2. marraskuuta 2016

Chinua Achebe - Kaikki hajoaa

Igbojen perinteinen yhteiskuntajärjestys joutuu sekasortoon ja alkaa hajota 1800-luvun lopun Nigeriassa, kun Brittien kolonialismi saa jalansijaa ja lähetyssaarnaajat saapuvat. Umuofia on ikiaikaisten perinteitten mukaan elävä igbo-kylä. Jamssia viljellään rankkasateiden ja kuivuuskausien piinatessa; lukuisia esi-isien jumalia kunnioitetaan, totellaan ja niitä lepytellään uhrilahjoin. Sukupolvelta toiselle periytyvistä uskomuksista pidetään kiinni. Yhteisö on miesten. Miehen kunnia on kaikki, miehen on oltava soturi ja peloton, ei mikään akka.

Päähenkilö on Okonkwo, ylpeä, ankara ja ärtyisä mies. Hänellä on 3 vaimoa ja liuta lapsia. Velton isän muisto on piinannut häntä aina. Isä ei saanut elämässään mitään aikaan, ei kerättyä lapsilleen perinnöksi jamssivarastoja eikä otetuksi yhtään arvonimeä, mikä on yhteisön kunnioituksen edellytys. Yhteisö halveksi häntä ja Okonkwoa piiskaa halu olla isää parempi. Hän vihaa kaikkea sitä mitä isä edusti ja laiskuus on yksi suurimmista synneistä. Vaimot ja pienet lapset joutuvat puurtamaan nääntyneinä jamssipellolla hänen rinnallaan aamusta iltaan, ja muutenkin elämään kiivasluonteisen perheenpään pelossa.

Kyläjuhlissa tapahtuu onnettomuus: Okonkwon aseen vahingonlaukaus tappaa nuoren pojan. Klaanin sääntöjen mukaan oman klaanin jäsenen tappamisesta seuraa karkotus seitsemäksi vuodeksi. Okonkwo joutuu nöyrtymään ja aloittamaan taas kerran tyhjästä äitivainajansa kylän turvissa. Pakolaisena elettyjen vuosien jälkeen Okonkwo perheineen palaa kotiin toivoen vihdoin saavansa takaisin hänelle kuuluvan arvostetun aseman. Mutta kaikki on muuttunut: valkoinen mies on luonut alueelle hallintonsa ja levittää kirkostaan Jumalan sanaa. Joustamaton ja ylpeä Okonkwo ei taivu, tuhoisin seurauksin.

Hänen elämäänsä oli hallinnut yksi suuri intohimo - halu nousta klaanin johtajien joukkoon. Se oli ollut hänen elämänsä liikkeelle paneva voima. Ja sen aseman hän oli melkein saavuttanut. Sitten kaikki oli mennyt murskaksi. Hänet oli heitetty klaanista kuin kala kuivalle hiekkarannalle huohottamaan.

Aluksi luin tarinaa kuin jotain julmaa Grimmin satua, sillä Achebe on mestarillinen tarinankertoja. Hän kuvaa igbojen elämää niin elävästi, että tunsin itsekin olevani uuden jamssin juhlissa kylän aukiolla rumpujen päristessä ja nuorten painijapoikien otellessa. Kuuntelin myös Nigerian säkkipimeässä yössä sukupolvelta toiselle kulkeneita tarinoita. Länsimainen ajatteluni ei taipunut joittenkin sääntöjen ymmärtämiseen, esim. sitä että vastasyntyneet kaksoset oli hylättävä metsiin, koska oraakkeli sanoi niin. Yhteisö oli niin patriarkaalinen että pahaa teki! Mutta miesten tapaamisten rituaaleihin nokkimisjärjestyksineen oli mielenkiintoista tutustua. Igbojen sananlaskuja ja kaunista kuvausta ja oli paljon:

Niinpä hän odotti kärsivällisesti kuivaa kautta. Se saapui hitaasti. Sateet muuttuivat kevyemmiksi ja kevyemmiksi kunnes lankesivat pelkästään hajanaisina kuuroina. Toisinaan sateen läpi paistoi aurinko ja virisi kevyt tuuli. Sade oli iloista ja ilmavan tuntuista. Taivaalle ilmestyi sateenkaari, toisinaan kaksikin, kuin äiti ja tytär, toinen nuori ja kaunis, toinen sen vanha ja heikko varjo.

Upeaa että Achebe on tallentanut Nigerian perinteitä jälkipolville. Nigerian heimojen ja lännen kolonialistien törmäys oli kova ja lohduton. Igbot olivat ymmällään eikä heillä ollut mitään mahdollisuuksia. Mieleeni tuli Mario Vargas Llosan kirja Keltin uni. Se kertoo siirtomaavallan aikaisista mielettömyyksistä Perussa Amazonin alueella sekä Belgian Kongossa. Kylät poltettiin, naiset raiskattiin ja miehiä metsästettiin kiväärein kuin riistaa. Kongossa miljoonat paikalliset saivat surmansa.

