 2011. Olen lukenut Kyyröseltä juuri Ylen Tanssiva karhu -palkinnon voittaneen Ilmajuuret. Tiina Lehikoinen s. 1982 Lehikoisen kolmas teos Samaan aikaan toisaalla (2013) oli Tiiliskivi-palkintoehdokkaana. Esikoiskokoelmallaan Sitruunalumilyhtyjä (2008) hän voitti Vuoden aforismikirja -palkinnon. Risto Oikarinen s. 1978 Esikoiskokoelma Puupuhaltaja (2005). Runoissaan Oikarinen käsittelee mm. uskonnollisen kommunikoinnin mahdollisuuksia, luopumista, rakkautta ja synnyinseutujensa maisemaa. Juha Rautio s. 1980 Häneltä on julkaistu kolme runokokoelmaa, joissa on nähty piirteitä beatrunoudesta ja eksistentialismista sekä nostettu esiin yhteiskuntakriittisyys. Rautio on myös suomentanut Raymond Carverin runoja. Helena Sinervo s. 1961 Hänen teoksensa Runoilijan talossa voitti vuoden 2004 Finlandia-palkinnon. Juha Siro s. 1951 kirjailija, runoilija, kirjallisuuskriitikko ja graafikko. Esikoisrunoteos Vapaa pudotus (1998). Sen jälkeen hän on julkaissut neljä runokokoelmaa ja viisi romaania. Anni Sumari s. 1965 Esikoisteos, novellikokoelma Matkakertomuksia pimeästä (1986). Sen jälkeen Sumari on julkaissut 12 muuta teosta, runokokoelmia ja romaanin Junanäytelmä. Miia Toivio s. 1974 Esikoisrunokokoelma Loistaen olet (2007). Teos oli ehdolla Tiiliskivi-palkinnon saajaksi. Jarkko Tontti s. 1971 Esikoisrunokokoelma Vuosikirja (2006) sai Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon ja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Lasten LukuVarkaus -palkinto fantasiaromaanista Vedeeran taru (2012). Jokohan nyt lukisin pitkään lainassa olleen Jacasserin! Johanna Venho s. 1971 Monesti palkittu Venho on perustanut runouslehti Janon Vilja-Tuulia Huotarisen kanssa ja hänen runojaan ja lastenkirjojaan on käännetty useille kielille. Sinikka Vuola s. 1972 Esikoisteos Orkesteri jota emme kuule (2007) oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi, ja sille myönnettiin Kalevi Jäntin palkinto. Maailman vaikein kieli (2013) oli puolestaan Yleisradion Tanssiva karhu -palkintoehdokas. Esikoisromaani Replika 2016 oli ehdokkaana Runeberg-palkinnon saajaksi. Olen lukenut Sinikalta kaikki nämä kolme. Katariina Vuorinen s. 1976 Esikoisteos Edith suuteli minua unessa (2001) oli ehdokkaana Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Toinen runokokoelma Kylmä rintama ilmestyi vuonna 2006, kolmas runokokoelma Rouvien ja lintujen talo vuonna 2010, ja oli ehdolla Tiiliskivi-palkinnon saajaksi. Olen lukenut Vuorisen 2015 ilmestyneen neljännen kokoelman Uudenvuodenlaki. Tuija Välipakka s. 1967 Hänen tuotantoaan ovat runokokoelma Lasimorsian (2003), romaani Härkätanssija (2004), romaani Maailman vahvin tyttö (2007) sekä teos Sata tapaa tappaa sielu: Narsismin uhrit kertovat (2007).  Kristiina Wallin s. 1971 Hän on julkaissut runokokoelmia, kuunnelmia ja taiteilijakirjoja sekä tehnyt runoihinsa perustuvan audiovisuaalisen installaation.

25. elokuuta 2017

Runokuu: Olet täyttänyt ruumiini tulella



Keväällä ilmestynyt Sinikka Vuolan toimittama eroottisen runouden antologia Olet täyttänyt ruumiini tulella on upea ja täyteläinen katsaus nykyrunoutemme (kokoelman tekohetkellä x) elossa oleviin nimiin. Kokoelmaan valittujen runoilijoiden syntymävuodet asettuvat vuosien 1920 - 1990 välille. Mukana on yli 100 runoilijaa, kultakin 1-4 runoa, ja yhteensä noin 240 eroottisen rakkauden näkemystä. Sirottelen tähän bloggaukseeni aika monta sitaattia minulle uusilta runoilijoilta. Koska nyt on Runokuu ja sen teemana rakkaus, se sallittaneen.

