25. huhtikuuta 2017

Koko Hubara - Ruskeat Tytöt



This nightmare called multiculturalism.

Ruskea Tyttö on rodullistettu tyttö, meidän suomalaisessa yhteiskunnassamme muunlainen kuin valtaväestön valkoinen. Termi voisi kuulua myös Girl of Color / GoC, mutta termin vaihtaminen ei poista oman sijan löytämisen tuskaa ja vaikeutta. Suomi on hyvin valkoinen maa. Tilastokeskuksesta löytyy mm. väestömme äidinkielten tilasto. Suurimpien vieraskielisten ryhmien, venäjän ja viron, jälkeen seuraa monta eksoottista kieltä: arabiaa, somalia, kurdia, albaniaa etc. Eittämättä tulevaisuuden Suomessa tulee yhä enemmän olemaan Koko Hubaran kaltaisia suomalaisia naisia, joiden äidinkieli on suomi, kansalaisuus on Suomi ja synnyinmaa on Suomi - ihonväristä riippumatta.  Tällaiset Ruskeat Tytöt ovat Hubaran kohderyhmää, en minä keski-ikäinen valkoinen nainen.

Viime aikoina kirjablogeissa on puhuttanut Hanya Yanagiharan Pieni elämä, jossa newyorkilaisperspektiivistä rotuun ja erilaisiin seksuaalisiin suuntautumisiin suhtaudutaan aivan luontevasti. Mutta meillä ei tätä vielä osata. Koko Hubara kirjoittaa tunne-esseitä kokemuksistaan ksenofobisessa ja rasistisessa valkoisessa Suomessa. Samanniminen blogi tarjoaa keskustelufoorumin ja vertaistukea hänenlaisilleen, meidän yhteiskunnassamme näkymättömille Ruskeille Tytöille

En yritäkään samastua Hubaran tunteisiin, sillä en voi millään tietää miten ahdistavalta tuntuu olla ulkonäkönsä ja ihonvärinsä vuoksi vähätelty, lytätty ja törkeiden kommenttien kohde; miten turvattomalta ja epätoivoiselta tuntuu kun metropolien lentokentillä ei uskota että tyttäresi on ihan oikeasti tyttäresi; miten nöyryyttävää on kun nimitellään äidin matkamuistoksi, mulattihuoraksi, jutskuksi tai mutakuonoksi; miten hirveästi kyllästyttää antaa tuhannennen kerran sukuselvitys omista juurista ja vanhempiensa rakkaustarinasta; miten turhauttaa kun kukaan ei usko että olet vantaalainen, täällä syntynyt ja puhut virheetöntä suomea.

Miksei vaan voisi olla ihan tavallinen, lahjakas ja kaunis tyttö ilman noita rodullistettuja määreitä?

Tunnetasolla en siis pysty samastumaan Hubaran kokemuksiin, mutta järjen ja empatian tasolla kyllä. Värilliset ihmiset - People of Color, niin ruskeat tytöt kuin ruskeat miehet, ovat olleet näihin asti minipieni marginaali Suomessa. Heidän etnisyyttään ei tilastoida, heitä ei nähdä. Heillä ei ole omaa mediaa, ja valtamedioissa he ovat esillä vain maahanmuutto- tai pakolaiskeskusteluissa eikä heitä juuri näy asiantuntijoina sanomalehdissä - jotain Jani Toivolaa lukuunottamatta. Heille ei kohdisteta rapin lisäksi kulttuuria tai tuotteita: meikkituotteet on suunnattu vaalealle valkoiselle iholle, hiustenhoitotuotteet suomalaiselle hennolle hiuslaadulle. Ymmärrän hyvin Hubaran Pariisissa kokeman vapauden: kukaan ei kysy geneettistä sukuselvitystä, Olen suomalainen, tulen Suomesta! riittää.

Hubara on kasvanut vahvaksi kokemustensa ja monietnisten identiteettiensä paineissa - suomalainen, vantaalainen, jemeniläinen israelilainen, juutalainen, yksinhuoltaja, valtiotieteilijä, toimittaja, bloggari, ruskea tyttö - , joskaan kovin siloista ei kulku ole ollut. Koulutus ja äly kuuluvat hänen esseissään napakkuutena ja terävyytenä, mutta myös vaatimuksina ja äkäisenä esitelmänpitona. Ruskeat tytöt -blogi on edelläkävijä, Ruskeat Tytöt ensimmäinen suomeksi kirjoitettu kirja ruskealta suomalaiselta tytöltä toiselle ruskealle suomalaiselle tytölle. Hubaran lukuisista kirjallisuusvinkeistä on varmasti iloa ja apua identiteettinsä kanssa painiskeleville ja eksyksissä oleville nuorille ruskeille naisille. 
Suomalainen blueslaulaja Emilia Sisco
Parasta sekä Ruskeat Tytöt -kirjassa että -blogissa on tieto ja vakuutus: 
et ole yksin, meitä on paljon,  ja me haluamme näkyvän paikkamme tässä yhteiskunnassa. 
Tervetuloa theakhalifat, amirakhalifat, emiliasiscot, skinyt, melaniet 
ja tämän vuosikymmenen uudet lolaodusogat!


Helmikuun Kirja vieköön! -illassa viehättävä Hubara kertoi monietnisestä taustastaan, miltä hänessä tuntui, kun hän ruskeana sai valkoiselta näyttävän lapsen, miten hänestä on tuntunut että hän on  vaalean äitinsä ja vaaleiden siskojensa keskellä kuin jauheliha vehnäsämpylän välissä, miten matkustettaessa tullivirkailijat eivät ole uskoneet hänen olevan vaalean tyttärensä äiti - syy miksi hän aina pitää mukanaan tyttärensä syntymätodistusta.

Ruskeat Tytöt -blogi
Muualla: Mari A, Sateenkaarenmaalari, Mannilainen, Omppu, Helmi Kekkonen

Koko Hubara
Ruskeat Tytöt
Like 2017
****
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle


24. huhtikuuta 2017

Riitta Konttinen - Taiteilijatoveruutta



Tässä he ovat - naisverkosto sadan vuoden takaa:

Helene Schjerfbeck 1862-1946, Ada Thilén 1852-1933, 
Helena Westermarck 1857-1933 ja Maria Wiik 1853-1928



Tämä on kolmas naistaiteilijuutta käsittelevä Riitta Konttisen kirja tänä vuonna. Kaikki ovat olleet mielenkiintoisia ja hurmaavia lukea. Taiteilijatoveruutta käsittelee tämän poikkeuksellisen naisnelikon elämää, taidetta ja ystävyyttä, joka kesti mielipide-eroista huolimatta opiskeluajoista elämän loppuun asti.

Ada Thilén: Lukeva tyttö maisemassa 1896. Turun taidemuseo.
Aivan uusi tapa maalata: värit ovat himmeitä, väriasteikko rajattu
ja Italian vanhasta taiteesta saadut virikkeet ilmeisiä.

Naiset tutustuivat toisiinsa nuorina Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, opiskelivat yhdessä Pariisin eri yksityisissä akatemioissa, tekivät yhdessä maalausmatkoja ja jopa jakoivat yhteisiä ateljeita. Taiteen osalta mielipiteet menivät ristiin pahastikin. Kukaan näistä taitelijasisarista ei lopulta ymmärtänyt Helene Schjerfbeckin valitsemaa äärimmäisen pelkistettyä tyyliä. Helena Westermarck jätti myöhemmin maalaamisen ja ryhtyi naisasianaiseksi, kirjailijaksi ja taide-arvostelijaksi. Ada Thilén on joukosta vähiten tunnettu, mutta maalasi kuitenkin paljon. Tietynlainen kilpailu väritti kahden lahjakkaimman ja menestyneimmän, Schjerfbeckin ja Wiikin ystävyyttä.

Helena Westermarck: Silittäjättäriä 1883. Yksityiskokoelma.
Kritiikki: naiset ovat äärettömän rumia; rabulistinen, nihilistinen;
edustaa äärimmäistä radikalismia ja vasemmiston äärimmäistä siipeä!

Sata vuotta sitten kirjeenvaihto oli tapa pitää yhteyksiä. Olikin hurmaavaa lukea sitaatteja näiden naisten toisilleen lähettämistä kirjeistä. Vain Schjerfbeck oli varaton, kolmella muulla oli tukenaan perheensä varallisuus. Mutta murheitta eivät hekään selvinneet: Thilén oli syntymästä saakka näkövammainen ja hänellä oli lasisilmä; Wiikin näkökyvyn heikensi vanhemmiten kaihi eikä leikkauskaan auttanut; Westermarck menetti monta hyvää vuotta tubihoitoihin, mutta parani lopulta; Schjerfbeck oli kovin sairaalloinen lonkkavikoineen kaikkineen.