Kaikki hajoaa on yksi vavahduttava ja surullinen kuvaus lisää kulttuurien törmäyksestä ja vahvemman riistosta - ei ole valkoisen miehen kolonialismin aikainen toiminta kovinkaan kaunista muisteltavaa. Yksilön ylpeys ja vallanhimon tuhoisuus toteutuivat myös hienosti Okonkwon henkilössä.

Kirjasta ovat bloganneet mm. Kirjan jos toisenkin, Mari A:n kirjablogi

Kaikki hajoaa ilmestyi jo vuonna 1958 ja sitä pidetään yhtenä afrikkalaisen kirjallisuuden kulmakivistä. Time on valinnut sen sadan parhaan 1900-luvulla ilmestyneen englanninkielisen afrikkalaisen romaanin joukkoon. Itselleni tämä on kolmas nigerialainen romaani. Olen lukenut aikaisemmin Adichien Purppuranpunaisen hibiskuksen ja Obioman Kalamiehet.

Chinua Achebe
Things Fall Apart 1958
Kaikki hajoaa
Suomentanut Heikki Salojärvi
Basam Books 2014
****
Kirjastosta

10 kommenttia:

  1. Tämä tosiaan on, kuten sinäkin kirjoitat, hyvin keskeinen afrikkalainen teos. Vähän niin kuin nigerialaisten Seitsemän veljestä, kirjoitin omassa bloggauksessani taannoin.

    Kaikki hajoaa on myös hyvin ajankohtainen. Ja tähän voisi lisätä: valitettavasti. Tämän lukemisesta en sinänsä niin pitänyt (toisen kerran luin tuodakseni Acheben romaanin blogiin), mutta teos on tärkeä. Sukupuolijärjestelmän kuvaus on myös merkillepantavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On karmivaa seurata miten iotkut uhittelijat rellestävät maailmalla... Nigerian kulttuuri ja perinteet ovat minulle kaukaisia, menossa itseni sivistämiskierros :)

      Poista
  2. Sait hyvin esille kirjan historiallisen taustan ja miesten vallan.
    Olen lukenut kaikki neljä Adichien suomennettua kirjaa. Niistäkin nousee se miesten valta esille. Tosiaankin kolme vaimoa ja lapsilauma.

    Katselin vähän aikaa sitten dokumenttia yhdestä arabimaasta ja huumeita pössyttelevästä miehestä, jolla oli kolme vaimoa, jokainen omassa talossaan lapsineen. Suunnitteli vielä neljännen vaimon ottamista, tietenkin alaikäisen. Otetaan vaimoja kuin kaupan hyllyltä. Naisilla ei ole siis ihmisarvoa eikä tasa-arvoa eikä ihmisoikeuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin Okonkwo karkotusaikanaan otti vielä pari vaimoa lisää. Ja voi sitä pieksentää! Miehet makoilivat obeissaan nuuskaa poltellen ja palmuviiniä juoden ja kukin vaimo vuorollaan kantoi herralleen ruokaa. Onpa onni olla suomalainen nainen! Samantyyppisesti alistetussa miesten vallassa elävät naiset tänäkin päivänä monissa maissa.

      Poista
    2. Kuulostaa vielä pahentuvan tilanteen.
      Kauhulla katselen arabimaiden tilanteita naisten kannalta ja varsinkin tyttöjen kannalta myös Afrikassa.
      Presidentti kävi Iranissa ja häntä käteltiin. Rouva kulki mustissa ja harmaissa perässä musta huivi päässä, häntä ei kätelty eikä huomioitu mitenkään.

      Poista
    3. Siis aivan järkyttävää. Ei edes pysty kuvittelemaan miltä noista tytöistä ja naisista tuntuu. Toki lähisuhdeväkivaltaa on länsimaissakin, muttei noin systemaattista arvottomuutta.

      Poista
  3. Olisin kovasti halunnut pitää tästä, sillä Afrikka kiehtoo. Kuitenkin kirja jäi kesken, ei vaan millään kolahtanut. Onneksi kaikesta ei tarvitse pitää eikä ihan kaikkea tarvitse lukeakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Krista - jokaiselle löytyy omansa. Erilaisuus on rikkautta.

      Poista
  4. Minulla lienee muutama Adichien kirja hyllyssä, mutta lukematta. Nigerialainen kirjallisuus ei vain kiinnosta. On niin paljon monta muuta itselle tärkeämpää kirjaa odottamassa. Ehkä jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin tästä kyllä. Alussa oli ehkä liikaa afrikkalaisia nimiä ym. Mutta kiinnostavaa outojen tapojen kuvausta. Niinhän se on, että rajallisesta ajastamme käy kova kilpailu. Kaikkea ei ehdi.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.