Kevätöinä kannamme 
toisistamme huolta.
Vain kuiskaus,
ja kaikki muuttuu kauniiksi.
Lehtivihreä on herkkää.
Annan vain sinun koskea siihen.
- Sanna Yrjänäinen, Tuulisia unikoita 2010

Kun tartuin kirjaan pohdiskelin sitä, mikä on puhtaan rakkausrunon ja eroottisen rakkausrunon ero. En osaa vetää rajaa, eikä sillä väliä. Vuolankin mukaan ero on hiuksenhieno, se on jossain intiimissä sävyssä tai pienessä nyanssissa. Toki tulkinta on aina subjektiivinen. Runoilija Juho Nieminen sanoo vuoden 2012 runonsa selityksessä näin: Rakkausruno voi olla sydämen rohkea tunnustus tai himojen tuottamaa kaunopuheisuutta, mutta myös kuin pysähtynyt hetki, joka tuntuu ikuisuudelta, eräänlaista hiljaisuutta, jossa pienet ja arkiset sanat puhuvat lujempaa kuin ylevät.

Voiko kukaan keksiä omenalle
nerokkaampaa nimeä kuin Huvitus.
Voiko olla mitään kauniimpaa

kuin nukka naisen lapaluiden välissä.
Tule, ja murra kanssani lämmin leipä.
Vuode on meille valmistettu
kun talvi levittää valkean lakanan.
- Juha Siro, Musta runokirja 2000


Vuola & kumppanit (Mikko Rouhiainen & Anna-Riikka Carlson) lukivat kaikki 2000-luvulla ilmestyneet kotimaiset, suomen kieliset runokirjat - lähes 30 kustantajalta. Aivan mieletön urakka siis. Runot esitetään teoksessa kronologisessa, julkaisuvuoden mukaisessa järjestyksessä. Monet runoilijat valottavat lyhyellä tekstillä runojensa taustaa tai syntytilannetta, mikä olikin hyvin mielenkiintoista. Itse runouteen uushurahtaneena iloitsin siitä, että sain tutustua kymmeniin uusiin lyyrikkonimiin. Heidän tuotantoaan voin sitten jatkossa etsiskellä luettavakseni. 

Useimmathan meistä ovat kokeneet päättömän ja järjettömän, kaiken nielevän rakastumisen. Tästä rakkauden pakkomielteisestä voimasta kirjoittaa loistavasti esim. Aki Salmela. Runo on pitkähkö proosaruno, josta siteeraan muutaman ajatuksen:

Rakkaus on hirviö, eikä siinä ole mitään uutta... rakkaus on iskenyt pitkät kyntensä syvälle olemisesi ytimeen, niin että tuntuu, niin että kirvelee, niin että tekee kipeää... olet nyt vankina omassa tyrmässäsi, jota rakkaus vartioi, et ole itsesi herra... se on pakkomielteen muoto, sillä on sellainen muoto, pyöreä ja painava... se on liukas ja lipevä... ja niin sinä elät tämän hirviön ehdoilla, kunnes...
- Aki Salmela, Vanitas 2012

Piirrän ympyrän, aurinko pistää harpilla silmään.
Kesä härkätaisteluareenalla,
vilautan punaista, syöksyt mylvien päälleni.
- Satu Manninen, Pikseliaurinko 2012

Minua ihastutti ja riemastutti se valtava tyylien ja lähestymistapojen kirjo, joilla runoilijat eroottisia tuntojaan kuvasivat. Joukossa oli varsin taiteellisia ja vertauskuvallisia runoja, mutta myös arkisia ja humoristisia erotiikan välähdyksiä. Joku sanoi sanottavansa hyvin proosallisesti, jopa vimmaisen pornahtavasti, toinen verhosi tunteensa luontokuviin tai murreilmaisuun. Antologian runoissa on  koko erotiikan kattaus: ronski ja suorasukainen himo ja pano, hillitön kiihko ja hekuma; niissä on hellä herkkyys ja rakastetun kaipuu.

Rakastan persettäsi.
Se on kuin lumikello,
niin kaunis, niin herkkä.
Kun puren sitä, 
hirnut kuin hevonen.
- Hannele Pohjanmies, Oi miehen kaunis perse! 2012

Kaikki runot eivät minulle avautuneet, mutta monet hurmasivat ja ihastuttivat.  Siteerasin postauksessani hyvin erilaisia runoja, jotta antologian eroottisten runojen moni-ilmeisyys tulee esille. Jospa nyt listaan tässä vielä jo siteerattujen lisäksi muutaman, minulle uuden runoilijan, joiden runot puhuttelivat lukuhetkellä: Tuija Välipakka, Erkki Kiviniemi, Joni Pyysalo, Heini Lehväslaiho, Kai Nieminen, Panu Tuomi, Arto Juurakko (ihania murrerunoja!), Marko Niemi & Miia Toivio, Juho Nieminen ja Kari Saviniemi (pari runoa kokoelmasta Ennen kuin ruoho kuolee 2014 ❤︎). Jaa, ehkä ymmärrän nyt lopettaa tähän, saisin luetella heidät kaikki!