Maria Wiik: Maailmalle 1889. Ateneum.
Kahden eri-ikäisen naisen elämäntilanteet: nuori nainen on lähdössä
ulos maailmaan ja isoäiti seuraa ajatuksiin vaipuneena valmistautumista.

Näitä taiteilijattaria yhdisti myös naimattomuus, mikä oli usein naistaiteilijan edistymisen ja menestyksen edellytys. Schjerfbeckin kihlaus purkautui, muiden rakkaussuhteista ei ole varmaa tietoa. Tänä päivänä on vaikea ymmärtää, että he tarvitsivat esiliinaa liikkuessaan ulkomailla, sillä yksin liikkuminen oli perhetytölle epäsopivaa.

Helene Schjerfbeck: Pikkusiskoaan ruokkiva poika 1881. Ateneum.
Nämä bretagnelaislapset aikaansaivat valtaisan kritiikkivyöryn:
lapsia ei voinut hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi,
teoksen kaikki taiteelliset ansiot jäivät mallien rumuuden alle.

Kultakin taiteilijattarelta olen valinnut yhden työn, joista monet herättivät aikanaan suunnatonta pöyristystä kriitikoissa ja suuressa yleisössä. Tänään ei voi mitenkään ymmärtää mikä näissä upeissa töissä niin kuohutti. Taiteilijatoveruutta oli taas kerran Riitta Konttisen taattua ja nautittavaa laatutyötä. Teoksen runsaat nelivärikuvat ja mustavalkoiset piirrokset ihastuttivat.

Muualla: Leena Lumi, Sinisen linnan kirjasto

Riitta Konttinen
Taiteilijatoveruutta
Siltala 2014
****
Kirjastosta

23. huhtikuuta 2017

Almudena Grandes - Los besos en el pan


Olen lukenut Grandesilta ennen blogiaikaa novellikokoelman Estaciones de paso ja blogannut kirjasta El corazón helado, josta pidin paljon. Sisällissodan ja menneitten tapahtumien sijaan Grandes ruotii nyt käsillä olevassa kirjassa Espanjan talouskriisiä. Kirjan nimi Los besos en el pan, suomeksi vaikka Siunaa leipää, juontaa juurensa sisällissodan jäkeisiltä köyhyyden vuosilta: kun aterioidessa leipäpala sattui tipahtamaan lattialle, vanhemmat vaativat lapsia nostamaan sen ylös, antamaan sille siunaavan suukon ja panemaan leivän sitten takaisin leipäkoriin.

Kirja kertoo nimettömän madridilaisen lähiön ihmisistä, siitä miten työttömyys ja talouskriisi heihin vaikuttavat. Ihmisiä on valtavasti, ei heistä oikein lukua voinut pitää. On isovanhempia, vanhempia, nuoria ja lapsia, jotka ovat sidoksissa toisiinsa paitsi naapuruuden myös sukulaisuuden tai työtoveruuden kautta. Henkilöiden nimillä ei ehkä väliä olekaan, sillä he edustavat tavallaan eri ihmistyyppejä, jotka koettavat selvitä kriisissä parhaansa mukaan.

Kaikkihan me olemme lukeneet Espanjan ahdingosta, massatyöttömyydestä, korruptioskandaaleista,  oikeusjutuista, ihmisten häädöistä etc. Grandes marssittaa tämän kaiken näkösälle inhimillisine vaikutuksineen. On surkeutta ja epätoivoa, mutta myös kekseliäisyyttä ja toinen toisensa auttamista. Kansalaisjärjestöjen asianajajat puolustavat kodeistaan häädettyjä ja nuoriso valtaa tyhjillään olevia rakennuksia joihin kodittomiksi kadulle häädetyt perheet asettuvat asumaan; isoäiti pystyttää joulukuusen jo syyskuussa piristääkseen perhettään; kampaaja Amalia perustaa kampaamoonsa asiakkailta keräämänsä ruokatarvikevaraston, josta jakaa ruoka-apua nälkäisille; yksi korruptioskandaalissa ryvettynyt nousukas joutuu oikeuteen ja vankilaan; koko lähiö nousee osoittamaan mieltään kun kaupunki uhkaa sulkea terveyskeskuksen; alakoulun opettaja Sofia alkaa jakaa joka päivä sämpylöitä ja ruokaa nälkäisille lapsille...

Useimmat selviytyvät joten kuten, paitsi marokkolainen Ahmedin perhe. Asianajaja ei saa perheen häätöä ja sen jäljiltä jäänyttä asuntolainaa mitätöidyksi ja poika Ahmed löytää netistä sivuston joka värvää nuoria taistelemaan Syyriaan, sillä Ahmed ei halua enää jatkaa kurjuuden leivän siunaamista.

Los besos en el pan antaa kuvan talouskriisin koettelemuksista yksilötasolla, mutta koin sen enemmänkin pamfletinomaiseksi kuin romaaniksi. Tyylin valintaan vaikuttavat varmaan Grandesin reportteritausta ja vasemmistolaiset mielipiteet. Henkilöitä on paljon ja tarina sen vuoksi raskaslukuinen.


Almudena Grandes
Los besos en el pan (ei suomennettu)
Tusquets 2015
***
Kirjastosta

Hay que ser muy valiente para pedir ayuda, pero hay que ser todavía más valiente para aceptarla. Los besos en el pan, una conmovedora novela sobre nuestro presente.
¿Qué puede llegar a ocurrirles a los vecinos de un barrio cualquiera en estos tiempos difíciles? ¿Cómo resisten, en pleno ojo del huracán, parejas y personas solas, padres e hijos, jóvenes y ancianos, los embates de una crisis que «amenazó con volverlo todo del revés y aún no lo ha conseguido»? Los besos en el pan cuenta, de manera sutil y conmovedora, cómo transcurre la vida de una familia que vuelve de vacaciones decidida a que su rutina no cambie, pero también la de un recién divorciado al que se oye sollozar tras un tabique, la de una abuela que pone el árbol de Navidad antes de tiempo para animar a los suyos, la de una mujer que decide reinventarse y volver al campo para vivir de las tierras que alimentaron a sus antepasados? En la peluquería, en el bar, en las oficinas o en el centro de salud, muchos vecinos, protagonistas de esta delicada novela coral, vivirán momentos agridulces de una solidaridad inesperada, de indignación y de rabia, pero también de ternura y tesón. Y aprenderán por qué sus abuelos les enseñaron, cuando eran niños, a besar el pan.

22. huhtikuuta 2017

Helena Numminen - Klovni nauraa



Noitanaisen loitsuja Alberteista ja elämästä.

No nyt. Nyt iski riemastus, sillä Klovni nauraa oli kuin elähdyttävä leppeä kesätuuli huhtikuisen raekuuron rymisyttäessä kattoa ja maisemaa. Kotkaan asettunut Helena Numminen on koulutukseltaan psykologi ja opiskellut myös sosiaaliantropologiaa, mikä näkyy näissäkin runoissa kuin myös hänen romaaniensa otsikoissa (Manzesen madonnat 2002 & Savannin värit 2010). Numminen on runoissaan raadollinen ja railakas, ja naisen elämää syvästi ymmärtävä pohdiskelija. Runot on jaettu viiteen osioon, joiden otsikot jo kertovat paljon teemoista: Ihon ikävä vain jää / Tulkoon kohtalo / Kädet utareilla / Lehmuksen kyljessä kirkkovene / Kotkan runokapakka Albert.

Löysin kosolti nautittavaa samastumispintaa. Naiseuden lisäksi myös lapsuuden nostalgisista kesämuistoista maalla sekä puutarhanhoidon viheliäisyydestä horsmineen, vuohenputkineen ja nokkosineen. Teksteissään Numminen on humoristinen, maanläheinen, juureva - kertakaikkiaan valloittava. Siteeraan nyt useampaakin runoa, siltä varalta että lukija ei mistään löydä tätä ihastuttavaa kokoelmaa, koska tämä lienee loppuunmyyty.

Miehet saavat oodinsa - duunari etenkin!
Niin ihanan rehellistä ja kainostelematonta puhetta miehen nälästä, miehen kaipuusta sarkastisin twistein: vaikka haluan ja himoitsen, ette te minua omista! Muutama sitaatti:

> Tule kanssani horsmapeltoon / ja ole minulle eläin.

