14. huhtikuuta 2016

Stefan Moster - Nelikätisen soiton mahdottomuus

Tämä on Mosterin 500-sivuinen esikoisteos ja itselleni kolmas ja viimeinen Mosterin suomennetuista.

Kirjan kertojaminät ovat Almut ja Sebastian Schäfer, äiti ja poika. He kertovat vuoroluvuin ajatuksistaan elämästä omalla persoonallisella tyylillään. Minusta oli hienoa, että heidän käyttämänsä kieli erosi niin  paljon toisistaan. Almut on tunteitaan peilaava hieno pohdiskelija, Sebastianilla on nuoren miehen rempseä tyyli.

Toisistaan tietämättä he ovat päätyneet työhön suurelle luksusristeilijälle, joka Välimeren satamakaupungit kierrettyään suuntaa Etelä-Amerikan rannikolle. Laiva on kuin Saksa pienoiskoossa. Hyvin toimeentulevasta valtaväestöstä pitävät huolta monista maista tulevat ruputyön tekijät, siirtotyöläiset tai siirtotyöläisten lapset. Henkilökuntapäällikkönä toimii Bernd Gaus, entinen firman eli Stasin upseeri. Vasta kuukausien päästä selviää, miten Gaus on  vaikuttanut äidin ja pojan pesteihin.



Laivaan liittyvä työtarjous (...) oli ainakin mahdollisuus päästä pois sosiaalibudjettien tiukaksi ja kylmäksi kavennetusta kanavasta ja paneutua hetkeksi luksusongelmiin. Mahdollisuus ottaa tauko ihanteista ja moraalista.
Itä-Saksa elää Almutin mielessä, ja itäsaksalaisuus vaikuttaa hänen elämässään (ja koko yhteiskunnassa) vuosienkin päästä Saksojen yhdistymisestä. Almut on Rostockissa syntynyt, Leipzigissä opiskellut ja vuosia sitten eronnut. Yksinhuoltajan elämä köyhtyvässä Leipzigissa on ollut niukkaa ja yksinäistä.   Psykologina Almut antaa laivalla parisuhdeneuvontaa. Hän hengittää musiikkia: hän soittaa huoneessaan olevalla Blüthnerillä aina kun mahdollista. Almutilla on vain Sebastian, mutta poika tarvitsi äidistään irtioton, lähti kotoa suutuspäissään, ja Almut on kuolla ikävään.
Minulla oli niin ikävä poikaani, että painuin kumaraan. Oli yhtä paha olo kuin merisairaalla mutta en työntänyt sormea kurkkuun, sillä en halunnut erottaa kaipausta pahoinvoinnista, tai: en halunnut erota kaipauksesta. (...) Tuskin olin kirjoittanut 'äiti', kun aloin itkeä. Kävin itkien sängylle, kyljelleni, jalat koukussa, kuten surullisten naisten kuuluukin, ihan kuin minusta tehtäisiin elokuvaa kuulin vielä ajattelevani, sitten nukahdin...
Sebastian soittaa flyygeliä upeasti improvisoiden, kiertäen laivan monia ravintoloita ja baareja.  Hän on täysiverinen entertainer, viihdyttäjä. Ja sitäpaitsi äärimmäisen lahjakas muusikko. Nuoreksi mieheksi Sebastian on yleisöään kunnioittava ja hyvin velvollisuudentuntoinen.
Äiti oli hurjan ylpeä minusta, koska pystyin soittamaan kaiken minkä se opetti minulle, niin nopeasti, kuin vettä vaan, ja ulkoa kaiken lisäksi. (...) Ainoastaan improvisoinnin suhteen sillä oli ongelmia, varsinkin kun aloin jatsailla sen Bachia. Sitä se ei sietänyt yhtään. 
Mosterin kirja oli asiantunteva, harkittu, viimeistelty, älykäs ja häikäisevä. Poissa oli tyystin aiemmin moittimani pienoinen naivius. Tykkäsin upota Almutin elämään ja ajatuskulkuihin. Melkoisen ravistelevaa oli kurkistaa hänen nuoruuteensa ja elämäänsä DDR:ssä. Mehän olemme jo melkein unohtaneet, että Berliinin muuri ja kylmä sota olivat totta. Ja kuitenkin lähes 30 vuotta se muuri erotti saksalaiset toisistaan, jakoi maan köyhään itään ja rikkaaseen länteen. Me Suomessa emme voi ymmärtää, miltä tuntuu elää kun kehenkään ei voi luottaa, on pelättävä ja mukauduttava järjestelmään. Stasin lonkerot ulottuivat pitkälle, aivan lähimpiin ihmisiin, kuten Almut saa kirjassa todeta. Kuka oli IM Odessa?

Stasi oli DDR:n valtiollinen turvallisuuselin 1950–1989. Se oli kymmenistä osastoista muodostunut organisaatio, jonka toiminta kattoi lähes kaiken mahdollisen DDR:n omien kansalaisten valvonnasta ulkomaanvakoiluun, vastavakoiluun ja radiotiedusteluun. Stasi toimi läheisessä yhteistyössä Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n kanssa.
DDR:n asukaslukuun (noin 16 miljoonaa) suhteutettuna Stasi oli maailman suurin salainen poliisi. Sen palveluksessa oli DDR:n loppuvaiheessa noin 91 000 päätoimista työntekijää ja 300 000 epävirallista työntekijää (IM, Inoffizieller Mitarbeiter). -wikipedia

Tämäpä olisi melkoinen unelmaristeily!
Moster maalaa saksalaisen yhteiskunnan luokkajaosta ja hierarkioista kaunistelemattoman kuvan. Afrikan rannikolta laivaan poimitut pakolaiset tuovat mukaan pakolaiskysymyksen. Kirjan huippukohta oli mieletön myrsky Kap Hornia lähestyttäessä. Sen jälkeen kirjaa oli jäljellä vielä 200 sivua, ehkä aavistuksen liian pitkälti.

Viihdyin tämän kirjan parissa loistavasti, sävelet leijuivat ympärilläni ja albatrossit lentelivät. Takuuvarmaa ja tarkkaa mostermaista kuvausta. Nelikätisen soiton mahdottomuus on mielestäni näistä kolmesta Mosterista paras, suorastaan upea. Seuraavaa häikäistymistä odotellessa.

Kirjasta ovat bloganneet mm. Kirsin kirjanurkka, Lumiomena ja Kirjainten virrassa.

Stefan Moster
Die Unmöglichkeit des vierhändigen Spiels 2009
Nelikätisen soiton mahdottomuus
Suomentanut Helen Moster
Siltala 2011
★★★★★
Kirjastosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.