Kirjana Olet täyttänyt ruumiini tulella on uskomattoman kaunis ja tyylikäs, ehdottomasti yksi vuoden kauneimmista. Antologian päättää Merja Virolaisen huikea runo Kuuma kielioppi. Runossaan runoilija leikittelee suomen kielen kieliopilla, ja hänen sanoihinsa voin yhtyä, tosin en erotiikan aatoksin vaan runous mielessäni:

Ooh palvon joka partikkeliasi, himoitsen indikatiiviasi,
mihin konditionaaliin saat predikaattini!
Ooh diftongini iskee diftongiisi,
alkusointusi yhtyy alkusointuuni,
lennätät substantiivini translatiiviin, mykistävä iloni!
- Merja Virolainen, Aprilia 2017

Muissa blogeissa: Tuijata, Omppu

x) Runoilija Sirkka Selja menehtyi 17. 8.2017

Olet täyttänyt minut tulella
Eroottisen runouden antologia
Toimittanut Sinikka Vuola
Wsoy 2017
*****
Lukukappale kustantajalta - kiitos!

Runokuun blogi-iskuun osallistuneet postaukset ovat ilmestyneet seuraavasti:
21.8. Tuijata
25.8. Kirja vieköön!
26.8. Lumiomena
27.8. AVOIN HAASTE kaikille bloggareille! Ota haaste vastaan ja postaa rakkausrunoista!

22. elokuuta 2017

Tuija Takala - Onnen asioita


Aforistisia timantteja

Kirjabloggaajakollegani Tuija Takala on julkaissut toisen selkorunokokoelmansa, Onnen asioita. Tiedän että Tuija työskentelee selkokielen parissa, mutta tarkemmin en hänen toimenkuvaansa tunne. Sanottakoon nyt alkuun, että tämä runokirja on aivan ihastuttava ulkoasultaan - kesäistä koivunvihreää ja liplattavaa kotirantaa. Tuija jakaa runokirjansa sisällön kahdeksan kotoisan ja lämpöiseltä tuntuvan otsikon alle:

Koti, Sää, Metsä, Äänet, Silmät, Kosketus, Matka ja Tie

Eikö vaan, eikö läikähdäkin jotain lämmintä rinnassa? Nuo mainitut asiathan meitä puhuttavat ja ovat  tärkeitä kaikille meille suomalaisille ja koko maailman ihmisille - oma koti, luonto, läheiset ihmiset ja rakkaus. Vaikka tämä ei varsinaisesti olekaan Runokuun rakkausteemainen postaus, siteeraan yhden Tuijan rakkausrunoista:

Silmäsi siirtyvät silmistäni,
eksyvät huuliin ja kaulaan.
Pelkkä katse kulkee kuin kosketus.

Silmäripsesi pieni liike riittää.
Polveni pettävät.

Ennen kuin jatkan Tuijan ilmaisun ihastelemista, muutama sana selkokielestä. Mikä ihmeen selkokieli, kenelle se on tarkoitettu? Netistä löytyy montakin selkokielestä kertovaa sivustoa, tässä yksi määritelmä, ote Wikipediasta:

Selkokieli on yleiskieltä yksinkertaisempaa kieltä, jonka sisältöä, rakennetta ja sanastoa on muokattu helpommaksi ymmärtää. Suomessa selkokieltä on alettu varsinaisesti kehittää 1980-luvun alkupuolelta lähtien.
Selkokieli on avuksi henkilöille, joilla on vaikeuksia ymmärtää tavallista yleiskielistä tekstiä. Syynä tähän saattaa olla esimerkiksi puutteellinen suomen kielen taito, lukemisen vaikeudet tai käsityskyvyn rajallisuus. Selkokieltä voivat tarvita muun muassa dysfaatikot, kehitysvammaiset, lukiongelmaiset, maahanmuuttajat, vanhukset, vastikään lukemaan oppineet lapset sekä suomen kieleen ja kulttuuriin tutustuvat muunkieliset ihmiset.

Entä miten selkokieli taipuu runouden kieleksi? Vallan mainiosti, kuten Tuijan runot osoittavat. Hän toteaa itse näin: Runoistani voi poimia havainnon ja kokemuksen – sellaisenaan jaettavan, sellaisenaan mielikuvia virittävän. Runoissani pyrin ilmaisun selkeyteen, mutta silti jää arvoitus, joka runoihin kuuluu: lukijan vapaus tulkita sanoja, kielen kuvia ja merkityksiä.

Monet paljonkin kirjallisuutta lukevat, myös monet kirjabloggarit, vierastavat runoja sanoen että ne ovat vaikeita, ei niitä ymmärrä. Mutta tässäpä on runokirja josta voi aloittaa; runokirja joka kaataa suvereenisti nuo väitteet: helppoja, selkeitä ja ymmärrettäviä runoja. Mutta silti ei ilmaisu ole tylsää ja yksitoikkoista, vaan tarjoaa aivan ihastuttavia ja oivaltavia pieniä arjen tuokiokuvia, arjen onnen asioita. Lukiessani unohdin että on kyse selkokielestä. Kun karsii liiat koukerot, jää jäljelle aforistisia timantteja.