> Känsäisen kouran / hellä hetki / karkea duunarin laulu / duurissa ja mollissa / sitä vain haluaa yhä uudelleen. / Kitaran rämpyttäjäkin käy / jos miehellä vain / on duunarin kulli.

> Miehennahka huutaa hellyyttä / vaan eivät he sitä huomaa / nappaavat viagraa. / Ei noihin voi / elämää puhaltaa / edes hellyyttä tihkuva nainen / parasta vain poistua paikalta / ennen kuin herää / kuolleen kundin vierestä.

> Kun minulla on tämä yksi mies / niin minulla on kaikki maailman miehet / kaikki maailman hauikset.... / Kun minulla on tämä yksi mies / niin minulla on yltäkyllin.


Lapsuuden nostalgiset Mansikit
Itsekin olen elänyt lapsuuteni maalla, talutellen mm. meidän Kaunikkia yhteislaitumelta iltalypsylle. Nyt ei enää lehmiä maisemassa juuri näy, ne on siirretty sisätiloihin tehonavettoihin. Mutta missä lehmän kunnioitus, missä lehmän onni? Mennyttä on käyskentely vapaana voikukkapelloilla ja märehdintä suviyössä. Mennyttä kaikki tämä:

Vaan lapsenmuistoissani / kevään tuoksuvalla ensilaitumella / hullaantuneet lehmät yhä tanssivat / kevein sorkin ja horjuvin nilkoin / viskovat päätä ja heittävät häntää / irtipääsemisen hurmiossa. - Lehmän kolme elämää

Pellolla lehmät / kuin vesivärimaalaus / ruskeaa ja valkoista / kuulaalla vihreällä. / Lapsuuden aurinkoiset kesät / itkettävät minua vielä / vielä minä itken / lapsuuden kesiä. / Sillä ne jäävät / kun kaikki muu katoaa. / Kun kaikki katoaa / ne jäävät. - Lehmäkesät

Kesä on pysähtynyt / tähän / sirkka sirittää / mansikat tuoksuvat / kissankelloniityllä / lehmät hamuavat / ikuisesti heinää / piikkilanka-aidan takana / ja sekin on täällä / lapsuuteni apilapellolla / punainen kretonkimekko / jossa pikkuiset kukat / kuin kissankäpälät. - Heinäkuu

Karatkaa vanhat naiset!
Runoilija ylistää vanhoja mummoja ja pelkää omaa vanhaksi tulemistaan, joutumista hoitosysteemin kasvottomaksi ja unohduksen pillerein lääkityksi, käänneltäväksi ja väänneltäväksi mytyksi. Hyvästä syystä. Mutta vanhat akat ovat pirullisia ja sitkeitä tapauksia - eivät millään suostu kuolemaan koska silitysvaje on krooninen.

Alas vanhainkodit palvelutalot / turvarannekkeet hoivarobotit... / Alas pillerit tabletit pulverit kapselit... / Vaan jos sittenkin / niin kohtalo suokoon / virolaisen somalin tai edes venäläisen hoitajan / sillä heillä on lempeän koskettamisen taito. - Tulkoon kohtalo

Kotkan Ruusut ja Albertit - humaltumisen hurma!
Kokoelman päättävät kaksi kotkalaiselle runokapakka Albertille omistettua runoa, ja voi miten herkullisia ne ovatkaan! Numminen marssitti riemastuttavasti kuusi tunnettua Albertia kaulojaan venyttelemään - voi mitä ilottelua!

Miten haluaisinkaan tulla humalaan
juopua viinasta ja lemmestä
ja viiksistä ja muhkeista lihaksista
ja hitonmoisista miehistä
jotka runolle laukeavat. - Albertin ovesta sisään
---
Kai joku vie minut kotiin
ja katsoo etten kaadu portaissa
ja muistaa myös kusettaa
ei mitään väliä kuka
ei mitään väliä millään
yöpöydällä on kumeja.

No tuleeko niitä ilmaisia paukkuja
juopolle runoilijalle? - Kadehdin juoppoja / osasta Ihon ikävä vain jää

Nummisen runot puhuttelivat ja riemastuttivat minua, niissä on elämää nähneen kypsän naisen ote. Olisipa ihanaa kuulla häntä livenä Kotkan Albertissa elämän keskellä.

Helena Numminen
Klovni nauraa, lavarunoja
Turbator 2015
*****
Omasta hyllystä

HUOM. Sain tiedon kirjailijalta, että hänellä on jäljellä parikymmentä kirjaa. Hinta 15 € sis. postikulut Suomeen. Tilaa sähköpostitse: helena.numminen@kymp.net

Klovni nauraa on nähdäkseni myyty loppuun eikä sitä löytynyt Helmetistäkään. Joistakin muista kirjastoista voi löytyä. Toivottavasti sinua onnistaa, lukijani. Muuta kirjailijalta:
Tarinoiden joella / Reuna 2016

20. huhtikuuta 2017

Sami Liuhto - Heroiini. Eikä muita runoja



Wikipedia kertoo, että vuonna 1972 syntynyt Sami Liuhto on kirjailija ja tekstitaiteilija, monessa mukana oleva mies, joka on ehtinyt julkaista jo lukuisia runoteoksia. Olen ymmärtänyt että Käsite on hänen uusi pienkustantamonsa. Liuhto omistaa tämän runokirjansa todellisille köyhille ja muille häviäjille. Heroiinin runoista välittyy hyvin lohduton kuva nyky-yhteiskunnasta ja vähäosaisten ankeasta arjesta:

"Heroiini kertoo ihmisistä, joista yhteiskuntamme ei tahdo tietää mitään. Kirja sisältää kaiken muun ohella kiellettyä kieltä, anagrammeja, palindromin, sananeliön ja aseemisen runon. On siinä vihapuhetta piispa Irja Askolallekin."

indikaattori

HALVEKSIN näitä ihmisiä

heillä on elämänasenteena apartheid
ja kaikki ne vitsit tasa-arvoisista
ja tasa-arvoisemmista ovat totta
siinä se vitsi onkin
                                he ovat keskustaa
hän on laitaa
                                                  hän on laita
                                                                        hän on ääri
suvaitsevaisuuden indikaattori
eikä keskusta läpäise testiä milloinkaan

Liuhto ei tunne tekstissään välimerkkejä. Versaalejakin hän käyttää harvoin, ja jos käyttää hän kirjoittaa versaaleilla koko sanan. Säkeet ovat yhtä sanapötköä, josta lukijan on itse löydettävä tauot. Sivistin itseäni bloggauksen alussa olevalla Wikipedian linkillä, mutta sittenkään sivujen alaosissa olevat anagrammit eivät auenneet. Mitä välii.

elämälle mieli

hidasteella viivyttelee kaunis nainen

kurdi elämänsä catwalkilla opettaja
katsoo heijastelevan tuulilasin takaa
kerrankin ei tee mieli ajaa yli

Runous kuuluu marginaaliin (uskalsinpas!) kuten ne ihmiset joista Liuhto kirjoittaa. Hyvä että joku pitää ääntä heidän puolestaan, toivottavasti Liuhdon ääni kuuluu kauas. Runoissa lukija kohtaa vankilassa istuvaa isäänsä ikävöivän lähiölapsen; ostarilla alkon liepeillä norkoilevan deekun joka odottaa lähimmäisenrakasta viinanostajaa; myös narkkareita ja jostain maalta, Oulusta, Kemistä - tai mitä niitä sijainteja on - tänne rintamaitten lähiöihin muuttaneita maajusseja; kohdataan kaupallinen isä jolla ei ole tapaamisoikeutta; käväistään Itiksen putkassa ja poliisivoimin K-marketissa; nähdään miten viikonloppuisä dokaa lapseltaan salaa, miten mamuja potkitaan... Mutta lähiössä elää kosto ja kaikuu jihad!

                  runopoika

                  NÄMÄ matkat on lähes kokonaan

taitettu rautateillä ja useimmiten vaihtoa vailla
                          ei voida mennä suoraan
                                        have a pleasant journey sitä voi
pitää vittuiluna
                                        sillä
                                                        nyt mennään vantaalle
                           mielihyväprinsiipin tuolle puolen
missä vain runotar pärjää
                                        ei runopoika varsinkaan sinä

Armo kuuluu kaikille ei siltä vaikuta kansa jakautuu kahtia yhä edemmäs toisistaan... kujat vievät umpeen / kaduilla ei ole merkitystä / tiet on tukittu 

Heroiinin
runot vaikuttivat yllättävän vahvasti, se lienee ollut Liuhdon tarkoituskin. Lohduttomuus hyökyi mieleen. Tämmöistä meillä Suomessa on. MOT.