Tiedän että Tuijalla on runoileva kissa Alma jolla on oma runosivusto Alman runot, tiedän myös että metsä ja luonto ovat Tuijalle tärkeitä. Ja kirjallisuus tottakai! Näin Tuija kertoo kirjallisuuden ihmisiä yhdistävästä ja kokemuksia ja elämyksiä jakavasta voimasta, selkeästi selkokielellä, mutta tuota ihmettä ylistäen:

Sanat on kirjoitettu paperille.
Minä näen ja luen ne,
niin myös sinä.

Joka kerta minua koskettaa
tämä ihmeellinen mahdollisuus.
Voi jakaa paperilla maailman.

Me olemme kaikki mykistyneitä ja järkyttyneitä viime viikonlopun tapahtumista. Siksi otan tähän loppuun vielä yhden lohduttavan ja toivoa antavan runon: Älkää kaunistelko. Älkää kauhistelko. Sanon suoraan, että tänään on vaikea nähdä hyviä asioita. Ei sentään. Yksi asia on varma: huomenna tänään on eilinen.

Tuija itse Onnen asioista

Tuija Takala
Onnen asioita
Avain 2017
****
Lukukappale kustantajalta - kiitos

21. elokuuta 2017

Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista


Kirjailija Erkka Mykkäsen toimittama novellikokoelma Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista juhlistaa 100-vuotiaan Suomen kirjallisuuden klassikoita. Valitsemastaan klassikosta inspiroituneet nykykirjailijat kirjoittavat kukin novellin, esikuviaan fanittaen mutta turhat kainostelut unohtaen. Tämä oli huikeaa luettavaa, koska oli kiinnostavaa nähdä mitä 10 nykykirjailijaa fanittamistaan klassikoista kehittelivät ja saivat irti. Kirjassa on myös kunkin kirjailijan lyhyt esittely ja kirjailijan perustelut hänen omalle klassikkovalinnalleen. Muutama kirjailija sukelsi taiturimaisesti esikuvansa mieleen ja kieleen, muutama taas päivitti tarinan nykyajan kuvioihin. Listaan mukana olevat kirjailijat aakkosjärjestyksessä ja heidän novellinsa, parista sanon muutaman sanan:


Antti Heikkinen - Puolue / Juhani Ahon Rautatie, ilm. 1884 
Iida Sofia Hirvonen - Mirdja / L. Onervan Mirdja, ilm. 1908 
Juha Hurme - Ylistalon huussissa / Volter Kilven Alastalon salissa, ilm. 1934 
Anu Kaaja - Toinen talvi / Tove Janssonin Taikatalvi, ilm. 1957
Olen lukenut kokeelliselta Kaajalta Muodonmuuttoilmoituksen ja Ledan. Novellissaan hän leikittelee kielellä kenties vielä enemmän kuin aiemmin. Koskettava läheisyyden, lämmön ja rakkauden etsimisen kuvaus. 
Juhani Karila - Suenmorsian - Halfbreed / Aino Kallaksen Sudenmorsian, ilm. 1928
Karilan tapaan sanoa olen tutustunut Säkeilyvaarassa sekä Omenakrokotiilin kuolemassa
Joonas Konstig - Kerro miulle ristiturpa / Kalevala, ilm. 1835 
Laura Lindstedt - Tarinoita kaapista eli kuinka kuollutta rakastetaan / Joel Lehtosen Rakastunut rampa eli Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki, ilm. 1922 
Erkka Mykkänen - Hän joka sai mittansa täyteen / Mika Waltarin Sinuhe, ilm. 1945


Petri Tamminen - Viidestoista luku / Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, ilm. 1870
Velmulta Tammiselta luin keväällä Suomen historian. Tähän haasteeseen kirjailija tarttuu rohkeasti ja kirjoittaa Seitsemään veljekseen lisäluvun. Keski-ikäiset veljekset tapaavat ihanana suviehtoona, jolloin auringon vaskinen hehku jo hiipuu, mutta vielä uhkuu niitty ja raukeena kumisee aho. Eero nostaa kissan pöydälle:  koko tämä riivatun sukupuolibinärismi on systeeminä syrjivä, sekä heteroille että sateenkaareville nyt ensiksi. Mitäpä veljekset aiheesta haastelivat selviää Tammisen ihanasti Kivi-henkisestä novellista!


Saara Turunen - Hanna / Minna Canthin Hanna, ilm. 1886
Kuulun niihin moniin, jotka eivät Canthin Hannaa ole lukeneet, mutta sen juoni löytyy Wikipediasta. Tätä riipaisevaa novellia luin sydän sykkyrällä. Kertojaäänen valinta on käsittämättömän hieno: Canthin Hanna kertoo omasta ja nykypäivän kirjailija Hannan elämästä. Heidän kohtalonsa ovat hyvin samanlaiset ja ikäänkuin liukuvat toistensa sisään. 150 vuotta on kulunut, mutta naisen on edelleenkin alistuminen patriarkaatille. Tytöille ja pojille, naisille ja miehille on eri säännöt.

Canthin elämäniloinen Hanna oli Woldemariinsa syvästi ja romanttisesti rakastunut, viaton nuori tyttö. Mutta isä päätti toisin, vaati häntä pimputtamaan pianoa lihavalle keski-ikäiselle miehelle. Woldemar otti ja nai Olgan, Hannan parhaan ystävän: Kadulla törmäsin Olgaan ja Woldemariin, ja oli aivan kuin valo olisi loistanut heidän yllään. Oli aivan kuin he olisivat olleet valon sisällä. Katselin heitä kauempaa ja silloin sydämessäni kävi joku kylmä, tunsin suussani mullan maun.

Nykypäivän kirjailija Hanna on yhtä yksin kuin menneisyyden kaimansa, asuntona vanha talo vanhalla kadulla, isä päätti näin: Mutta sitten tähdet vaihtoivat paikkaa, kissa söi kerman ja maito happani kannussaan ja tämä kohtalo valitsi hänet, ja täällä hän nyt on, asunnossa vanhalla kadulla, kaukana sieltä, missä elämä kuohuu ja hulmuaa.

Molemmat Hannat joutuvat hautaamaan nuoren itsensä unelmat onnesta ja rakkaudesta. Kummastakin tulee se yksinäinen ja hylätty, tummaan pukeutunut naisihminen, joka kävelee kadulla ja jota ihmiset kavahtavat ja säälivät: kaikesta osaton vanhapiika, yksineläjä ja rakkautta vaille jäänyt. Canthin Hannan on elämä jättänyt, mutta silti hänen äänensä kantaa haudan takaa. Hän puolustaa naisten ja naiskirjailijoiden asemaa ja sytyttää nykypäivän kirjailija Hannan mielen kapinaan: 

Hän on niin lopen kyllästynyt tähän tunkkaisuuteen, tähän vanhojen kalsareiden hajuun joka nurkassa. Jos hän saisi päättää klassikoiden kaanonin, päättäisi hän toisella tavalla.

Turusen lähestymistapa oli riipaiseva ja nerokas, yhtäläisyydet näiden kahden Hannan kanssa koskettavia ja teksti tavattoman, tavattoman kaunista ja hiottua. Olen mykistynyt. Plus että tätä machoajattelua vastaan on syytäkin kapinoida kaikkien maailman Hannojen voimin: Etkö ottaisi mieluummin jotain tunnettua, sillä nyt on juhlavuosi, nyt on kansallisen hegemonian hetki, jälleen on sellaisten tarinoiden hetki, joissa mies hiihtää suolla, mies kaivaa ojaa, mies ryömii juoksuhaudassa ja mies juo viinaa pullosta.

Sävy: Novellit voivat herättää myös mielenkiintoisia tunteita. Sävy rakentuu mm. tekijän suhteesta kerrottuun, kerronnan välittämästä tunnelmasta ja ilmapiiristä sekä kielen rytmistä ja sanavalinnoista.

Peukutan Saara Turusen Hannaa Sävyllä:
Koskettava, traaginen, samastuttava, hieno, herkkä, oivaltava, sieluun menevä, tasa-arvoa ajava - sydän on sykkyrällä vieläkin ❤︎

Peukutus liittyy Nipvet-blogin Novellihaaste 2:een. Täällä asiasta enemmän.

Jatkuu! on hieno ja kiinnostava novellikokoelma, joka omalta osaltaan nostaa unohdettuja klassikoita esille. Jokainen lukija varmasti löytää oman suosikkinsa. Minulle se nyt oli eittämättä Saara Turusen Hanna.

Kirjan on lukenut myös Tuijata

Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista
Toim. Erkka Mykkänen
Gummerus 2017
****
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle

20. elokuuta 2017

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Väärän kissan päivä


Valta on sitä, että pystyy repimään ihmismielet palasiksi
ja kokoamaan ne uudestaan haluamallaan tavalla.

Vuonna 1966 syntynyt Jääskeläinen on jyväskyläläinen kirjailija ja äidinkielen opettaja. Hän kirjoittaa realistisia teoksia, joissa on fantasian aineksia. Tyyliä voi luonnehtia maagiseksi realismiksi tai kirjailijan omalla termillä reaalifantasia. Kiinnostuin Jääskeläisestä kun luin hiljattain Elegian innostuneen postauksen teoksesta Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena 2006, Kuvastaja-palkinto). Varaamaani Lumikkoa en ehtinyt kirjastosta hakea, mutta tämän Väärän kissan päivän onneksi. Yllä oleva manipulointi kuvaa sitä millaiseen pyöritykseen Jääskeläinen mieleni vei.