Sami Liuhto
Heroiini. Eikä muita runoja
Käsite 2016
****
Omasta hyllystä

Ilpo Tiihonen - Largo



Tämä on minusta aivan ihana runokokoelma! Largon 40 runossa näyttäytyy koko ihmisen elämä. On hupaisaa arkipäivän ja kesän kevyttä humppaa; on miehen ja naisen välistä kaunista ja arkista erotiikkaa; on nöyryyttä elämän ja kuoleman edessä. Tiihosen hupiosasto on villin vallatonta venkoilua ja koskettava osasto herkkää ja haurasta havainnointia. Runot ovat rytmillisiä ja rimmaavia, monet koskettivat kovastikin. Tiihonen säkenöi, ja lukija nauttii! Runot on jaettu kuuteen otsikoimattomaan osioon, mutta minä jaan ne nyt omavaltaisesti kahteen tyyppiin: hupsutteleviin hassutteluihin ja herkkiin sielua koskettaviin.

Tiihonen huumormielellä
Tähän osastoon kuuluu montakin mainiota, riehakasta ja ilkamoivaa runoa. Pitkän runonsa Largo Tiihonen aloittaa näin: Hän alkoi kirjoittaa, kun latautui / illan väsymyksen stimula, / ja vavahtaen / sähköistyivät sormet,.... Sitten seuraa monta säkeistöä ja siteeraus Juhana Cajanukselta 1600-luvun lopulta ja runon päätös näin: ... Etzi meno muuttumatoin,  / puuttumatoin, / Pyri taiwahan Ilohon! / Tsa tsaba ba diiba duuba, diiba / Tsaba ba baba da duu / Hän nukahti puista pöytää vasten, / vadilla leipää, himmee kuu

Varsin hulvaton parodia on pitkä ja monisäkeistöinen Suuri sammattilainen kesäjuhla: ... Ja tuolla Runoilija, / kaikkeuden kuokkavieras, hattaraisin opponentti / loikoilee marjapensaan alla / yllään virkatoimiensa viriili liplatus, / ohrainen tiedonjyvä kurkussaan / ja säkeitä säkki päässään, / kun koivuissa / ilo peippoina pomppii / Niin leviää sinen suomalainen tieto, / suuri hartaus / kun horisonttiin painuu / Eliaksen emerituspää, / ja kaukana kavala hallinto, herneet nenässään.

Mainio on myös Lausujat - laus, laus, laus!
... Ja eikun lausujat taas että laus laus laus / ja vaikka kriitikot ähkyi: paus paus paus / ja joku saksaksikin raus raus, / paahtoi lausujat suomeksi laus / että laus että laus että laus!

Koskettavasti rakkaudesta ja elämästä
Mm. Juo kanssani, Transsi,  Lue minulle paperista, Lue vielä, Lue kauniita sanoja, Sotilas ...

Lue minulle nuoruus:
Lue minulle nuoruus, lue haava ja suola / ja muuriseinien / tuskainen spray / kun kaikelle sanotaan ei, / lue silloin se ei / lue etteivät hennoimmat sulat / hiertyisi betoniin, / ja että uhmassaan untuvatakit / kantais syksystä pakkasiin / Ja taas keväästä lue, / lue arvaamaton, iän läike, se lue / ja ajan sumea temperatuuri / kun niin tuskaisen pieni ja suuri / olen minäkin, / yhtä aikaa / iltasatu ja postilla / yhtä aikaa ne lue, / lue unta ja kuolemaa, / Nalle Puhia, Poe'ta / ja sattuman suurta showta, / Lucky Lukea lue / ja lakia / ja lue miksi, minkä takia / vain suuri määrä on suurta / ja vain voima voimassa on / ja miksi maailman lapsissa hakkaa / se pulssi, uneton.

Äiti, siellä
Siellä, äiti, sinun taivaassasi.
              Sano milloin minä sinne muuttaisin
Ne vasket, vanhat harput, virtuaalikahvikonsertit.
En taida tietää kumpaan suuntaan
                               tuubaa siellä tuuttaisin.

Vaikea lähteä täältä juuri nyt.
                             On liksapäivä, leijuu ensilunta
ja Nalle Puh on juuri saatu nukkumaan
                  Tuoreita kipinöitä tuikkii kaupungilla
kun painan otsan kylmään ikkunaan

Ja oksillaan naakkaparvi, tiedäthän:
                                               taas sallitaan yhtä,
toista kielletään.
Niin monen monet katoavat siihen rähinään

Mutta rakkautta, nyt kun yötä vasten vielä nojailen
ja astelet lävitseni, äiti
                                            ruumiiton
mutta rakkautta maan ja taivaan ero, se pikku ailahdus
rakkautta on

Largo toi Tiihoselle kirjallisuuden valtionpalkinnon sekä Savonia ja Tanssiva karhu -palkinnot. Näin todettiin valtionpalkinnon perusteluissa:

Ilpo Tiihonen yhdistää runoissaan uuden ja vanhan. Hän tiivistää ja soinnuttelee, kiihdyttää ja hidastaa, luo suvantoja joista käsin näkee aina tähtiin asti. Tiihosen runoudessa kaikuu niin loppusointu kuin säröäänikin, erikseen tai rinnakkain. Tiihonen on romantikko, joka ei pelkää herkkiä sävyjä. Mutta häneltä irtoavat myös äkkiväärä sosiaalinen kommentti ja hervoton parodia.

Largon runoissa on rimmaavuutensa vuoksi tuttu tunne tottumattomankin runonlukijan korvaan, mikä sopii sellaiselle, joka vierastaa nykyrunoja vaikeina. Ihastuin kovin tähän kokoelmaan ja aion nautiskella Tiihosen säkeistä ja huumorista ja venkoiluista vielä moneen otteeseen ennenkuin Largo on palautettava kirjastoon.

Ilpo TiihonenLargo
Wsoy 2004
*****
Kirjastosta

Näin tuumi Kiiltomato

19. huhtikuuta 2017

Ilpo Tiihonen - Eros, lemmenlyriikkaa


Törmäsin runoilija Ilpo Tiihoseen Satu Grünthalin toimittamassa hurmaavassa Säkeilyvaarassa. Siinä Tiihonen kirjoitti muutaman pienoisesseen muiden runoilijoiden runoista, mutta myös omastaan. Ihana, suomen kieltä hulvattomasti soinnutteleva Kesäillan kevyt käsitteellisyys ilmestyi alunperin juuri tässä kokoelmassa. Halusin lukea lisää Tiihoselta ja varasin kirjastosta hänen runojaan.

Eros on jaettu neljään rakkauden lauluun, joita luonnehtivat Hesiodoksen, Saima Harmajan ja Dylan Thomasin sitaatit. III laulu, Suvisimfonia on omistettu Joel Lehtoselle. Tiihonen on leikittelevä riimittelyn mestari, joissakin runoissa löytyy jopa kalevalaisen poljennon tuntua. Mukana on toki myös loppusoinnutonta nykyrunoa. Kokoelman 41 runoa tuntuivat minusta hyvin intiimeiltä ja avoimilta kurkistuksilta runoilijan sisimpään, puhutaan humoristisesti jopa aamuseisokin puuttumisesta... Alun hurjan kiihkon ja onnenhuuman jälkeen rakkauteen ilmaantuu myös riitasointuja, joita runoilija miettii öisin runoja rustatessaan ja rakkaansa viatonta unta seuratessaan. Runoista löytyy paljon luonnon havainnoimista. 

I laulu: "Eros, on jumala joka päihittää järjen ja vakaat aikomukset." / Hesiodoksen mietteisiin.

TUULI
Oi, missä vain saisit olla
                        ja valita nukkumapuun,
meren kuusta tai Ultima Thulen

                   kunhan et petä et jätä etkä jäkätä
ja että hengityksesi kuulen.

II laulu: "Ei ole onnea, mi kestäis iki."/ Saima Harmajan ajatuksiin.

OBOE
Tuivertaa lunta, tuuli
                    sinihuuli, kylmäverinen.
Yksin kaksiossa poimin irronneita hiuksiasi,
                               ikävälleni
      teen niistä pieluksen.