Marrasvirran kaupunkisuunnittelun pääinnovaattori Kaarna on pikkuinen kooltaan mutta luovilta kyvyiltään suuri. Mies herää suurin odotuksin ja ylpeyttä tuntien kotikaupunkinsa syysfestivaalipäivään, joka on kansainvälistäkin kuuluisuutta saavuttanut The Tapaus. Päivän lukuisia happeningejä on koko kaupunki suunnitellut pieteetillä, Kaarna itse hionut juhlapuhettaan ja toimittajavaimo Minerva Stasi-näyttelyään. Herttainen perhehetki jäätelöbaarissa keskeytyy Kirsikkapuiston ylellisestä dementikkojen hoitokodista saapuvaan puheluun: Alice tekee lähtöä, tulkaa. Tästä alkaa Kaarnan päivän mittainen kujanjuoksu, joka hengästyttää lukijankin.

EDIT: Sain Twitteriin kirjailijalta kommentin että spoilaan liikaa. Lukeminen tästä eteenpäin siis omalla vastuulla. Sorry, kameen vaikee sanoa mitään sanomatta mitään :)

Pitkälle edennyt dementia on ryövännyt Kaarnan äidin Alicen muistot, älyn ja ihmisyyden. Tuo huippuälykäs, maailmalla luennoinut psykologian tohtori on maannut puhumattomana hoivakodissa jo viisi vuotta. Kaarna ei ole käynyt äitiään katsomassa, miksi olisikaan, välithän ovat olleet etäiset. Mutta nyt Kaarna kuitenkin rientää äitinsä luo viimeistä kertaa, tietäähän äidin kuolema paljon järjestelyjä. Mutta kaikki ei sujukaan tavanomaisen totutusti ja Kaarna joutuu elämänsä pyöritykseen ja kyseenalaistamaan omia muistojaan.

Kuului kaksi kopsahdusta. Pradan kengät olivat juuri osuneet lattiaan. Sitten seurasi horjahtelevia, epävarmoja askelia, jotka lähestyivät ja pysähtyivät oven taakse. Pidätin hengitystäni.

Äiti olikin ollut ilmeisesti valekuollut, olotila jonka saivat aikaan hänen saamansa kokeelliset lääkeinjektiot. Alice oli noussut kuolinvuoteeltaan ja häipynyt kaupungin juhlahumuun. Mutta pian olisi uuden injektion aika, äidin aivot tuhoutuisivat lopullisesti ilman sitä. Niinpä Kaarna lähtee jäljittämään äitiään injektiokotelo taskussaan läpi juhlivan kaupungin täpötäysien katujen. Kaarna on hädissään ja sukeltaa omien muistojensa syövereihin äitiä jäljittäessään.

Ympäriinsä laukkaavien vanhojen omaisten etsiminen voi olla kuluttavaa, jos he eivät edes tiedä, mitä vuotta he elävät.

En juuri lue spefiä, mutta Jääskeläisen loistokas, kiehtova ja mielikuvitusta kutkuttava tarina imaisi mukaansa. Juhliva Marrasvirta piirtyi mieleen värein ja äänikuvin. Fantasiatarinan aihe on toki huikea ja ajankohtainen. Mitkä loistavat menestysmahdollisuudet toimivalla dementia / Alzheimer-lääkkeellä olisikaan! Kirjassa puikahtelee satamäärin kissoja. Ovatko ne oikeita vai korruptoituneiden muistojen tuottamia hallusinaatioita? Minua kiehtoi muistojen peukalointi ja ihmismielen manipulointi, Alicen kehittämä muistisiirretekniikka. Mikä on totta, mikä harhaa, mihin itsessämme ja muistoissamme voimme luottaa?

Silloin aine kuitenkin tavoittaa aivoni ja muuttaa ajatukseni irtonaisiksi. En saa niistä otetta. Muistot leviävät lattialle kuin legopalikat enkä tiedä enää mitään.

Kaarna saa mahdollisuuden puhua äitinsä kanssa ja joutuu pohtimaan omaa elämäänsä ja lapsuuttaan. Oliko hän lapsena riiviö, joka yritti polttaa Marrasvirran maailman suurimman lastenkirjaston? Tappoiko hän jäähakulla kirjakauppiaan kissan? Mitä tapahtui hänen ainoalle ystävälleen Oberonille? Miksi hänen kätensä ovat vanhat, maksaläiskäiset ja suonikkaat? Enpä kerro, uppoudu itse Väärän kissan vääräksi vääntämään maailmaan!

Muissa blogeissa: Leena Lumi, Tuijata




Pasi Ilmari Jääskeläinen
Väärän kissan päivä
Atena 2017
*****
Kirjastosta

18. elokuuta 2017

Kesän III lukumaraton

Loppusaldoni 554 sivua
Luin kolmea kirjaa, kaikkia vain osittain:
Pasi Ilmari Jääskeläinen - Väärän kissan päivä, Atena 2017
Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuuden klassikoista, Gummerus 2017
Angie Thomas - Viha jonka kylvät, Otava 2017

Alla on sitten tarinat miten etenin.
____


Olen osallistunut molempiin aiempiin tämän kesän lukumaratoneihin. Täällä I ja täällä II.
Sivusaldot eivät ole päätä huimanneet, mutta osanotto kai se tärkein juttu onkin.