Tässä osassa on hauska riimiruno Helena ja päivänkakkara, joka on merkitty valssiksi. Oodi silmillesi alkaa näin ihanasti: Kesäheinikon huojuva hyvyys / ja ukkoslintujen lentojen kaaret... Pidin kovasti myös pitkähköstä runosta Dante stadissa, jossa savuiset ja alkoholinhuuruiset tuntemukset raastavat sisintä: ... ja niin / minut toiseksi tyhjennettiin, / ja kaikki täyttymys / tässä / pianobaarissa seinättömässä / jossa valo jo / aloittelee.

III laulu: Suvisimfonia, omistettu Joel Lehtoselle...
Tästä osasta löytyvät hurmaavat ja hulluttelevat pastoraaliparodiat ja riimittelyt Kiima: Oi mäyrien möyryys, oi myyrien meuhka ja mähä ja mäiske, oi hirvien köhivä köyryys...  sekä Kesäillan kevyt käsitteellisyys.


HOH
Aamukoivussa
Eroksen outo laulu.
Urdua varmaan.

IV laulu: "Love is the last light spoken." / Dylan Thomas'in ajatuksiin...
Kuukausista riisuutuvin iloitsee keväästä, huhtikuuta ylistää myös seuraava runo:

HÄMÄRÄ MAA
Huhtikuisen iltatuulen lopuke, fasaanin kadenssi
joka halkaisee ruostuneen rautaristin,
ja kuusikossa nuoren metsäkauriin nivuksissa vihlaisee -

ja vadissaan äärettömässä kantaa taivaan valo
tuhatta ääriviivatonta unelmaa

kun päivän loppuunpiesty järki joutaa mennä.

On kaikkeus yhtä aikaa hiljaista ja kirkuvaa.


En ruodi, pohdiskele tai tulkitse tämän enempää, koska runouden kokee kukin omalla tavallaan. Pidin näiden runojen herkkyydestä, arkisuudesta ja leikillisyydestä. Eroksen runot sopivat minusta juuri tähän vuodenaikaan kun kevät on puhkeamassa hiirenkorviin ja jokainen odottaa kesältä omaa pastoraaliunelmaansa. Siteerasin muutamaa lyhyttä runoa, pitempiin on sukellettava kunkin itse.

Ilpo Tiihonen
Eros - lemmenlyriikkaa
Wsoy 2002
***
Kirjastosta

Näin tuumi Eroksesta Kiiltomato

Arturo Pérez- Reverte - El tango de la guardia vieja


Arturo Pérez-Reverte on minulle uusi espanjalainen kirjailijatuttavuus, jolta on suomennettu lukuisia teoksia. Tämä on julkaistu suomeksi nimellä Kohtalon tango, sananmukaisesti Vanhan vartijan tango. Kohtalokkuutta toki tässä epätavallisessa rakkaustarinassa on riittämiin. Nykyhetken tapahtumat sijoittuvat vuoden 1966 Sorrentoon, kaksi aikaisempaa aikatasoa vuoden 1928 Buenos Airesiin ja vuoden 1937 Nizzaan.

Nykyajassa harmaaohimoisen Max Costan charmi jo hiipuilee, yli kuudenkympin ikä painaa.  Entisenä salonkileijonana hän tuskailee itsessään näkyviä vanhenemisen merkkejä. Nyt on tyytyminen tylsään, mutta turvattuun herra Hugentoblerin autonkuljettajan rooliin. Mutta menneisyys on ollut värikäs kuin seikkailuromaanin sankarilla - herrasmieshuijari, varas, vakooja, mutta ennen kaikkea ammattimainen naisten tanssittaja valtameriä kyntävillä luksusaluksilla ja loisteliaissa yökerhoissa. Komea ulkomuoto ja maailmanmiehen käytöstavat veivät Maxin gigoloksi ylellisyyksien keskelle surkeasta Buenos Airesin slummista. Vaurautta tuli, mutta se myös meni.

Vuonna 28 S/S Cap Polonian parketilla tanssittu kiihkeä tango vei Maxin yhteen rikkaan ja hienostuneen Mechan kanssa. Tämä oli kaunis ja elegantti, maailmankuulun espanjalaisen säveltäjän vaimo. Kiihkeä intohimo vei näitä kahta pienen tuokion aviomiehen valvovan silmän alla, mutta tiet erosivat. Vuoden 37 Nizzassa näiden kahden mutkikkaat elämänpolut kohtasivat jälleen tuon ajan kuohuvien poliittisten tapahtumien keskiössä. Intohimo oli tallella, ikäänkuin erottavia vuosia ei olisi ollutkaan.

Hypätäänpä taas nykyaikaan ja Sorrenton suureen shakkitapahtumaan, joka on esinäytös tulevaan Dublinin maailmanmestaruusotteluun: venäläinen Sokolov vs chileläinen Keller. Ja kuinka ollakaan, paljastuu että Keller on Mechan 28-vuotias poika. Jos hiukan laskee vuosilukuja, arvaa jo mikä on kirjan ns. yksi suuri juoni.

Pidän kyllä tämän tapaisista seikkailuromaaneista, mutta nyt Pérez-Reverten tarinointi ei vetänyt ollenkaan. Kirjassa on vähän vajaa 500 sivua, ja jännite oli löysää suurimmaksi osaksi. Vain muutamia kohtauksia luin ns. ahmien. S/S Cap Polonialla alkanut elegantti hakkailu kiihkeine tangoineen ja tutustuminen alkuperäisen eroottisen tangon alkulähteille Buenos Airesin pahamaineisissa slummikapakoissa oli kiinnostavasti kirjoitettu. En oikein saanut otetta Nizzan vakoilujupakastakaan, vaikka esim. Espanjan sisällissotaa käsittelevät kirjat kiinnostavat. Sorrenton sakkitapahtuman käänteet olivat aika uskomattomia.

Hienosti kirjailija kuvasi menneeen ajan lumoa, tuon yläluokan dekadenttia elämäntapaa. Napoliin ja Ranskan rivieralle alkoi tehdä mieli.... Mutta kokonaisuutena ei ollut minun mieleeni tämä Pérez-Reverten kirja, Taistelumaalaria taidan jossain vaiheessa kokeilla.


Tätä mieltä olivat Marika, Tuija

Arturo Pérez-Reverte
El tango de la guardia vieja
Alfaguara 2012
**
Kirjastosta
Ilmestynyt suomeksi nimellä Kohtalon tango / Like 2014

Netistä bongattua
Una pareja de jóvenes apuestos, acuciados por pasiones urgentes como la vida, se mira a los ojos al bailar un tango aún no escrito, en el salón silencioso y desierto de un transatlántico que navega en la noche. Trazando sin saberlo, al moverse abrazados, la rúbrica de un mundo irreal cuyas luces fatigadas empiezan a apagarse para siempre.

Un extraño desafío entre dos músicos, que lleva a uno de ellos a Buenos Aires en 1928; un asunto de espionaje en la Riviera francesa durante la Guerra Civil española; una inquietante partida de ajedrez en el Sorrento de los años sesenta...

El tango de la Guardia Vieja narra con pulso admirable una turbia y apasionada historia de amor, traiciones e intrigas, que se prolonga durante cuatro décadas a través de un siglo convulso y fascinante, entre la luz crepuscular de una época que se extingue.


14. huhtikuuta 2017

Ángela Vallvey - Tarta de almendras con amor



Ángela Vallvey on tuottelias espanjalainen kirjailija, jonka novellikokoelmasta No lo llames amor - Älä kutsu sitä rakkaudeksi en ymmärtänyt paljoakaan. Nyt lukemani Mantelitorttua rakkaudella osoittautui lähinnä nuortenkirjaksi, mutta oli aika kivaa ja pirteää luettavaa aikuisellekin. Hänen tuotantoaan ei tietääkseni ole suomennettu.

Tarinan päähenkilö on juuri 17 vuotta täyttänyt Fiona, jota on aina kiusattu koulussa. Hän elää kahdestaan isänsä kanssa, joka meni sekaisin äidin kuoltua liikenneonnettomuudessa viisi vuotta sitten. Siitä lähtien isä, ex kirjallisuuden professori, on ollut poissaoleva ja aivan avuton, suoltaen suustaan vain rakkaudesta kertovia sitaatteja. Fiona on peloissaan ja hänellä on kovasti paineita.  Lastensuojeluviranomaiset eivät saa saada selville isän avuttomuutta, koska viranomaiset voisivat erottaa heidät toisistaan eri laitoksiin. Jo viisi vuotta Fiona on pystynyt salaamaan totuuden kotioloistaan, mutta vielä on vuosi täysi-ikäisyyteen ja vapauteen.