Kesän III lukumaratonia emännöi
Oksan hyllyltä -blogin Marika.
Linkistä voit lukea mitä homma tarkoittaa. Lyhyesti: 24 h lukuaikaa ja
osan tuosta ajasta on osuttava lauantaihin 19.8.
Täältä 
voit sitten myöhemmin tutkailla kuinka paljon sivuja ja mitä porukalla on luettu.

Lukuiloa kanssamaratoonaaville
ja kiitokset Marikalle!


Itse ajattelin lukea näitä syksyn uutuuskirjoja:
Pasi Ilmari Jääskeläinen - Väärän kissan päivä, Atena 2017
Otaksun että aika jännää menoa parin blogipostauksen perusteella...

Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuuden klassikoista, Gummerus 2017
Näitä novelleja odotan innolla: tunnen entuudestaan jo muutaman hulvattoman sanailijan,
joilta odotan hurjaa otetta - mm. Anu Kaaja, Juhani Karila ja Petri Tamminen.

Angie Thomas - Viha jonka kylvät, Otava 2017
Tämä on kesken ja kertoo 16-vuotiaasta Starrista, joka elää surkeassa slummissa
väkivallan ja huumekaupan keskellä. Hän on silminnäkijänä
kun valkoinen poliisi ampuu syyttä hänen ystävänsä.

Aloitan klo 16.00 perjantaina
Jatkan Angie Thomasin kirjaa sivulta 271. Häiriötekijöitä on luvassa, pääkin on pyörällä kuin Haminan kaupunki pienen flunssan takia, mutta yritän pysyä hereillä ja kestää kissan ja puolison plus muut satunnaiset :)

Pe 18.55
Luin Angie Thomasin kirjan loppuun, yhteensä 126 sivua. Itse asiassa vähän huono valinta näihin tunnelmiin. Eilinen Barcelona ja nyt Turku. Paussi, on kuunneltava uutislähetys. Barcelonakin järkytti aika tavalla kun olen menossa sinne noin kuukauden päästä. Hullu maailma :(

La 7.00
Luin Väärän kissan päivää illalla 100 sivua, sivuja nyt yht. 226. Luen aika vähän tämän tyyppistä fantasiakirjallisuutta, mutta Jääskeläinen kirjoittaa kiinnostavasti ja jotenkin hyvin sympaattisesti ja lämpimästi. Tulee mieleen Rimmisen lukijaystävällisempi versio (Maailman luonnollisin asia). Kissoja tässäkin. Jatkan joko sillä tai fanifiktiolla.

La 11.30
Luin fanifiktiosta novelleja 165 sivun verran, yht. 391 sivua. Aika mainioita ne olivatkin. Kirjan idea on siinä, että 10 nykykirjailijaa ottavat jonkun klassikon ja kirjoittavat sen tiimoilta - oman näkemyksensä mukaan. Tähän mennessä pidin ehkä eniten Laura Lindstedtin novellista, jonka inspiraationa on Joel lehtosen Rakastunut rampa. Aika mainio oli myös Petri Tammisen jatko Kiven Seitsemälle veljekselle. Keskeytin nyt Juha Hurmeen novellissa Ylistalon huussissa, kun Volter Kilpimäiseen jahkaavuuten en jaksanut keskittyä.

Siirryn Väärän kissan päivään.

La 16.00 - maraton loppu
Luin Väärän kissan päivää vielä 163 sivua, kokonaissaldoksi tuli 554 sivua
Kirja on vielä kesken, joten en tiedä mihin kaikkeen se äityy. Mutta jännä trillerimäinen tai dekkarimainen tarina ihmisen muistista ja sen unholaan jättämistä jutuista.


16. elokuuta 2017

Miljoona, miljoona, miljoona sivua!

Muutama miete syksyn uutuuskirjoista. Kustantajien uutuusluetteloita on tutkittu, ja mielettömän paljon on taas kiinnostavaa luettavaa tarjolla. Muutama loppukesän uutuus on jo luettu ja blogattu, ja lisää ilmestyy. Listasin muutamia kiinnostavia itselleni muistiin. Listassani on romaaneja, novelleja, runoja ja tietokirjoja, joissa sisällissotaan liittyvät aiheet ovat hyvin edustettuina. Kustantajat ovat aakkosjärjestyksessä.