Fiona on myös lihava. Hän kaipaa kuollutta äitiään ja isän entisenlaista läsnäolevuutta. Salailu on raskasta, kaikki vastuu on raskasta. Fiona täyttää tunnetyhjiötään ahmimalla roskaruokaa ja hiilihydraatteja, ja sitten tietysti nuorten tavoin häpeää omaa olemustaan. Fiona ei ole ikinä kokannut, puolivalmisteet ja pakasteet ovat ruokatalouden pelastus. Mutta sitten Fiona saa syntymäpäivälahjaksi kokkauskirjan, jossa on myös elämänohjeita. Auttaako opettaja Auroran ja tämän höpsähtäneen tädin Mirnan lahjoittama kirja Kuinka luoda onnellinen koti, josta ei puutu rakkautta Fionaa elämässä eteenpäin?

Carmen ja Max ovat ainoat, hyvin originellit ystävät. Tämä kolmikko elää somen ja internetin syövereissä. Google on heidän tukensa ja turvansa: Digamos que Google es mi niñera, ja Yahoon kysymys- ja vastauspalstalta löytyy neuvo joka pulmaan. Kirjan tekstissä on väleissä hashtageilla varustettuja ajatuksia tähän tapaan:

#PanePastaKiehumaan
#PaneSydämesiKärsimään
#KumpihanPalaaPohjaanEnsin?

#SuuriaIntohimojaEilenJaTänään
#MinäRakastanSinuaKoskaMinäMuistanSinut
#KuinkaSinuaRakastankaanVaikkaEnHaluaisi!

Niinpä, rakkaudesta ja suurista tunteista on kyse myös, tuosta jumalaisesta Albertosta, joka on komea kuin filmitähti tai satujen prinssi, ja palannut opiskelujen jälkeen takaisin lapsuuden persoonattoman lähiöön. Alberto pelasti Fionan kiusaajien kynsistä jo alaluokilla ja nyt tyttö huomasi rakastuneensa poikaan sydämensä koko palolla - marketissa, jossain pakastehyllyjen välissä.

Googlaan sanan rakkaus samalla kun rapsutan koiraani ja saan 410 miljoonaa tulosta 0,43 sekunnissa. Ei hullummin, saan enemmän tuloksia netissä kuin omassa elämässäni. 

Olihan tässä kevyttä teinimeininkiä, mutta pidin kovasti Vallveyn pirteästä tavasta kirjoittaa nykynuorten Internet- ja Youtube-riippuvuudesta, some-maailmasta, jossa pahoitellaan mm. sitä että Hippokrates-paralla ei ollut twitteriä. Vallveyn käsittelemät aiheet ovat myös tärkeitä - koulukiusaaminen, syömishäiriöt ja nuorten epävarmuus omasta ulkonäöstä. Loppupuolella oli hiukan liikaa paasausta terveellisen ruokavalion puolesta, mutta nuorille ei varmasti olisi haitaksi jos viikossa menisi muutama hampurilainen tai energiajuoma vähemmän.

En ole tainnut aikaisemmin lukea vastaavaa kuvausta nuorten elämästä some-maailman syövereissä, jossa googlataan kaikki ja räpelletään älykännykkää joka hetki. Vallvey tuntee nuorensa ja kuvaa heitä huumorilla ja myötätunnolla. Kirja on nopeasti luettavaa, sujuvaa ja helpohkoa espanjaa. Oikein viihdyttävä ja hurmaava tyttöjen kirja, jossa on ongelmista huolimatta iloinen ja positiivinen pohjavire.

Frau, Signora & Bibi -haasteen neljäs.

Ángela Vallvey
Tarta de almendras con amor (Mantelitorttua rakkaudella, ei suomennettu)
Penguin Random House 2017
****
Kirjastosta

Netistä bongattua:

Divertida, tierna, sabia, amorosa... Esta es una novela «dulce» que, sin embargo, no perjudica a las arterias ni afecta a la báscula, sino que hace adelgazar, como los alimentos de verdad, buenos y sanos.

¡Para comérsela entre risas de la primera a la última página!

Fiona es una joven, huérfana de madre, que tiene «problemas» con la comida, no solo porque ella es la encargada de llevarla a casa y abastecer a su padre enfermo, sino porque la sección de precocinados ha sido su único salvavidas ante su prematura responsabilidad. Fiona tiene imaginación, pero también es realista, por eso la devora el temor a que los Servicios Sociales descubran la incapacidad de su padre y los separen. La comida basura es su manera de olvidar. No sabe cocinar porque tampoco sabe comer.

Pero Fiona sí sabe amar. O por lo menos lo intenta: ahí está Alberto, el chico del que lleva toda la vida enamorada, que acaba de volver a la ciudad. La pena es que ha empezado a salir con Lylla, la íntima «mejor enemiga» de Fiona.

Toda su vida parece truncada hasta que su tutora del colegio, la señorita Aurora, se empeña en invitarla a comer y le presenta a su tía Mirna, una cocinera a la antigua usanza, bastante chiflada, que le enseña que el principal ingrediente para cocinar postres exquisitos no es el azúcar, sino el amor. Y de eso..., de eso Fiona tiene grandes reservas.

Junto con Fuet, una perrita abandonada, y sus amigos Max y Carmen, Fiona descubrirá nuevas emociones mientras emprende una aventura entre cacerolas que cambiará su vida.

12. huhtikuuta 2017

Runon & suven päivänä runokävellään!



Tämä Suomen juhlavuosi on myös suomalaisen kirjallisuuden juhlaa, runoutta unohtamatta. Runon ja suven päivän runotempausidean äiti on Reader why did I marry him -blogin Omppu. Hän innosti meitä kirjabloggareita lukemaan ja bloggaamaan runoista jo alkuvuonna. Todella hieno on tämä runohaaste, joka kestää vuoden loppuun ja on inspiroinut minuakin lukemaan mm. Inkalaa, Vuolaa, Tiihosta, Viikilää, Lajusta...

Heinäkuun kuudes - Eino Leinon ja Runon ja suven päivä on omiaan runotempaukselle. Tämä runotapahtuma sijoittuu Helsingin keskustaan, jossa kuljemme kirjastopyörän kera runoilijapatsaalta toiselle. Tule kanssamme nkeskustelemaan runoudesta ja lainaamaan runokirjoja - tapahtuma on kaikille avoin!

Nykyrunoilijoita 
Pirjo Aarnio,  Esther Helmiä, Matti Kangaskoski, Sanna Karlström, Tapani Kinnunen, Ari Korhonen, Susinukke Kosola, Marianna Kurtto, Sirpa Kyyrönen, Heli Laaksonen, Heimo Lajunen, Sami Liuhto, Satu Manninen, Maria Matinmikko, Harri Markoff, Helena Numminen, Riikka Palander, SusuPetal, Kirsi Poutanen, Heidi Rundgren (nyk. Haataja), Ilpo Tiihonen, Jarkko Tontti, Jukka Viikilä, Sinikka Vuola, Katariina Vuorinen

Vanhempaa runoutta
Kanteletar, Larin Paraske, Arhippa Perttunen, Mateli Kuivalatar, Iro Sissotar... August Ahlqvist, Isa Asp, Paavo Cajander, J.H. Erkko, Saima Harmaja, Iivo Härkönen, Jaakko Juteini, Walter Juva, Uuno Kailas, Volter Kilpi, Aleksis Kivi, A.V.Koskimies, Yrjö Koskinen, Kaarlo Kramsu, Julius Krohn, Joel Lehtonen, Eino Leino, Kasimir Leino, Alpo Noponen, Hjalmar Nortamo, Ain'Elisabet Pennanen, Kaarlo Sarkia, Uno von Schrower, Juhani Siljo, Katri Vala

Ruotsinkielistä runoutta
Arvid Mörne, Johan Ludvig Runeberg, Edith Södergran, K.A. Tavaststjerna, Zacharias Topelius 

Alta löydät tiedotteemme. Lisää infoa tapahtumasta kevään ja kesän mittaan. Tervetuloa juhlimaan suomalaista runoutta kanssamme!

TIEDOTE
Runokävely. Kirjabloggaajien runotempaus 6.7.2017

Kirjabloggaajat juhlivat runon ja suven päivää torstaina 6.7.2017 Helsingissä runoilijapatsaiden luona ja illan päätteeksi Kansalaistorilla. Runokävely-tempauksessa nautimme runoista ja vapaista kirjallisuuskeskusteluista.

Aikataulu ja reitti:

Klo 16.00 Runebergin patsas: runojen lukemista noin 15 minuuttia, kävely seuraavaan pisteeseen.
Klo 16.30 Aleksis Kiven patsas: runojen lukemista noin 15 minuuttia, kävely seuraavaan pisteeseen.
Klo 17.15 Larin Parasken patsas: runojen lukemista noin 15 minuuttia, kävely seuraavaan pisteeseen.
Klo 17.45 - 19.00 Kansalaistorin Laulupuut-veistos:
Kansalaistorilla jatkuu runojen lukeminen ja niistä keskustelu.

Runokävely-tempaus on kaikille avoin. Yhteistyökumppanina on Helsingin kaupunginkirjasto, jonka runopyörän kirjavalikoimasta voi lainata runokirjoja.

Kovan sateen sattuessa kirjabloggaajien runotapahtuma on Sanomatalon aulassa.

Lisätietoja
Omppu Martin, omppuapple@gmail.com
Tuija Takala, tuija.takala@gmail.com


Lisätietoja pitkin kevättä ja kesää! - Merkkaa päivä jo nyt kalenteriisi!

11. huhtikuuta 2017

Riitta Konttinen - Oma tie


Professori emerita Riitta Konttista on naistaiteilijuus kiinnostanut aina. Hän on julkaissut lukuisia naistaiteilijoistamme kertovia teoksia, kertoipa hänen väitöskirjansakin Totuus enemmän kuin kauneus 1991 Suomen naistaiteilijoista. Tuon kirjan kannessa on muuten Helene Schjerfbeckin maalaus Pikkusiskoaan ruokkiva poika 1881, jonka rumat lapset saivat kovastikin tylytystä: totuuden nimessä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa, että nti S:n teokseensa valitsemat tyypit olisivat kauniita. 

Konttisen uusin kirja on alkuvuodesta ilmestynyt Täältä tullaan! - naistaiteilijat modernin murroksessa, jossa hän nostaa esiin loistavia, mutta unohduksiin painuneita naistaiteilijoitamme 1900-luvun alkupuoliskolta. Mutta nyt kirjoitan lukemastani Helene Schjerfbeckin elämäkerrasta, jonka tiimoilta Konttinen on tehnyt aivan valtavan työn: tutkinut tuhatmäärin Schjerfbeckin kirjeitä ja taiteilijasta aiemmin julkaistuja teoksia. Oma tie on tarkka taidehistorian tutkimus ja perusteellinen tietokirja, ei ollenkaan kevytlukuinen. Kirjan valtava tietomäärä ei jää mieleen, mutta loistavan kuvan Schjerfbeckin yksinäisestä taiteilijantiestä saa.

Kirjassa on runsaasti mustavalkokuvia sekä muutama väriliite. Itseäni hämmästyttivät Schjerfbeckin loisteliaat 14-vuotiaana tehdyt piirrokset sekä vasta parikymppisenä maalatut upeat öljyvärityöt. Taiteilija pääsi stipendien turvin jo 18-vuotiaana Pariisiin opiskelemaan. Sitä se sitten oli köyhän naistaiteilijan elämä: stipendien hakua, onnea ulkomaille pääsystä, pettymystä kun apuraha ei irronnutkaan. Ihanaa oli lukea koko elämän kestäneestä tiiviistä ystävyydestä tämän etevän nelikon kesken, johon Schjerfbeckin lisäksi kuuluivat Ada Thilén, Maria Wiik ja Helena Westermarck. 

Tanssiaiskengät 1882 / CC BY-SA 3.0
Helene Schjerfbeck sai perinteisen realismin koulutuksen, mutta hän oli taiteessaan oman tiensä kulkija, joka pyrki työssään äärimmäisen pelkistettyyn, modernistiseen ilmaisuun. Tätä eivät taiteilijasisaret eivätkä Suomen arvostelijat tai yleisö ymmärtäneet. Esim. aivan ihana Tanssiaiskengät 1882 sai jo nuivan vastaanoton. Malli oli Helenen serkku, nuori rimppakinttuinen tyttö kuin heinäsirkka, mutta arvostelijat eivät pitäneet mustista sukista, sulottomista sääristä ja epäsuhtaisesta kehosta! Ymmärtämättömyys ja kritiiki jatkuivat Shjerfbeckin tyylin yhä vain pelkistyessä. Värit olivat hänelle tärkeitä:

Mallista auringon heijastuksessa - kellertävä seinä - tulee sini-harmaanvalkoinen, hame mahdollisimman himmeää roosaa karamellinpunaisine ja vihreine varjoineen, kaikki kuitenkin harmahtavaa ja vaaleaa, ja siinä tulee kulkemaan hienoinen ääriviiva, joka on piirustuksessa...

1890-luvulla alkoivat Schjerfbeckin vaikeudet kärjistyä. St. Ivesistä löytynyt englantilainen sulhanen purki tylysti kihlauksen, koska epäili Schjerfbeckin lonkkavian olevan tuberkuloottista perua. Schjerfbeck joutui ottamaan vastentahtoisesti opettajanviran Taiteilijayhdistyksen piirustuskoulussa, koska oli elätettävä oman itsen lisäksi myös vanheneva äiti. Ateneumin kamalat kiviportaat ja opettajuuden raskaus romahduttivat Schjerfbeckin. Hänen jo ennestään heikko terveytensä romahti.

Tuon ajan muotidiagnoosi neurastenia istutettiin myös Schjerfbeckiin. Seurasi parantolamatkoja Norjaan ja sittemmin muutto Hyvinkäälle, pois Helsingin taidekahinoista ja poliittisesta kuohunnasta. Liki parinkymmenen vaikean vuoden jälkeen vasta 1910-luvulla Schjerfbeckin arvostus alkoi nousta. Tästä on paljolti kiittäminen taidekauppias Gösta Stenmania, joka tarjosi monenlaista apua. Myös ystävyys parikymmentä vuotta nuorempaan Einar Reuteriin avasi Schjerfbeckin umpiota.

Ystävyys Einar Reuteriin alias H. Ahtelaan on sinänsä todella mielenkiintoinen. Schjerfbeckin puolelta se vaikuttaa selvältä rakastumiselta tähän komeaan taiteilijaan ja kirjailijaan. Kun Reuter sitten avioitui, se oli suuri shokki ja pettymys Schjerfbeckille. Kirjassa on liikuttavaa kirjeenvaihtoa näiden kahden välillä. Kun shokista oli selvitty molemmin puolin, näiden kahden ystävyys jatkui Schjerfbeckin kuolemaan asti.

Schjerfbeckin terveys oli aina heikko, hän sairastui alituisesti flunssiin ja influenssiin, joutuen viikoiksi vuoteenomaksi; lapsuudessa putoamisessa saatu lonkkavaiva haittasi liikkumista; runsaat kuukautiset aiheuttivat anemiaa ja heikkoutta. Viiteentoista vuoteen hän ei jaksanut matkustaa Hyvinkäältä Helsinkiin, äidin ja taloudenhoito veivät viimeisetkin voimat eikä niitä juuri maalaamiselle riittänyt. Väsynyt taiteilija luki lohdukseen paljon maailmankirjallisuutta ja tutki Reuterin hänelle lähettämiä taidekirjoja. Ystävällinen taidekauppias Stenman myös kiikutti kuuluisien taiteilijoiden töitä Hyvinkäälle katsottavaksi. Mutta täydellinen erakoituminen on myytti: taiteilijasisaret kävivät vierailuilla ja kirjeenvaihto oli todella vilkasta.

Punainen pää 1915 / CC BY-SA 3.0
Syksyllä 1917 oli Ateneumissa ensimmäinen Schjerfbeckin yksityisnäyttely, joka oli arvostelu- ja myyntimenestys. Alituiset rahahuolet helpottivat hiukan. Vaikeuksista huolimatta Schjerfbeck oli sitkeä ja taiteessaan tinkimätön: hän kulki eteenpäin valitsemallaan pelkistetyllä ja modernilla tiellä. Schjerfbeck luopui yksityiskohdista, työt ovat luonnosmaisia, yhtenäisin sumuisin väripinnoin. Niissä on olennaisin, mallin sielu.

Helene kertoi alun vastenmielisyyden jälkeen maalaavansa miltei tiedostamatta, torjui ajatukset hyräilemällä tai toistelemalla puoliääneen runoa, joka antoi työlle rytmin. Maalatessaan taiteilija hänen mielestään ajattelikin vain rytmeillä, väreillä, tooneilla ja pinnoilla, hänen sielunsa primitiivinen kerros työskenteli. Malaaminen oli tunnetyötä, siihen ei tarvittu filosofiaa, metodeita eikä teorioita, mutta saavuttaakseen ilmaisun tunteelleen oli mentävä ekstaasiin saakka, uhrattava kaikki. Helene maalasi niin kuin maalasi sen vuoksi, ettei voinut tehdä toisin.