Sture Lindholm - Vankileirihelvetti Dragsvik, Atena, tietokirja
Dragsvikin kasarmille oli ahdettu yli 8 000 ihmistä odottamaan pääsyä oikeuden eteen. Kesäkuukausien aikana ahdas, syöpäläisten riivaama kasarmi oli pätsi,
jossa vangit kärsivät nälästä
ja puutteellisesta hygieniasta sekä olemattomasta sairaanhoidosta.
Heinäkuussa työnnettiin ruumiskärryillä joka päivä yli kolmekymmentä kuollutta
kiireesti kaivettuun joukkohautaan. 
Tuija Takala - Onnen asioita, Avain, selkorunoja
Kävelen katua, jota en ole kulkenut. Ajatella: askeleeni jäävät tänne!
Outi-Illuusia Parviainen - Meren nivelet, Aviador, runoja
Hengästyttävä kokoelma proosaan kurkottavia runoja, joissa toiveet ovat paljaita ja kuvat
hehkuvan värikylläisiä. Teksti on runsasta, tunnelma tiivis alusta loppuun.
Suomalaisia saunanovelleja, Aviador
Suomalaisia saunanovelleja sisältää varhaisten mestareiden Juhani Ahon, Maria Jotunin ja Pentti Haanpään lisäksi kattavan valikoiman nykykirjallisuutemme valioiden, mm. Hannu Salaman ja Mikko Rimmisen novelleja. Tyylillisesti rikas ja aikajänteeltään laaja teos kuvaa elävästi,
mitä saunominen suomalaisille merkitsee ja mitä se kertoo suomalaisuudesta.
Katriina Ranne - Miten valo putoaa, Gummerus
Samalla kun romaani kertoo kahden erilaisen etsijän tarinan, valottaa se rakkauden, 
muistojen ja väliaikaisuuden problematiikkaa herkästi ja rohkeasti.
Katriina Ranne kirjoittaa pakahduttavan kaunista ja tarkkasanaista proosaa.
Hän viljelee aforistisen oivaltavia kielikuvia, ja tekstissä sykkii samanaikaisesti syvää intohimoa. Miten valo putoaa näyttää taiten sen, miten valo ja varjo yhdistyvät elämässä aina.
Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista, Gummerus, novelleja
Novellistit: Antti Heikkinen, Iida Sofia Hirvonen, Juha Hurme, Anu Kaaja, Juhani Karila, Joonas Konstig, Laura Lindstedt, Erkka Mykkänen, Petri Tamminen ja Saara Turunen.
Pierre Lemaitre - Silmukka, Minerva
Ojanen Eero, Linnea Sirkku - Suomalaiset taruolennot, Minerva, tietokirja
Kiehtova tietoteos suomalaisessa kansanperinteessä ja mytologiassa 
esiintyvistä uskomusolennoista ja niihin liitetyistä uskomuksista.

Paul Roland - Pahan palveluksessa, naisena Natsi-Saksassa, Minerva, tietokirja
Sihteerien ja toimistovirkailijoiden armeija kirjoitti puhtaaksi ja arkistoi massamurhiin liittyviä käskyjä ja dokumentteja sekä luetteloi uhreilta takavarikoitua omaisuutta.
Gestapon henkilöstöstä 40 prosenttia oli naisia, keskitysleireillä toimi tuhansittain naisvartijoita
ja paatuneet sairaanhoitajat toteuttivat eutanasiaohjelmaa.
Mervi Kaarninen - Punaorvot 1918, Minerva, tietokirja
Sisällissodan jälkeen Suomessa oli lähes 15 000 orpoa, joista valtaosa oli 
punaisten lapsia eli punaorpoja. Orvot lapsetkin jaettiin voittajiin ja häviäjiin, 
punaisiin ja valkoisiin, sankareihin ja kapinallisiin.
Heidi Köngäs - Sandra, Otava
Sisällissota pyyhkäisee kotipihaan ja murskaa tulevaisuuden.
Tätä odotan innolla, sillä olen Köngäs-fani ja lukenut häneltä melkein koko tuotannon!
Kjell Westö - Rikinkeltainen taivas, Otava
Ystävyys, intohimo, aikuiseksi kasvaminen – mestarillinen kolmen sukupolven kuvaus 
vie 1960-luvulta tähän päivään.
Sanna Karlström - Multaa sataa, Margareta, Otava
Raastavankauniissa romaanissa muistot syövät elävältä. 
Karlströmin kieli lumoaa ajattomuudellaan.
Tanja Kaarlela - Noutaja, Reuna
Kaarlela käyttää sarkastista huumoria, joka on pilkahdellut myös aiemmassa tuotannossa (Lasissa on tyttö). Hän lennättää henkilöt vauhdikkaasti mahdottomasta tilanteesta toiseen
elämää ymmärtävän tarinankertojan ottein.
Haruki Murakami - Rajasta etelään, auringosta länteen, Tammi
Nuoruusvuosien rakkaus ei jätä rauhaan Murakamin lumoavassa romaanissa, 
jossa kuljetaan nostalgian poluilla ja kuunnellaan vinyyliltä Nat King Colea.
Marianna Kurtto - Tristania, Wsoy
Tristania on kertomus liian pienistä ja liian suurista välimatkoista ja siitä, 
miten jokin vetää ihmistä aina takaisin juurilleen.
T. Keskisarja, M. Kuisma, K. Häggman, J. Kukkonen - 1917 Suomen ihmisten vuosi, Wsoy, tietokirja

Mitäpä sinä kaavailet lukevasi?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...