Konttisen Oma tie on riipaisevaa luettavaa huippulahjakkaan naistaitelijan elämästä. Elämästä, jossa naistaiteilijan ongelmat miesten hallitsemassa taidemaailmassa kärjistyivät ja tuon ajan naisille asetetut roolit riitelivät palavan maalaamisenhalun kanssa. Tuskastuttava, koko elämänmittainen sairastelu ja tyttären velvollisuudet veivät voimia, mutta silti Schjerfbeck jaksoi luoda unohtumatonta taidettaan, omasta näkemyksestään tinkimättä. Upea teos!


Seuraavaksi voisikin lukea Konttisen kirjan Taiteilijatoveruutta 2014, jossa hän kertoo tästä huikeasta nelikosta: Helene Schjerfbeck - Maria Wiik - Ada Thilén - Helena Westermarck.


Riitta Konttinen
Oma tie - Helene Schjerfbeckin elämä
Otava 2004
*****
Kirjastosta

8. huhtikuuta 2017

Kirsi Tuominen - Pihan köynnöskasvit


Kirjan kuvan olen upottanut kultahumalan kuvaan - se on yksi lemppareistani!

Köynnösten pikkujätti!

Jos etsit nimenomaan tietoa, tämä Kirsi Tuomisen uusin on sinun kirjasi! Eipä ole pitkään aikaan osunut käteen näin perusteellista puutarhan tietokirjaa. Kirsi Tuominen tietää mistä puhuu: hän on hortonomi, puutarhaopettaja ja Uudenmaan Marttojen kokenut puutarhaneuvoja, joka on julkaissut useita puutarhaa käsitteleviä kirjoja. Tiedon lisäksi saat tottakai runsaasti vinkkejä köynnösten eri käyttötavoista, lajeista ja hoidosta. Ihastuttavaa silmänruokaa unohtamatta!

Ruotsinköynnöskuusama tuoksuu ihanasti korkealla kaaressa.

En ala listaamaan kaikkia tämän köynnösten pikkujätin aiheita, totean vain että sisällysluettelo käsittää 1,5 aukeamaa pienellä präntillä. Poimin tähän postaukseen niitä asioita, jotka itse miellän hyödyllisimmiksi ja kiinnostavimmiksi. Vaikka kylmä Suomen talvi rajoittaa jonkun verran köynnösten lajikevalikoimaa, on meillä silti huikea määrä täällä menestyviä sekä vihreitä että kukkivia köynnöksiä. Suojaisan kasvupaikan valinnalla ja oikealla istutuksella meillä menestyvät myös viiniköynnökset ja aremmat jalokärhöt.

Rehevä piippuköynnös vehreyttää varjon puolen sisääntuloa.

Vehreyttä ja korkeutta köynnöksillä
Kun tilaa ei ole puille tai kookkaammille pensaille, siinä on köynnöksen paikka! Vehreää vihreyttä tai kukkaisaa ihanuutta saa korkeutta antamaan myös uudessa puutarhassa, kun puut eivät vielä ole ehtineet kasvaa. Köynnöskaari tuonne, humalasalko tänne, syksyn ruskassa hehkuva villiviini aidalle tai seinälle... Sopiva köynnös pation pergolaan näkösuojaksi tai peittämään kompostia tai jäteastiaa... Maata pitkin rönsyävät köynnökset vehreyttävät kallion tai paljaan männynrungon... Eri köynnökset ovat kertakaikkian monipuolisesti käytettäviä kasveja.

Humalasalko antaa korkeutta istutusalueella.

Näin ne kiipeävät!
Tämä on minusta todella hyödyllinen luku: pitää osata valita köynnökselle sopiva tuki. Köynnöshortensia kiipeää kiipimäjuurillaan, ja saattaa vaurioittaa seinää kun kasvi irrotetaan. Kärhillään kiipeävät mm. tuoksuherne ja tuttu imukärhivilliviini. Tukensa ympärille kiertyvät mm. humalat, köynnöskuusamat, laikkuköynnökset ja piippuköynnökset. Kärhöt kiipeävät pidentyneiden lehtiruotiensa avulla.

Huom! Tuki ei saa olla liian paksu, parhaiten kiipeäminen onnistuu pyöreää, halkaisijaltaan noin 0,5 cm tukea myöten. Itse olen tässä mennyt halpaan ja huomannut, että kärhöt tai humalat eivät todellakaan jaksa kiertyä puuritilään! Itse olen käyttänyt paljon raudoitusverkkoa. Toimii hyvin, mutta saattaa jättää ruosteisia jälkiä. Kirjassa on paljon vinkkejä sopivista köynnöstuista.

Köynnöskuusama vehreyttää seinää ja talon nurkalla olevia ruukkuistutuksia.

Vinkkiboxeista tieto näppärästi
Aiheesta kuin aiheesta Tuominen on laatinut vihreitä vinkkiboxeja, joista tieto löytyy kätevästi: *Näkösuojaksi *Pergolaan *Köynnösporttiin *Seinustalle *Istutusryhmään *Puunrunkoon *Maanpeitteeksi *Hankaliin paikkoihin vihreyttä *Tilanjakajiksi *Majaksi *Aidalle *Parvekkeelle *Amppeliin *Havujen seuraksi * Sisääntuloon *Aurinkoon *Puolivarjoon *Varjoon  *Monivuotiset *Yksivuotiset *Puuvartiset * *Perennamaiset *Istutus *Hoito *Leikkaus *Lannoitus *Kasvinsuojelu...

Tämä upea valkoinen jalokärhö kasvaa ruukussa ja viettää talvet kellarissa.

Kärhöistä kerrankin kunnon tietopaketti!
Todella monissa kirjoissa on kärhöistä puutteellista tietoa, eikä taimistoillakaan tilanne ole parempi. Lukija ja kärhön ostaja ovat ymmällään mitä valita ja miten hoitaa. Erityisesti päänvaivaa tuottaa se, miten leikataan - mutta nytpä sitä ongelmaa ei enää ole! Tuominen esittelee kattavin tiedoin eri kärhöryhmät ja niiden ominaisuudet, hoidon ja leikkaustavan. *Alppikärhöt ja lähisukulaiset *Lumikärhöt *Keltakärhöt *Loisto- eli jalokärhöt ja tarhaviinikärhöt *Lyhtykärhöt 

Huom! Loistokärhöihin kuuluvat Patens-ryhmän kärhöt ovat ns. aikaisia isokukkaisia. Mutta tämä ryhmä on useimmiten Suomessa ongelmallinen: ne kukkivat jo kesäkuussa edellisvuoden versoilla, jotka meillä paleltuvat melkein aina. Loppukesällä seuraa sitten lisää kukintaa uusilla, saman kesän versoilla. Hyvä kärhösivusto netissä on Clematis on the web, josta voi tarkistaa mihin ryhmään kukin kärhö kuuluu.


Mikä olisikaan upeampi syysköynnös kuin punaisena hehkuva villiviini!

Pihan köynnöskasvit on loistava käsikirja jokaisen kotipuutarhurin hyllyyn. Kirja ehdottaa ja näyttää lukuisia ihania köynnösvaihtoehtoja puutarhaasi. Annettujen tarkkojen lajiketietojen avulla osaat valita sopivan köynnöksen kaavailemaasi paikkaan ja opit myös miten sitä hoitaa. Kirja teki minuun vaikutuksen tietomäärällään - siksi ristin sen köynnösten pikkujätiksi!

Kirsi Tuominen
Pihan köynnöskasvit
Minerva 2017
*****
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle


Oma vinkki:

Yläkuvien korkeassa tornissa kasvaa alppikärhö 'Albina plena',
alakuvien matalassa tornissa pensaskärhö 'Clematis recta'

Olen rakennellut raudoitusverkosta useita eri korkuisia neli- tai kolmisivuisia torneja. Ankkurointi tiukasti maahan harjateräskoukulla. Korkeat tornit sopivat kivasti istutusalueiden keskelle kärhöjen kodiksi korkeutta antamaan. Matalat tornit tukevat mm. kultapalloa ja matalampia kärhöjä, kuten kollaasin alaosan pensaskärhöä. Kun se on kasvanut kesällä täyteen mittaansa, ei tuesta näy rautaakaan!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...